torstaina, kesäkuuta 25, 2009

Kerrankin jotain alastomuudesta

Mitä jäi eilisestä päivästä mieleen?
Ensinnäkin tv:stä osui silmiin 45 minuuttia ohjelmat autorakastajat. Ei tehnyt mieli seurata sitä hirveällä intensiteetillä. Oman ja toisten autojen päälle ruiskiva fetissimenninkäinen sai vain kylmäväreet kulkemaan iholla. Pitkästä aikaa piti oikein laittaa katsojapalautetta. Eikö MTV3:lla ollut mitään muuta näytettävää kolmeksi vartiksi parhaaseen katseluaikaan..?
A-studiosta tuli myös vihreiden Anni Sinnemäen haastattelu - dana - käteen ei jäänyt mitään. Jospa Urpilainen kuullostaa kansakoulunopettajalta niin Sinnemäestä on myös tullut ihmeellinen pidemmän kaavan kautta monotoniselittelijä. No eipä tarvi pelätä uutta vallankumousta siltäkään suunnalta.
Nettiuutisista sen sijaan jäi mieleen, että Malmön uimahallissa saavat naiset uida yläosattomissa. Sitä jäin ihan taustalla pohtimaan. Vielä en osaa muodostaa lopullista mielipidettä. Antaa sen nyt hetken aikaa pyöriä prosessissa. Totutellaan ajatukseen.
Hahmotan kyllä pointin mutta käytännön pitkän kulttuurisen tottumuksen jälkeen ottaa aikansa. Etenkin kun itse olen esim. niitä jotka kimppasaunassa pukeutuvat kun muut haluavat olla alasti. Olen katsonut sen oikeudeksi, ja itsekkäästi olen välittämättä vaikka siitä vähän kulmakarvoja kohotellaankin. Suomessa perinteisesti ollaan käyty käsittääkseni naisten ja miesten saunassa erikseen, tai perhesaunassa. Jos mennään sekasaunaan, esim. hypoteettisesti humalapäissään, niin eikö ole ihan yksilönoikeus olla siellä bikineissä? Voisin myös sanoa että "ei, mulle käy että kaikki tuppautuu alastomien persaustensa kanssa yhtäaikaa samoille lauteille" mutta jos kerran voin itse olla vapautuneesti uikkareissa, niin toisetkin voivat puolestani olla vapautuneesti alasti. Eivät kaikki halua olla frendiensä aviomiesten kanssa ilman vaatteita samoissa peseytymistiloissa, vaikkakin kyse on vain suomalaisesta saunassa. Itselleni sauna useinmiten merkitsee täydellistä rauhaa ja rentoutumista, olkootkin sitten vaikka sekä yläosa, että alaosa päällä.
Any comments?

5 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

Kyllä! Jos olisin gallialainen, niin tähän voisi muokata sellaisen kommentin kuin: Hulluja nuo ruotsalaiset.

norppa pohtii kirjoitti...

..mutta ajattelepas, että sulla olisi saman ikäiset kaksoset, tyttö ja poika, jotka aina kesäisin kirmaisivat puolialastomina pitkin pihanurmea; minkä ikäisenä alkaisit sanomaan tytölle, että ulkona pitää olla paita päällä; ja miksi..?

Hanna Kopra kirjoitti...

Ehkä silloin, kun tytöllä alkaisia maitorauhaset kasvamaan tai hän alkaisi arastella nurmelle kirmaamaan menemistä veljensä kanssa housusillaan.

Prepe kirjoitti...

Kuulin vain huhuja tuosta 45 minuuttia ohjelmasta. Olisin todella halunnut nähdä sen...

Norppa kirjoitti...

Prepe, olen aivan varma että se esitetään vielä toiveuusintana.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...