torstaina, kesäkuuta 11, 2009

Päivän urheiluosio


Nyt seuraa sitten se paljon toivottu urheilujuttu. ;)
Olen siis ilmoittautunut Berliinin maratonille, joka järjestetään 20.9. " Kaikesta oppii, paitsi ei välttämättä." Nyt tämän aiheen piti jo olla ohi, ja kesän hauskojen juttujen edessä. Sillä let`s face it; onhan se ympäriinsä hölkkäily hieman puuduttavaa. Mutta jotain piti keksiä, jotta olisi selviytynyt Tukholman aiheuttamasta henkisestä kriisistä. Lähestulkoon "Tukholma-syndroomasta". Ja kuten arvelinkin, viimeksi tänään sain kuulla työpaikkani toisella konttorilla aiheesta " sä et sitten päässytkään juoksemaan ". Muistipa joku jo tähän väliin mainita jotain tekosyistäkin kun erehdyin kertomaan talven mittaan vaivanneesta flunssasta. Mutta olihan tuo kommentti odotettavissa. Jeppistä jee mutta sellastahan se on.
Eilen sain Kuisman ensimmäistä kertaa Tukholman jälkeen yhteislenkille, ja aivan pelleilyksihän se meni. Ehkä olen ymmärtänyt "juoksemisen ilon" väärin. Se ei tarkoittane välikesäteatteriesitystä leikkipuistossa tai epämääräistä puskahyppelyä pensaissa.. Mutta kun jollakin tavalla on saatava rikottua sitä helposti syntyvää "väkisin vääntämisen kehää", ´niin pakkohan sen on katketa kun sallii itselleen leppeää ja sielua tervehdyttävää sekoilua. Eikä se voi olla lopputuloksesta pois. Parasta on kun se vielä tarttuu. Monessa ystävässäni pidän siitä miten helposti ja innostuneesti he lähtevät mukaan asioihin. Kuisman vesijuoksuharjoite ei ollut poikkeus. (video tulossa myöh. toim.huom.)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Paitsi ei" on huonoa suomea. Annan tehtäväksi selvittää miksi.

Norppa kirjoitti...

tuplanegaatio?

Anonyymi kirjoitti...

Bingo!

Norppa kirjoitti...

Bingo = on suosittu onnenpeli. Peli kehitettiin Italiassa 1530-luvulla, josta se levisi Ranskaan 1700-luvun lopulla ja 1900-luvulla Yhdysvaltoihin.[1] Suomeen Bingo saapui Ruotsista 1960-luvun lopulta ja ajoittain se on ollut hyvinkin suosittu rahapeli.[1]

Pelin tarkoituksena on pelaajan saada tietynlainen pelikuvio.[2] Pelissä arvotaan numeroita 1–75 tai 1–90 väliltä, johtuen peliversiosta.[2]. Perinteisessä bingopelissä pelaajalla on pelattavaan pelikortti, johon on merkitty tietty määrä ruudukkoja. Arvottujen numeroiden toivotaan muodostan omalla ruudukolla vaaka-, pysty tai kulmasta kulmaan-rivejä.

Anonyymi kirjoitti...

Unohdit tärkeimmän!

Kun kaikki vastaukset ovat löytyneet, voittaja huutaa BINGO!

Anonyymi kirjoitti...

Miten lenkin voi edes kuvitella ottavansa tosissaan, jos siellä kuvataankin vähän väliä...? MinkkiP

norppa kirjoitti...

Kaikki tosissaan harjoittelevathan käyttävät liikkuva kuvaa teknisen suorituksen parantamiseen.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...