torstaina, elokuuta 27, 2009

Lisää puskista

Kirjastosta tuli tänään mukaan neljä puutarhakirjaa ja irlantilainen novelli. En ole koskaan aiemmin lukenut tai lainannut yhtäkään opusta kasvin kasvista. Mutta ihanaa suomessa on meidän kirjastolaitoksemme, jota ei koskaan voi hehkuttaa liikaa. Nytkin kyseisen alan kirjoja jäi hyllyyn vielä metrin verran.
En ole, tietääkseni, ollut koskaan mikään erityinen puutarhaihminen. Lajikkeet jotka tunnistan, pystyyvalitettavasti laskemaan yhden käden sormilla.. Silti huomasin että kuva-arkistostani löytyy tasaisin välein kukista ja kasveista otettuja kuvia, joten aivan huomiotta ne eivät ole jääneet. Sitäpaitsi "viljelinhän" jo viime vuonna keittiössäni ohraa. Vaikkenkaan niin kovin menestyksekkäästi.
Mutta se yksi poikkeus. Patrcik McCaben kirja lähti mukaan melkein vahingossa. Jos Irvine Welsh hehkuttaa takakannessa kirjan olevan mestariteos ja The Holy City on myös valittu Vuoden Irlantilaiseksi novelliksi, on vaikea kieltää itseltään moista kirjallista täyttymystä.
Yksi kirja huviksi, muut hyödyksi eli täyttämään täydellistä mustaa aukkoa yleissivistyksessä. Siis tiedän että nurmikkoa leikataan, lehtiä haravoidaan, rikkaruohoja kitketään ja että puita leikataan tiettynä aikana mutta esim. milloin; sitä en pysty muistilokeroistani kaivamaan. Onneksi on internet ja lähikirjasto sekä lukutaito, joten uskoisin tiedonhaluni täyttyvän nopeasti.

Itseasiassaa luin jo Pieni puutarha kirjan, jonka otteesta pidin. Esim. kompostin tekemisestä Dorte Gjefvsen kirjan lopussa kirjoittaa näin: " Toisin kun monet ehkä luulevat, ei ole olemassa mitään kompostipeikkoa, joka pistää päänsä esiin ja huutaa, jos se ei ole saanut huomiota muutamaan viikkoon". Hyvä toteamus, koska juuri jossain muualla oli kuvailtu uuvuttava selitys rakennekarttoineen, kuinka vaativa paljon työtä vaativa komposti on.

4 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Meidän puutarha kaipaisi myös tuollaista sivistystä...

tylsimys kirjoitti...

Koska olen tylsä, niin oletan että haluat tarkoittaa lajia kun puhut lajikkeista. Laji on mm. omena, lajike taas esimerkiksi Astrakan, Valkea kuulas, Kaneli jne.

puska-norppa kirjoitti...

Nora, mä voin auliisti kertoa aivan kaikki minkä tiedän!! :)

tylsimys; erinomainen huomio! jos kukaan ei koskaan korjaa, ei koskaan myös opi mitään. kiitos tarkennuksesta! :)

ps. luin illalla myös Luonnonmukainen puutarha -kirjan, ja myös sen kirjoittajalla oli mainio ote. Enpäs tiennytkään että
Maa- ja metsätieteen maisteri, kunniatohtori Pentti Alanko on varmasti Suomen tunnetuin ja tuotteliain puutarhakirjoittaja!

Nora kirjoitti...

Mä itse asiassa jo opin sun taannoisesta linkistä, että milloin nuo meidän puskat pitää leikata! Kiitos! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...