maanantaina, lokakuuta 25, 2010

Naapurissa ja ullakolla

Tuntuu, että omega-3:set ja kirkasvalo alkavat jo vaikuttaa. Normaalisti näin harmaalla kelillä olisin raahautunut töistä kotiin ja uskotellut itseni vielä lähteväni jossain vaiheessa liikkeelle, tietäen sisimmässäni, että ehkä ainoastaan vakavasti otettava palohälytys saattaisi tehdä niin. Ehkä.
Mutta tänäänpä löysin itseni naapurini alaovelta. Another Queen of the Hoods has arrived -  ja oli jo aikakin suorittaa aivan tuikitavallinen "häiritsen ilmoittamatta vierailu". Ovet aukesivat epäröimättä.
Rakastan  tuikitavallista ja olen kaivannut sitä. Minähän haluaisin aina että kaikki asuisivat naapurissa. Tai edes samalla puolella kaupunkia, läänistä tai maasta puhumattakaan. Ihmiselle tekee hyvää olla tekemisissä toistensa kanssa.  Nykyinen "pitää aina sopia kaikesta etukäteen" ei vain sovi meille toisinaan erakkomaisuuteen taipuville. Asioilla on aikansa ja paikkansa. Ilman kristallipalloa et voi tietää mikä se paikka tai aika kulloinkin on.
Takaisin alaovelle. Älkää kysykö - mutta siitä suoraan teimme ullakkokierroksen. No, ullakothan ovat mielenkiintoisia. Kunnes:  " Pian se pulu tulee -  mutta ei se pääse ulos sieltä!" Tarkennan katseeni, ja näen KAKSI pulua häkin ulkopuolella. Onneksi uskottava emäntäni huutaa "hus, hus - tämä on ihmisten aluetta."  Pulut siirtyivät. Mitenkään hoppuilematta.
Mutta - asiallisen arkkitehtuurilliskierroksen jälkeen tuli kutsu asuintiloihin, jossa ensi kertaa käydessä tuli paljolti seisoskeltua eteisessä, emännän entisissä kengissä. Ja hameessa. Ja kaulakorussa. Jonka myös eräs vieraista näyttävästi bongasi. Tänään eteneminen ylsi sohvalle saakka sekä ihailemaan kaunista sisustusta - ja TA-DAA - katsokaa kuinka kaunis viininlaskemisteline. (kyllä, termi on vielä hakusessa)
Esittelen tässä samalla uuden kuvasarjan ensimmäisen kuvan. Kuvakansion nimi tulee olemaan: Suomalaiset jääkaapit. Teillä on ilo ja kunnia päästä ihailemaan aloittavaa kuvaa.


ps. lisää aivan tavallisia jääkaappikuvia voi laittaa osoitteeseen: loimaannorppa@gmail.com

3 kommenttia:

Joku kirjoitti...

Miten olisi amfora?

Norppa kirjoitti...

Kyllä, kyllä, juuri se tämän päivän amfora! Mistä tulikin mieleeni Marie Phillipsin Huonosti käyttäytyvät jumalat kirja. Suosittelen!

Joku kirjoitti...

Tein tästä meemin.

(Kuvat ovat vapaasti käytettävissä kansioosi.)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...