keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Megahyvä papumuhennos

Nyt on pakko tuulettaa. Onnistuin vahingossa tekemään aivan järjettömän hyvän papumuhennoksen. Vieläpä nopeasti ja vaivattomasti. Tauko hellan kanssa on tehnyt hyvää.
Mutta ilta-askareena tartuin siis pannua kahvasta & kattilaa korvista, suorittaen seuraavat toimenpiteet:
Kattilaan vesi kiehumaan basmatiriisiä varten, ja ruususuolaa joukkoon. Samaan aikaan pikkuruinen valurautapannu tulelle ja oliiviöljyä(luomu) pannulle. Koska sipuli oli loppu(yllis pyllis), nappasin viimeisen kynnettömän valkosipulin ja päätin mennä sillä. Valkosipuli palasiksi ja pannulle, kuullotus öljyssä ja pavut(mung&mustat) joukkoon. Papuja maustoin hieman africa-mausteseoksella ja sekoitin joukkoon katkaravut. Kaikki tämä melko kohtuullisella lämmöllä.
Vielä kun olin sekoittanut valkosipulin, pavut ja ravut keskenään, lorautin joukkoon loput kaappiin jääneestä ruokakermasta. Sitä oli vain tilkkanen, juuri sopivasti tuomaan hieman juhlavaa kermaista pyöreyttä.
Bonus - ja ehkä koko koitoksen kruunaus/pelastus tuli sitruunabasillikasta. Koska ruuassa oli katkarapuja, sitruunan raikas maku sopi siihen täydellisesti. Vehreä basillika myös kevensi sopivasti papujen tekstuuria.
Lopputulos oli ällistyttävän herkullinen. Muhennosta söi basmatiriisin kanssa mielellään ja sitä halusi lisää. Todellinen arkionnistuminen. Vartissa valmista ja kyllä kannatti.

Ainekset:
valkosipulia, mungpapuja(luomu), mustia papuja(luomu),oliiviöljyä(luomu), katkarapuja, kerman loppu, ruususuolaa(luomu), sitruunabasillika(luomu) ja africa-mausteseosta

Svarfarsin luomutila
toimitti sekä pavut, öljyn että sitruunabasillikan suoraan kotiovelle.

4 kommenttia:

Anti Sport kirjoitti...

Mitä nuo "mustat" pavut ovat? Pitääkö niitä niitä liottaa kuten melkein kaikkia papuja?

Norppa kirjoitti...

Nyt ei tule varmaa tietoa mutta mielestäni mustia papuja kutsutaan vain mustiksi pavuiksi.
Hassua että, moni kokee tuon papujen liottamisen ja keittämisen vaivalloiseksi vaikka sehän niissä on juuri nerokasta. Liottamisessahan ei tarvitse tehdä mitään, sen kun vain illalla heittää pavut likoamaan ja "ta-daa" aamulla on valmista.
Papujen vahvuushan on niiden säilytettävyys, runsaan protiinipitoisuuden lisäksi. Eri pavut myös maistuvat erilaiselta ja ovat tekstuuriltaan erilaisia, joten ei tarvitse pelätä leipääntymistä vaikka kokeilisi papuja tiheämpäänkin.
Netistä näyttää löytyvän helposti toinen toistaan herkullisempia "Mustapapu" -reseptejä.

Anti Sport kirjoitti...

Hmmm... Papumyrkytys on oikeastaan aika ikävä juttu. Ei kyse ole mistään vaivalloisesta tai viitsimättömyydestä liottamisen suhteen. Halusin vain tietää ovatko nuo amerikanpapuja vai vanhasta maailmasta. Jälkimmäisiä ei yleensä tarvitse liottaa soijapapua lukuunottamatta. Voin vakuuttaa että et halua kokea niitä mahanpuruja, jotka seuraavat väärin käsiteltyjen papujen syöntiä. Papuvaivat ovat yleistyneet viime vuosina, koska veganismi tai vegetarismi on lisääntynyt voimakkaasti. Innoissaan sitä ei välttämättä tiedosta riskejä. Kiitox ja anteex

Norppa kirjoitti...

Papujen valmistusohjeita pitää noudattaa ehdottomasti. Yleensä pusseissa on sekä liotus- että keitto-ohjeet. Eviran sivuilta löytää myös papulajikekohtaiset suositukset, jos ostaa vaikka papuja irtomyynnistä, eikä ole aivan varma oikeasta valmistustavasta.

Yleispätevänä ohjeena toimii:
1) kaikkien papujen liottaminen yön yli (vähintään 12 tuntia) ja huuhteleminen sekä 2) keittäminen vähintään puoli tuntia tai tarvittaessa pitempäänkin. Sen jälkeen papuja voi turvallisesti nauttia salaateissa, keitoissa, padoissa ja muissa ruoissa.

Tarkoituksenani ei ollut millään tavalla väheksyä papujen huolellista valmistusta, moni vain kokee juuri tuon liottamisen jotenkin vaivalloisena. Myös yli puoli tuntia kestävä keittäminen voi tuntua rasittavalta jos vertaa sitä parin minuutin pikanuudeleihin. Useinmiten myrkytysoireet saadaan kuitenkin lioitetuista mutta keittämättömistä pavuista. Keitettäessä pavuissa oleva "toksinen lektiini" hajoaa ja esim. pataruuissa voi käydä niin ettei ruuan lämpötila nousekaan tarpeeksi korkeaksi.
Norppa-blogi suosittelee kaikessa ruuan kanssa työskentelyssä huolellisuutta ja järjen käyttöä. Sen ohessa voi sittenn nauttia elämyksistä ja löytämisen iloista.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...