Olen odottanut ensi perjantaita jo monta viikkoa. Odotan, että pääsen katsomaan Kansallisbalettiin Pohjoista ulottuvuutta. Olen innostuja, minkäs teet. Haluaisin sanoa, että rakastan balettia mutta se tuntuu vähän suureelliselta. Olen siis downsifting innostuja. Pitää laittaa rakkaudelle ehdot. " ei huonoa - hyvää kyllä". Ettei vaan kukaan luule, että kaikki käy.
Ilta on melkein poikien ilta. Melkein, koska olen itse mukana. Oikeastaan hassua. Yleensähän sanotaan että tytöt käyvät "tyttöporukalla" "kaikissa kulttuurijutuissa" mutta tällä kertaa näin. Saattaa tosin olla, että vaikka perjantain ohjelma olisi ollut keilausta - sekin olisi käynyt. Täytyy muistaa itsekin pitää mieli avoimena.
En ole sukupuolirajoitteinen ihminen. Toivottavasti. Elämä on opettanut, että "väärää" sukupuolta oleva ei koskaan voi olla "yksi pojista", eikä "yksi tytöistä". Miksi pitäisikään. Tärkeintä, ja parasta on että, löytää elämäänsä ihmisiä jotka pitävät samoista asioista, tai ovat edes kiinnostuneista näkemään ja kokeilemaan asioita joista itse nauttii. Korjaus; tärkeintä on itse ensin löytää, niitä asioita joista on kiinnostunut, ja sen jälkeen on parhautta, että voi jakaa niitä toisten saman henkisten kanssa.
Mutta nykytanssi-innostus ja odotukset ovat korkealla. Ehkä se on tämä syksy. Vahvojen värien ja suurten tunteiden aikaa. Vähemmän valoa, enemmän liikettä. Kolmen koreografia, kolme erilaista teosta. Valkama – Elo – Inger. Pohjoista ulottuvuutta, herkkyyttä ja huumoria, näyttävää visuaalisuutta, murhabalettia..musiikkina Psykoa, Vertigoa tai Apulannan Tonin tilaussäveltämää tai Ravelin boleroa.
Jälkiruuaksi Eliteen.
Mutta käykää katsomassa; Oopperasta löytyy kaikkea ihanaa!
esim. Puhuva rumpu tai Taikahuilu tai lauantai-matineaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti