keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

Kissa vieköön!

Muistattehan vielä joulun - tuon koko suvun ja perheet yhdistävän rakkauden juhlan? Antamisen ja ilon ylistyksen, hartauden ja hiljentymisen keskittymän?
No. Saimme siis viime jouluna norppamelkeinvelipuolen(nvp) kanssa vuosisadan idean, ja päädyimme antamaan yhteisen Perhelahjan. Koska NVP kertoi stressaantuvansa kaupoista, jäi lahjan ideoiminen minun harteilleni. Ihanaa - koska muuton ja rempan keskellä - joululahjat tuntuivatkin tänä vuonna olevan todella lähellä rauhoittunutta ja hiljentynyttä sieluani.
Päätösketju meni suunnilleen näin: lamppu->akvaario->tarantella->hiiriä-> kaksi Okahiirtä.
Loistavaa. NVP kävi sittenkin hakemassa terraarion ja hiiret ja hoiti kotiinkuljetuksella uudet lemmikit Perheelle.
Idea tuntui hyvältä. Okahiiret ovat söpöjä, hajuttomia ja melko vaivattomia lemmikkejä. Turha kai sanoakaan, että tässä yhteydessä eläinkaupassa vakuutettiin, ja tällä kertaa uskon NVP:n kuunnelleenkin, että hiiret ovat kummatkin urospuolisia, eikä siis poikastehtailusta ole vaaraa.
Mutta kävipä niin kuin neitsytmariallekin kävi, että kun tilaa ja pesä löytyi, tuli myös poikasia. Edellisviikonloppuna Loimaalla käydessäni näin elämäni ensimmäisen Okahiiren poikasen. Pieni se oli. Hiiren näköinen mutta pieni.
Miten tämän nyt tulkitsisi joko eläinkaupan myyjällä meni joku pieni yksityiskohta pahasti pieleen, tai Loimaalla on niin lämmin ja kannustava ilmapiiri, ettei lisääntymiseen tarvita enää kahta eri sukupuolta.
********************
Tässä kuvallinen todiste vielä, Mari Koon blogin/blogien myötävaikuttamana. Ensinnäkin löysin itseni hänen eräästäkin blogista katsomassa kissavideoita, joten aihepiiriltään tämä tuntuu enemmänkin kuin sopivalta, ja toiseksikin on kai vähintäänkin kohtuullista, että tässä vaiheessa antaa oman panoksensa blogimaailmaan myös liikkuvan kuvan muodossa.

Tekninen toteutus ja kuvaus: isäpuolinorppa/Loimaa

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Noora,
mieti nyt tarkkaan miten usein uskallat käydä Loimaalla jos ilmapiiri on näin hedelmällinen ILMAN vastakkaista sukupuolta.

Anonyymi kirjoitti...

Loimaa alkaa tosiaan kuulostaa erittäin vaaralliselta paikalta...

Prepe kirjoitti...

Tarkoittaako tämä sitä että myös Jeesus sai alkunsa Loimaalla?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...