Ensimmäinen kurssi-ilta ohi. Vettä tuli melkein koko ajan ja puuskittaiset tuulet olivat sellaista 10m/sekunnissa. Viime viikon hellekelit olivat sekoittaneen sen verran arvostelukykyäni, että arvelin pärjääväni hiihtohousuilla. Virhe. Hampaat alkoivat kalista jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Ja kun vielä hanskat kastuivat läpimäriksi, alkoi tuleva kesä olla kuin kaukainen muisto.
Kummasti sitä ihminen kestää kun on pakko. En olisi uskonut. Ehkä elimistöllä on tosiaan erilaisia keinoja puolustautua ns. hätätilanteissa. Toisen tunnin jälkeen jalkojeni jo huomaamattani täristessä, ihmettelin vain että "onpa kuitenkin suht lämmin olo", seisoessani veneen nokassa ja näyttäessäni ajajalle metrejä poijulle. En myöskään valittanut, mutta ilmeisesti olotilani oli näkynyt ulospäin koska yksi kurssilainen kehui viikinkimäisyyttäni siirtyessämme vähäksi aikaa kuivattelemaan. Sekin oli virhe. Sisältä takaisin tuuleen ja sateeseen siirtyminen tuntui vielä pahemmalta, jos mahdollista. Aivoni olivat niin jäässä, että pelkäsin keikahtavani mereen pelkkää tönkköisyyttäni. En keikahtanut.
Aivokatkos tulikin vasta siinä vaiheessa kun piti hypätä laiturille kiinnitysköysien kanssa. Hyppäsin. Unohdin vain ottaa köyden mukaan. Tosin sen jälkeen meinasinkin jo lentää veteen. Toinen jalka kävikin siellä. Vene raskas, laituri liukas. Pelkästä säälistä en joutunut punnertamaan 30 kertaa.
Kotona maailman kuuminta kylpyä ulkoisesti, ja ainakin suomen kuuminta kesäkeittoa sisäisesti. Aamulla täytyy herätä tuntia aikaisemmin kuivattamaan hanskoja illaksi hiustenkuivaajalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti