Toisen roska on toisen aarre

Niin se vain on. Maailmassa nyt olemassa olevilla tavaroilla pärjättäisiin pitkälle, jos ihmiset tyhjentäisivät kellareitaan ja vinttejään, ja laittaisivat kiertoon sen mitä eivät itse tarvi. Onneksi ainakin Helsingissä moni jättää kierrätettäviä tavaroita roskalaatikon viereen, josta ne on sitten helppo napata kainaloon ja käyttöön.
Pihaltamme löytyi tänään Aarre. Onneksi Tunturikadun lapsiperhe tuli eksoottiselle vierailulle Vallilaan, niin tulin oikeaan aikaan ulos ja katseeni osui roskalaatikon viereen jätettyihin tavaroihin. Silityslautaa en tarvinnut. Sellaista ei ole, eikä tule mutta pinnatuoli on juuri sellainen mitä olen kaivannut! Ei muuta kuin hiukan hiomista, ehkä petsiä - en tiedä vielä. Enää tarvitsee löytää yksi tuoli, ja voin kutsua jopa kolme vierasta kylään.

Kotia myydään

Kotini on nyt myynnissä. Ei asuntoni, vaan kotini. Keskiviikkoiltana sain ilmoitukseni julki oikotiellä, ja ensimmäiset puhelut/meilit tulivat eilen. Kaksi miellyttävää nuorta naista halusi tulla katsomaan asuntoa jo ennen "yleistä" näyttöä. Kumpikin kuullosti ystävälliseltä ja miellyttävältä. En tiedä miten käy mutta ainakin toistaiseksi tuntuu hyvältä. Paitsi tietysti kodittomaksi jääminen mutta sehän on sitten sen ajan murhe. Todennäköisesti tässä käy niin, että otan kummatkin nuoret naiset luokseni asumaan, "kun ne olivat niin mukavia ja saavat sitten rauhassa tutustua uuteen kotiinsa ja taloyhtiöön". Yritän pitää pääni kylmänä ja olla lupautumatta esim. muuttoavuksi. Mutta nyt ei tarvitse kuunnella "autokauppias"temmolla ja -tyylillä puhuvaa välittäjää, ja kuten ystävällinen anonyymikin tuossa aikaisemmin totesi, siivota täytyy kuitenkin.

j.k. tähän mennessä tyttöjä onkin ilmoittautunut jo sunnuntaille viisi, joten taidan säästyä kimppa-asumiselta.

" Mä ammun sut! "

Maanantai, ja jo nyt minulla on vaikeuksia maailman kanssa. Helsingin keskustassa, pääpostin, nykyisen Itellan, edessä pysähdyimme tänään autolla suojatien eteen.
Lakkipäinen, hapsuhuivinen, rullalautaileva, yli-ikäinen - pelle - suhahti auton ohi lasten kulkuvälineeksi tarkoitetulla laudallaan, ja teki kädellään cooliksi tarkoitetun ampumisliikkeen.
Ei edes vanhaa kunnon keskisormea, vaan aivan tätä päivää olevan "olen-katsonut-hieman-liikaa-MTV:tä-ja pilannut aivoni videopeleillä & ammun sinut" -eleen.
" Voihan hevonkuusen kuustoista ja puoli. " Päreeni paloivat. Olin hieman aikataulullisesti tiukassa tilanteessa mutta olin valmis astumaan autosta ja kysymään oliko kaverilla jotain mikä painoi mieltä. Onneksi Kuisma ajoi, eikä ottanut toivettani kuuleviin korviinsa, sillä välikohtaus olisi ollut ikävä. Meille kaikille. Kiisselinsä pohjaan polttanut "melkein keski-ikäinen" nainen-ei ole kaunista kuunneltavaa, enkä usko että Hattuhezuskaan olisi mitään rakentavaa saanut suustaan.
Mutta miksi, miksi pitää olla niin mauton ja vulgaari? " Pum, pum - olet niin kuollut." ?
Illalla tämä jalkakäytävien ja vapaan aatteen ritari käy piirtämässä tussilla lähikaupan seinään isoilta pojilta 90-luvulla kopioidun sottakuvionsa. Kotona äiti on jättänyt mikroon valmiiksi ruokaa lämmitettäväksi, ja sängyssä odottavat Spider-lakanat. Ensi viikolla hän juhlii 30-vuotissyntymäpäiväänsä...
Hei hippi - PEACE.

Höyryllä puts plank

Pyhäpäivän kunniaksi kotiovesta astui sisään oikein ulkopaikkakuntalaisvieraita. Lahden Perheen Aikuisosasto, pitkästä pitkästä aikaa. Vierailusta tuli elämyksellinen. Jossain vaiheessa autosta kannettiin nimittäin testattavaksi juuri hankittu höyryimuripesuri - Kärcher SV 1902
Myönnän olevani hieman laite/konesuuntautunut. On innostavaa kokea "Ooooo" -efekti ja nähdä kuinka elämää helpottava masiina tekee käden käänteessä sen, mitä ennen olisit jynssännyt puoli päivää. (tai jättänyt jynssäämättä)
Hetken aikaa näytti jokseenkin oudolta nähdä vieras imuiroimassa omaa mattoa. Yleensä ihmiset haluavat käyttää harvinaisen vapaa-aikansa miellyttävämmin. Sopeuduin kyllä. Hauskaa oli. Yksi työskenteli, kolme katsoi. Mikä voi olla tehokkaampaa. Kaikelle työlle pitää olla aina avustajansa, neuvojansa ja laaduntarkkailijansa. Näin tutussa seurassa pystyy roolejakin vaihtamaan lennossa.
Tunnustan. Olen aika vaikuttunut höyrykonemasiinasta, vaikkei se kotiini mahtuisikaan. Ajattelin heti, että tällainen pitäisi olla jokaisessa taloyhtiössä lainattavissa. Ikkunoita ja kaakeleita ei tarvitse höyryttää joka päivä, eikä sohvaan ja mattoihinkaan tahroja tule päivittäin. Riittäisi, että voisi pari kertaa kuukaudessa käydä superhöyryttäjällä kotinsa läpi. Ja välillä satunnaisesti myös vaatevarastonsa, jos sille paidalle kuitenkin läikähtää, vaikka ihan vain kahvia. Tavallinen imuri on viimeistään nyt passè.

Kansallispuistossa sienessä

Lupasin kaupunkilaisystävillemme, että menisimme viikolla sieneen. Kysyin minne he haluaisivat mennä ja vastaus oli: Nuuksioon. Sinne siis.
Retkikuntamme oli kansallispuistomme parkkipaikalla hilpeä. Oli sadehattua, ämpäriä, kumisaapasta, vesipulloa - ja iphonet.
Arpomalla valitsimme yhden poluista ja suuntasimme pöpelikköön. Ei hyvältä näyttänyt. Yllättävää, että yleisellä ulkoilualueella on saattanut joku muukin käydä etsimässä metsän kuninkaan antimia. Muutama kanttarelli oli kuitenkin jäänyt, koska tovin haahuiltuamme Kuisma äkkäsi ämpärinsä pohjalle ravisteltavaa.
Työpäivän jälkeen metsään sujahtaminen tuntui melkeinpä pidentäneen kesää. Valo siivilöityi kauniisti mäntyjen läpi, aika tuntui pysähtyvän, eri sammallajikkeet ihastuttivat monimuotoisuudellaan ja pehmeydellään, innostavista, joskin vähäisistä sienilöydöksistä puhumattakaan.
Seurueestamme ei kukaan ollut varsinainen sieniasiantuntija. Mutta ei hätää, yhteisellä pähkäilyllä ja internetin avulla, kaikki selviää. Sosiaalista mediaa testatakseni latasin myös yhden kuvan metsästä facebookiin ja kysyin löytyisikö tunnistajaa. Ei löytynyt mutta monta viisastelijaa kuitenkin. Ilmeisesti löytö oli kuitenkin oranssirousku.
" Heiiii, mikäköhän tää on?" huutelujen tuloksena pannulle päätyi kanttarelleja ja pari tattia rucolan ja sipulin seuraksi. Oli todella hyvää. Mikä tuuri, kaikki ilmeisesti oli niitä mitä pitikin!
Pienenä kertauksena itselleni:
1. tatti 2. rousku 3. hapero 4. vahverot

Myy asuntosi itse

Kesäisen törkeän kokemuksen asuntovälitystoimiston kanssa oli viimeinen niitti arkkuun. Aion nyt myydä asuntoni itse. Voi olla, ettei se onnistu tai että se on vaivalloista mutta ainakin olen sitten yrittänyt. Olen parin vuoden sisällä nähnyt liian monta sekoilijaa, ja välityspalkkio on kuitenkin niin suuri summa, että sillä hinnalla jo mielelläni vastailen muutaman kerran puhelimeen ja availen oman kotini ovia.
Ilmoitus oikotiellä maksaa 90 euroa ja pankki auttaa papereiden tekemisessä muutamalla satasella. Mielellään kuulisin onko muilla kokemuksia itse oman asunnon myymisestä?


Aamulehti:Niko Hurme myi asuntonsa itse

Asunto-osakkeen kauppakirja esim. täältä

Asuntokauppaopas

Ympäristöministeriön sivusto asuntojen hinnoista

Kuluttajavirasto: Asunnon myyminen

Sata tavaraa vähemmän ja kuusi vaatetta

Kaikki roinaihmiset tietävät, kuinka ihanalta tuntuu kun saa siivottua kaappinsa tai tyhjennettyä ullakkonsa. Kun kirpputorille lähtee kymmenen laatikon kanssa ja tulee kotiin vain kahden kanssa, on olo kevyt ja hyväntuulinen.
Elämän hidastamisesta ja yksinkertaistamisesta on puhuttu pitkään. Joka kuukausi jossakin naistenlehdessä kerrotaan ihmisestä, joka on lähtenyt oravanpyörästä maalle puuvenettä rakentamaan tai lampaita kasvattamaan. Yhteistä näille ihmisille on, että he ovat äärinmäisen tyytyväisiä valintaansa. He myös nukkuvat paremmin.
Luin New York Timesista artikkelia kuluttajakäyttäymisestä. Myös Yhdysvalloissa kuluttajat ovat huomanneet kuinka jopa tavaran antaminen pois ja pienemmät tulot voivat tarkoittaa enemmän iloa ja vähemmän stressiä.
Tutkimusten mukaan kuluttaminen kokemuksiin pitää onnellisempana pidempään kuin pelkkä tavaran ostaminen. Aivan loogista. Jos ostan seitsemällä eurolla lipun museoon, voin puhua siitä vielä jälkeenkin päin näkemästäni ja kokemastani. Jos taas ostan seitsemällä eurolla uuden topin. No, minulla vain on se.
Tästä se sitten lähti. Tiesin heti kenelle laittaa viestin ideastani. Judelle. Sähköpostissani luettelin myös muut osallistujat, joiden arvelin suostuvan. - vaikka vuodet ovat osoittaneet, että jotkut "hyvistä ideoistani" ovat saattaneet olla hieman haasteellisempia mitä toiset.
Syyskuun aikana vähennämme kodeistamme sata tavaraa. Eräs osallistujistamme pääsee helpolla, hän nimittäin epäili, ettei hänellä olisi edes yhteensä sataa tavaraa tällä hetkellä. Syyskuun ajan pitää myös tulla toimeen kuudella vaatteella. Alus- ja urheiluvaatteita ei lasketa. Eikä myöskään asusteita. Tässä kohdassa eräs osallistuja kysyi että "pitääkö siis ostaa lisää vaatteita?".
Mukaan ryhmäämme mahtuu. Tervetuloa osallistumaan ja haastamaan muitakin mukaan. On kiinnostavaa kuulla mistä tavarasta "ei vain voi luopua" ja mitkä tavarat lähtevät heittämällä. Olen jo vilkuillut kotona ympärilleni sillä silmällä. Kymmenen ensimmäistä löytyy helposti mutta sen jälkeen joutuu jo pohtimaan. Mielenkiintoista.

Lisää sadasta tavarasta ja kuudesta vaatekappaleesta.

Urbaani oranki on myös pohtinut aihetta.

Simple living

Kauniita muotoja ja värejä

Aloittelevan puutarhurin matka on mahdollisuuksia täynnä. Voi tehdä osan virheistä, kaikki virheet, ei välttämättä yhtäkään sen kummempaa virhettä - tai jotain näiden väliltä. Rahaa, aikaa ja vaivaa saa kulumaan niin paljon kuin sielu sietää, ja siltikin lopputulos voi olla.. hmm..ikään kuin vähän mitätön.
No, viime syksyn raivaamisen jälkeen, tämä kuuma kesä meni Villipihalla istutellessa ja kastellessa. Sekä myös ihan vain katsellessa. Sain paljon koravamatonta kasteluapua äiti- ja isäpuolinorpalta. Muuten vähänkään henkiin jääneet yksilöt eivät olisi sinnitelleet edes heinäkuun puoleen väliin.
Siltikin - koin nyppimisen, leikkaamisen, raahaamisen, kitkemisen, istuttamisen, epätietoisuuden sekä tiedonhankkimisen vapauttavana. Tässä projektissa ei mikään voi tavallaan mennä pilalle. Tietysti kaikkein parasta olisi, jos nyt istutetut monivuotiset kukat kotiutuisivat uuteen maahansa ja nyt tehdystä työstä olisi iloa myöhemminkin. Paras palkinto "keskelle ei mitään" ajeluista ja siellä olosta on ollut oma innostus. Valokuvia on kertynyt satoja. Puutarhakirjoja on ilmestynyt kirjahyllyyn, maanparannus artikkeleita on selattu ja rautakaupoissakin tarjontaa katsoo aivan eri tavalla. (Viimeisin huippuhankinta oli pieni Fiskarsin oksasaha sekä yhdellä kädellä toimiva pieni mutta kätevä pensasoksa-sakset.)

Yksilönvapaus (my ass?)

Mietin usein miten suvaitsevainen olen. Pelkäänpä etten kovinkaan. Yritän kyllä. Kovastikin. Käyn itseni kanssa maailmankatsomuksellista keskustelua siitä miten "jokaisen kukan pitää antaa kukkia".
Aiheeseen tulin jälleen kun katselin kaupunkiin palattauani kaunista Vallilaamme. Spray-Pertit olivat olleet ahkerina. Jokaisen rakennuksen pintaan on vain pakko mennä vetämään niitä tägejä eli todella ruman ja lapsellisen näköisiä töherryksiä.
Jos saisin tänään päättää, pitäisikö maalikannujen kanssa pitkin kaupunkia hyppiminen kieltää, voi olla, että näin heikkona hetkenä tulisi vastattua kyllä. On vain naurettavaa puolustella visuaalista sikailua kutsumalla sitä taiteelliseksi alakulttuuriksi.
Yhtä taiteellista on räkiä jalkakäytävälle, kuseskella kadunkulmissa, heittää tupakantumppinsa olkansa yli tai rikkoa vaikka ohi mennessä pyöräteline.
Sotkija-Tonttu liputtaa epäkaupallisuuden ja oikeuksiensa puolesta. Anteeksi, jossakin taisi lukea että maalaaminen vastustaa suoraa kaupallisuutta. Kukaan ei taas kysy onko muilla mitään oikeutta asua talossa jonka seiniin, aitoihin, räystäisiin tai ikkunoihin ei olisi sikailtu. "Heiiii, katsokaa kaikki! Mä uskalsin töhriä tän seinän, eikä kukaan saanut mua kiinni! "
Sitäpaitsi - miten hemmetissä edes yhtäkään kertaa ei seinään ilmesty mitään hienoa, tyylikästä, kaunista, nerokasta, luovaa tai kiinnostavaa? Onko maalaava porukka niin kädetöntä etteivät taidot riitä? Luulisi, että jos noinkin vahvoja näkemyksiä kuin maailman pelastaminen siltä itseltään, niin olisi myös hieman näkemyksellisempää käden jälkeä sen toteuttamiseen.

Ensimmäistä koulupäivää ja muuta mäiskettä

Eipä usein käy niin, että viikko vierähtää blogia päivittämättä. Muutamana harvana kertana siihen on tainnut olla jokin syy. Nyt yksinkertaisesti viikko vain hujahti, ja tätäkin päivitystä tehdään jatkoajalla. Viidentoista minuutin kuluttua on pakko olla pää tyynyssä tai aamuherääminen tuntuu juuri siltä kun se tuntuu kun on mennyt liian myöhään nukkumaan. Mutta jos kerran ranskanbulldoggi pystyy päivittämään bloginsa, niin enköhän sitten minäkin.
Kuluneeseen viikkoon mahtuu Kiasmalla URB-taiteen festivaali . Arja Tiilen ja Kaisa Niemen & muun jengin tanssi osuus oli mahtava, Teemu Mäen video-osuus taas itselleni vähän mahtava. Esityksiin olisi hyvä lisätä ovelle teksti, jos ne eivät sovi lapsille tai "heikkohermoisille".
Kävin katsomassa myös sukumme tuoreinta jäsentä, ihastuttavaa Ellaa. Ella oli niin pikkuruinen, että melkein jo jäädyin "uskallatko ottaa syliin" -kysymyksestä mutta onneksi lapsen äiti vain tyrkkäsi pienen keijukaisen syliini.
Ellalta suuntasinkin suoraan Lohjalle mökille Vikla-kisaajien kanssa. Kisaajat tulivat toiseksi. Onnea! Ja mökiltä suoraan Billnäsiin häihin. Ei muuten kannata ajaa Sammatin kautta. Löysin kuitenkin perille ja ihastuttavien häiden lisäksi sain myös kokea ystäväni Ann-Maryn perheen nuorinmaisen ristiäiset. En tiedä oliko ilma kuin morsian kun sitä lämpöä oli varmasti 30 celsius-asteen verran. Hääbändinä oli aiheellisesti Martti Servo, joten seuraavana päiväni pitikin hakea sitten paikalle edellisenä päivänä ajettu oma auto pois...
Tämä viikko alkoi puolestaan töiden merkeissä asiakastilaisuuspurjehduksella. Pääsimme kokeilemaan NJK:n nuorten miesten kanssa J-80 kilpaveneillä matchrace-tyyppistä purjehdusta. Vauhdikasta ja jopa melkein vaarallisia tilanteita kun aikuiset osallistuvat leikkimielellä kilpailuun.(taisin muuten reväyttää nivuseni...) Revanssista sovittiin. Onneksi supermyrsky, mitä piti kuvata ikkunalaudalta salamien räiskyessä ja maailmanlopun fiiliksen tunnelmissa, osui edelliseksi illaksi.
Tämä viikon ajanjakso huipentui tänään Nummelaan ja ensimmäiseen koulupäivään. Koirakoulupäivään. Hoitolaisena toisinaan viihtyvä Topi pääsi nauttimaan tiimityöskentelyn sekä keskittymisen harjoittelusta. Keskittymistä vaatikin kun välillä piti komentaa lähilaitumella olevia poneja ja välillä taas uhota puolet isommalle kurssikaverille. Viereinen dobermanni kyllä mukavasti niskakarvat pystyssä uhosi takaisin...
Huomenna Suomen Turkuun.

Skuutti takapuolen alla

Nyt kun loma loppui, pilvet valtasivat taivaan ja sadettakin rihmoi niskaan, oli hyvä lähteä merelle. Ilta olikin pelastus, koska tuttu sisätiloihin paluun -ahdistus oli hivuttautumassa kynnyksen yli.
Pitkin kesää olen kuullut Tiistai-kisoista eli tiistiksistä, niin kuin alan harrastajat niitä kutsuvat. Olen kaihoten lukenut heidän päivityksiään facebookista ja ollut iloinen Kuisman puolesta hänen vauhdikkaasta ulkoilmaharrastuksestaan.
Tänään pääsin itse osallistumaan. Kyse ei ollut World Cup-tasoisesta lähdöstä mutta ensikertalaisena pienempi lähtö kävi oikein hyvin. Itseasiassa oli pelkästään ilahduttavaa olla veneessä ensi kertaa juhannuksen jälkeen. Pieni kisaosuus toi vain tekemisen meininkiä ja harjoitutti hyvin osallistumista.
Rata oli napakka. Viklalla kierrettiin noin yhdeksän minuutin "makkararataa". Noin yhdeksän minuutin kierroksella sai kiskoa köyttä jos toistakin. Köysiähän ei ollut kuin kaksi mutta tottumattomalle siinäkin riitti. Yhden käännöksen aikana onnistuin kietomaan skuuttiköyden vasemman ja oikean jalkani ympäri, itseni ympärille sekä spiirapuomin ympärille..JA istumaan toisen skuuttiköyden päälle, mikä luonnollisesti esti purjeen liikkumisen. Hikihän siinä tuli. Kaikki olisi mennytkin loistavasti ilman tuota "takapuoliköyttä". Kun norppamaisen notkeasti syöksähtelee laidalta toiselle, varoo päätään, vapauttaa yhden köyden ja kiskoo toisesta, on huomattavan ärsyttävää huomata istuvansa liikkumaan tarkoitetun köyden päällä. Onnistunut suoritus - niin lähellä mutta niin kaukana. Takaraivossa tikittänyt sekuntikello ei tainnut helpottaa vyyhdeistä selviytymistä. Laidan yli reippaasti roikkuminen tuntui huomattavasti luonnollisemmalta. Onneksi hyvät neuvot olivat lähellä: "Skuuttiköyden päällä ei kannata istua."

Punaherkukkaa pakkanen pullolleen

Kesäloma päättyi tänään uskomattomaan punaherukka- ts. punaviinimarja-karkeloon. Tai miksi sitä nyt kutsuisi. Ilo suuresta sadosta yhdistyi niiden aiheuttamiin toimenpiteisiin. Eivät ne marjat itsestään pakkaseen pomppaa. Tovin jos toisenkin siinä sai puuhastella. Kiitos apujoukoille.
Villintyneen Pihan huomassa kasvaa muutama punaherukkapensas. Täysin luonnontilassa. Pensaita ei ole viime vuosina leikattu tai lannoitettu mutta sepäs ei näitä pensaita haittaa. Satoa voi kutsua vaatimattomasti runsaaksi. Tätä punaista c-vitamiinipommia esiintyy Suomessa sekä luonnonvaraisena, että viljeltynä. Jäin pohtimaan kuinkahan monen autioituneen tilan ja talon pihalla tänäkin kesänä jäävät viinimarjapensaat vain lintujen ruuaksi.
Marjojen ja sienten poiminta on kaiken kaikkiaan mukavaa tekemistä. Varsinainen työosuus alkaa kotona. Ensimmäinen pussi, toinen pussi, välillä purkkiin, sitten pitää hakea jo isompaa purkkia ja loppujen lopuksi tuskaista mutinaa: "nää ei lopu ikinä". Joka kerta sama juttu.

Punaherukka-riisiherkku

Punaherukka-vispipuuro

Jäinen punaherukkavaahto