perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Vesille mieleni tekevi


Ensimmäinen leima norpan purjehduspassissa on nyt siinä, hyväksytystti suoritettu peruskurssi. Viking Amorellalle on turha vielä laittaa hakupapereita mutta kyllä perusteissakin riitti yhdelle viikolle läpikäymistä. Täydet viisi tuntia päivittäin töiden jälkeen oli melkoinen savotta. Mutta saivatpa aivot happea ja uutta työstettävää.
Löysin Kesäpurje Oy:n kurssit netistä tuurilla.Katsoin vain, että kurssit ovat Lauttasaaressa, vapaa paikka löytyi ja koulu on Suomen purjehdusliiton auktorisoima.
Viime viikko oli kyllä yksi parhaista käydyistä tiiviskursseista. Kouluttajat olivat ammattitaitoisia ja mukavia. Opetus oli tiivistä ja osallistavaa heti alusta asti. Turvallisuutta painotettiin jatkuvalla syötöllä ja myös oppimista tarkkailtiin. Mika Piiroiselle ja Jakke Aaltoselle täydet pisteet. Myös muut kurssilaiset tuntuivat todella tyytyväisiä.
Samaan aikaan kouluttautui myös muutama perämies- ja päällikkökurssilainen, jonka "miehistöksi" me peruskurssilaiset pääsimme loppuviikosta. Huomasin, että suomalaiselle tekee hyvää harjoitella "käskyttämistä". Selkeiden ja kuuluvien ohjeiden antaminen tuntuu olevan yllättävän vaikeaa monelle. Mutiseminen ei ole pelkästään teinien ongelma.
Hetken aikaa päässä kaikuvat vielä knaapit, klyyssit, fokat, vendat ja jiipit melkoisessa pyörityksessä kun aivokapasiteetti työstää lepotilassa opittua. Mutta uskoisin, että kun loma lähenee ja kelit paranevat tulee hinku jollakin tavalla saada köydet käteen ja suunnattua keula kohti uusia seikkailuita. Ehkäpä saan Kuisman houkuteltua viemään minut Viklalla Helsingin edustalle harjoittelemaan nopeaa poistumista Isojen Laivojen reitiltä...Syksyllä voisin ottaa jo järjen käteen ja käydä opettelmassa merimerkit ja navigaation perusteet.
ps. sannalle kiitos kuvasta. :)

3 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

HEI! Musta tulisi siis hyvä perämies tai kapteeni, koska mä osaan nykyään antaa tooodella selkeitä komentoja kantavalla äänellä, enkä mä epäröi. Osaan ja jaksan toistaa sanomaa ja yksin kasvavalla volyymilla. Siispä jollekin peruskurssille vai pääseekö priima-aines heti esimieskoulutukseen?!?

Norppa kirjoitti...

Kyllä mä näkisin, että sulla olisi selkeästi volyymiä komentojen antamiseen.
Kotiäitiä voisi tosin houkuttaa, se ihana hiljaisuus ja vain yhteen asiaan keskittyminen mikä tuntui erittäin houkuttelevalta ja rauhoittavalta tuolla merellä.

Hanna Kopra kirjoitti...

Voisiko!?! Pois se minusta! Kapteenihan joutuu multitaskaamaan, mutta tämä kuullostaa kyllä hyvälle.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...