keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Kasvain vai selluliittikeskittymä?

Istuin aamupäivällä täysin levollisin mielin työtuolissani, kunnes kesken kaiken järkytyin, että reiteeni oli ilmestynyt todella muhkurainen selluliittikenttä. Välähdyksenomaisesti tajusin kyllä olevani keski-ikäinen ja asian osa normaalia kiertokulkua. Mutta tämä  muhkurakenttä tuntuikin olevan valtava, suorastaan kasvaimen kokoinen!
Tajusin että olin tehnyt perinteiset. Sujahtanut housuihini niin, että housujen sisään oli jäänyt ylimääräinen sukkahousun menevä tila. Tällä kertaa ei sentään lahkeesta pilkistänyt vallaton vihreiden sukkahousujen veikeä pää. Luonnollisesti on todella lohduttavaa, ettei reiteeni ollut yön aikana kasvanut kasvainta, saatika erikoisen muotoista selluliittikeskittymää. Kiitän myös korttienjakajaa siitä, etten tänään ollut asiakaspalaverissa herätessäni aiheeseen, enkä millään muullakaan estraadilla missä olisin ehtinyt kipsuttelemaan ympäriinsä tyylikkäänä muhkura housuissani...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tavallaan se oli ehkä ihan hyvä, että se muhkura oli reidessä eikä jossain muualla... MinkkiP

Norppa kirjoitti...

Oli kyllä, ja loppujen lopuksihan saattoi jo olla iloinen, että oli ne päällimmäisetkin housut jalassa.

Anti Sport kirjoitti...

Housu kannattaa pitää jaloissa:

http://jupu.vuodatus.net/blog/2383008/aamulenkilla/

Norppa kirjoitti...

Olisiko parempi muoto kuitenkin:

Housut kannattaa pitää jalassa?

Anonyymi kirjoitti...

Ei olisi.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...