torstaina, helmikuuta 05, 2009

Pari riviä yölampun ääreltä

Kello on paljon, enkä ollut missään tapauksessa aikeissa kirjoittaa enää mutta nämä muutamat rivit tulevat tavallaan kuin tilauksesta. Ystäväni Ms C käy kuitenkin klikkaamassa täällä, ja jopa uhkaili antaa osoitetta myös seuralleen, joten se on jo syy . Teen yllättävän paljon asioita jos pyydetään. Teen paljon sellaisiakin asioita joihin en ensi kuulemalla innostu, jos kauniisti pyydetään. Nooh, nyt ei kylläkään edes pyydetty.
Näin tänään Dome Karukosken Kielletyn hedelmän. Seuranani kaksi kaunotarta. Minkäs teet, saan aina parhaimmat naiset. Siinä suhteessa olen kyllä onnekas.
Vaikka en aivan ehkä ollut kohderyhmää, oli elokuva paikka paikoin, tuore, hauska ja kiinnostava. Näkökulma ei ollut osoitteleva, eikä liian puoltaan valitseva. Kankaalla näkyi nuoruuden huumaa, turmeltumattomuutta, kaunista suomen kesää ja saatanan koettelemaa ihmissielua kamppailussaan. Kuitenkin kevyesti tarjoiltuna. Ja hyvä niin. Kysehän on viihde-elokuvasta. Silti olisin kaivannut hieman harmaampaa aluetta mustavalkoisten tilalle. Mutta ehkä tämän aiheen dokumenttielokuvan aika on myöhemmin.
Ja rahastahan kaikki on kuulemma kiinni. Ohjaajan ja käsikirjoittajan kiitospuheesta rivien välistä, jos niitä oli, oli aistittavissa että rahoittajille oltiin kiitollisia ja lopputulema oli se mikä näillä rahoilla oli mahdollista tehdä. Melkein muuten toivoisi että ns. product placement lopetettaisiin suosiolla ja näytettäisiin elokuvan alkuun kyseisten tuotteiden mainokset. Tämän päivän katsoja on kuitenkin niin valveutunut, että erottaa mikä elokuvassa on maksettua mainontaa, ja näin päästäisiin todella kömpelöistä "näkeekö kaikki: tässä menee Express bussi" ja "tässä puolestaan laitetaan Lumene -luomiväriä" lähikuvista.
Ihanaa oli myös, että kankaalla ei näkynyt Laura Malmivaaraa, Minna Haapkylää, Petteri Summasta tai Eppu Salmista. He kaikki ovat toki hyviä näyttelijöitä mutta, nämä nuoret olivat oikeasti nuoria. Kiinnostavuutta nuorten tyttöjen kasvutarinaan lisäsi myös mukaanotettu uskontonäkökulma. Oli sitten edes ripaus mukana jotain muutakin kuin seksiä.
Mutta kyllä ihmiset ovat elämän suola, pippuri ja HP kastike. Viikko on ollut takkuinen. Jälkiflunssa ja väsymys painaa päälle, ja taitaapa nurkan takaa heittää kapulaa rattaisiin kiusanhenki kaamoskin. Huomaan että riehaikkaimpia kevään hehkuttajia ovat ne jotka ovat lähdössä talvilomalle. Ei jaksa innostua. Katsotaan osallistumistani sitten kahden ja puolen kuukauden kuluttua.
Mutta niin, ihmisistä. Ainut syy lähteä katsomaan ennakkonäytöstä oli seura. Ms C:tä en ollut nähnyt iäisyyksiin ja juuri 30-vuotta täyttänyt toistakin neitokaista on vähemmän näkynyt maisemissa.
Koska ohjaaja oli laitettu kertomaan, ettei elokuvan jälkijuhlassa ollutkaan kutsussa mainittua ruokaa päätimme toiveikkaana lähteä katsomaan josko toisissa juhlissa olisi vielä ollut pöytä katettuna. Valitettavasti olimme myöhässä, ja puolityhjässä Apollossa lauloi Hanna Pakarinen, jota todellakin kävi sääliksi. Varmasti hauskempaa olisi ollut esim. lajitella kirjopyykkiä kotona.(emme jääneet odottamaan Aikakonetta) Lähdimme siis pois ja annoimme drinkkiliput(ilmiselvästi kovin ilahtuneille) niitä enemmän tarvitseville ja menimme nauttimaan omakustanteisesta ruuasta.
Paikan piti olla nopea ja lähellä. Valitismme Leonardon. Kumpikaan ei ollut käynyt ja keittiö oli vielä avoinna. Helsingistä on joskus niin kovin vaikea löytää ravintolaa jonka keittiö ottaisi vastaan tilauksia yhdeksän jälkeen.. Mutta tänään olikin tarjolla vanha tuttu "Pettymyskin on elämys".Tilasin nimittäin salaatin tonnikalalla ja jättiravuilla. Mitä sain: tonnikalahiutalemössöä, päällä kaksi rapua. 13,50. Olin sanaton. Ja nälkäinen. Ja todella pettynyt. Purkkitonnikalaa!? Mistä lähtien se on ollut ravintolaruoka? En tarjoilisi sitä kotonakaan. Älkää nyt käsittäkö väärin. Aivan hyvin tonnikalaa voi lisätä sinne sun tänne, jne. - mutta jos syödään oikeaa ruokaa, ja ravintolassa, oletan että kokki käyttää enemmän veistä kuin purkinavaajaa. Mössökeon alla uiskenteli muutama salaatinlehtinen mutta en siltikään edes yrittämällä saanut ruuasta irti mitään salaatinäköistäkään. Tosin ei se ollut mikään valmistettu ruokakaan. Ainoastaan sekoitettu.
Ms C sääli minua moneen otteeseen, jopa niin paljon että kävi sanomassa tarjoilijalle, että pettymyselämys oli niin onnistunut, että minun osaltani voisi jättää kahvin laskuttamatta. Ja näin tehtiin. Tosin pasmat menivät tarjoilijalta niin sekaisin pelkästä pyynnöstä, että jätti Ms C:kin kahvin laskuttamatta. Hyvä niin.
Illan kruunasi paikalle saapuneet seuralaiset. Uudet ja vanhat tutut. Erityisesti lämmitti uuden tutun kommentti; " ai oot se suksisankari". Pelkäänpä ettei tässä millään tavalla viitattu hiihtämiseen. Siinä sitten ihailimme suomalaista miesvartaloa kun ikkunan ohitse käveli lauma ilkialastomia uroita oluttölkki kourassaan. Seurue ei myöskään mitenkään kiirehtinyt pitkin Kaivokatua. Tiesipä ainakin minne ei katsettaan kohdistanut...
Huomenna sitten 12-vuotiaan esiteinin kanssa Apassionataan. Toivottavasti mukana on sama aasi kuin viime vuonnakin. Se oli niin symppis, ja siihen oli helppo samaistua.

2 kommenttia:

Carita kirjoitti...

Tuosta Leonardo-elämyksestä vielä pari sanaa. Caesar-salaattini oli onneksi erinomainen mutta en viitsinyt sitä hehkuttaa kun vastapuolen lautasella oli vain purkillinen tonnikalahiutaleita. Tarjoilija olisi voinut laskua tuodessaan pahoitella sitä että tonnikalasalaatti oli pettymys, mutta harmillista, hän ei saanut sanaa suustaan.

Koomista kyllä mutta hyvin paikattu kömmähdys voi olla kokemus loistavasta palvelusta. Tällä kertaa emme päässeet sille tasolle.

Norppa, Noora kirjoitti...

Ja näitä yhteisiä kokemuksiahan meillä on jo yhden kirjan verran. Sitä vaan niin joka kerta miettiin, että miten palvelukokemuksesta voisi tehdä kivankin, ja niin minimaalisen pienellä vaivalla.. Ehkä vain pitää alkaa sitten vetämään niitä kursseja.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...