lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Joululahjat ostettu!

Ihmeiden aika ei ole ohi! En olisi, ikinä, ikinä - ikinä uskonut, että joskus ostan joululahjani a) etukäteen b) marraskuun puolella! Nyt vielä joulukortit jollain ihmeellä kasaan, ja kerrankin joulu voi puolestani ihan oikein luvan kanssa tulla.
Ehkä viime vuosien "viime tipassa" ostokset ovat käyneet jo niin voimille, ettei nyt yksinkertaisesti enää pysty/kestä. Lahjojen hankkiminenhan on aivan huippukivaa, ainoastaan monen ihmisen muistaminen samaan aikaan käy hieman voimille. Edelleenkin kannatan sitäkin, että esim. aikuisten ystävien kanssa voi ostaa vaikka keskellä vuotta "ihan muuten vaan lahjan", jonka nähdessään heti tietää kenelle se sopisi.
Mutta huippua oli myös käydä ostoksilla autolla. Valitettavasti ja onneksi mutta niin se vain on. Aivan luksusta, koska ei ole vielä tottunut siihen. Kaikki sanoivat ennen auton hankintaa, että auto on ihan hemmetinmoinen riesa ja rahareikä, mutta kukaan ei muistuttanut, siitä miten järjettömän kätevä ja oikeasti helppo se on. Hyppäys autoon, 10 minuutissa Itikseen, kamat kasaan saman katon alta, kassit autoon, koukkaus frendien kautta ja takaisin kotiin parkkiin melkein kotiovelle. Luksusta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mua jo jännittääkin että mitähän mä saan...

MinkkiP

Norppa, Noora kirjoitti...

Ja minä päivänä..

Pink Elephant kirjoitti...

Autolla ajo tuntuu tosiaan luksukselta, varsinkin kun ajaa harvoin. Meillä on auto vain vähän käytössä ja välillä sitä oikein miettii, miten ruokaostoksilla käynti marketissa voi olla elämys, kun matkan tekee autolla ;)

Norppa, Noora kirjoitti...

Nimenomaan!
Jaksan edelleen ällistellä, että "Onko mulla tosiaan auto, saanko mä ottaa sen milloin vaan, ja ajaa minne mua huvittaa"
Useamman mehupurkin ostaminen kaupasta yhdellä kertaa, ja niiden kotiin saaminen käy arjen ihmeestä. Eikä silti ole mitään tarvetta ajaa autolla edes takas töihin ja kotiin mutta jos huomenna pääsen lähimäkeen ensimmäistä kertaa aikuisiällä itse, niin elämyskapasiteetti on onnistunut yliodotusten tänä vuonna.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...