keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

Kummitäti = Madonna

Sade tuntuu hyvältä, vaikkakin haikealta. Nytkö sille kesälle sitten oikeasti jätetään hyvästit, ja valmistaudutaan raikkaaseen syksyyn ja tunnelmallisiin kynttiläiltoihin..? Vai soitetaanko vielä muutama ilta epätoivoisesti Mamban "vielä on kesää jäljellä" -renkutusta ja lämmitellään Rakkauden Kesän hiipuvassa hehkussa..
Sisätiloissa työskentelyä keli kyllä helpottaa. Ilma on raikkaampaa ja mieli ei haikaile ulos. Kadut putsaantuvat ja sienisato vauhdittuu. Ehkä tänä syksynä oikeasti pääsen taas sienestämään.
Mutta paras juttu pitkään aikaan tuli eilen. Eräskin ukki oli pitkään selittänyt nuorelle neidille Madonnasta ja tehnyt kuuluisuuden suomeen saapumisesta numeroa. Pari vuotias neiti oli sitten kantanut äidilleen lehteä, Madonnan kuva kannessa, ja todennut: Noora-Täti.(!!) Ihana lapsi! En siis hetkeäkään ajatellut että " ou mai gaad, nyt mä näytän jo viiskymppiselta teinivaatteisiin pukeutuneelta anorektikolta ". Vaan on ihanaa että kaksivuotias pikku neito näkee kummitädissään maailman tähden glamouria! Sama homma oli toistunut vielä seuraavana päivänä kun lapsi oli nähnyt musiikkivideon tv:stä ja äit oli kysynyt kuka siinä esiintyy.
Taidanpa ilmoittautua tanssisalille...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä tiesin heti, että Madonna oli kopsannut sulta ne muuvit! MinkkiP

Ansku kirjoitti...

Sussa on aina ollut tähtiainesta! Eikä glamouria ole koskaan puuttunut myöskään. Lilaa luomeen :)

norppa kirjoitti...

Minkki P ja Ansku, te olette Todella Hyviä Ystäviä! :)

Mutta kyllä ne muuvit mustakin näytti tosi monelta osin kauheen tutuilta... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Sä ehkä esitit ne muuvit NE:ssä, mutta mä toin ne aikoinaan Suomeen - sen jälkeen, kun olin opettanut ne Madonnalle. :)

Norppa kirjoitti...

joo anonyymi mutta mähän toin sut suomeen - tosin pari kertaa olen kyllä miettinyt..

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...