tiistaina, joulukuuta 22, 2009

Hyvää ja Ihanaa Syntymäpäivääni!






























Se on taas vuosi pyörähtänyt viime kerrasta. "Mistä näitä vuosia oikein tulee?" Onneksi vuodet eivät näy tuntuvan missään. (ei, en tarvitse tähän väliin arkirealistista maanpinnalle pudotusta, on vain mukavaa kun ei vieläkään tunnu, että "pian keski-ikäisenä elämä on nähty") Kun vielä elämäntaidot ovat kehittyneet, hitaasti mutta oikeaan suuntaan, ovat vuodet tuoneet mukanaan myös keveyttä ja helppoutta. Vaikka vieläkin tulee epätasaisesti riman alituksia, että ylityksiä - tuntuu väliaika sujuvan kuitenkin kohtalaisen smoothisti. Ääneen nauraminen on hyvä mittari. Eikä sekään, ettei sitä saa aivan heti loppumaan ole täysin huono juttu.
Syntymäpäivääni ei ole keleillä pilattu. Tai kuka mistäkin tykkää. Luonto näyttää voimansa pohjolassa. Taivas on vahvan harmaa. Täällä etelässäkin tulee lunta vanhaan malliin. Antaa tulla - hyvä on hiihtäjän hiihdellä - kun on maassa hanki.
Mutta siihen tärkeimpään asiaan; Syntymäpäivään ja LAHJOIHIN:

Syntympäpäiväni kunniaksi voit halutessasi muistaa Saimaalla pesiään rakentavia norppia. Saimaan norpasta on tullut suomen uhanalaisten lajien symboli. Yksi ihminen voi pelastaa kaikkea mutta jostakin voi aloittaa. Lahjoituksen ei tarvitse olla suurin suuri. Pienistä puroista voi muodostua Saimaalla hädissään polskivalle hylkeelle merkittävä pelastuslautta, pikku kuuteista puhumattakaan.

Tilinumero: WWF 157230-11189 ja viitteeksi "Saimaannorppa" Tuskin se kovin suuri synti on vaikka siihen kirjoittaisi Loimaannorppakin.. TAI Suomen luonnonsuojeluliitto kerää varoja norppa-ystävällisiin katiskoihin. Viidellä eurolla voi osallistua verkkokuolemien torjumiseen. Katiskan voi lahjoittaa Täällä. Norpat kiittävät!
Täältä lisää miten Norppaa suojellaan.
(imaginationkuvat: kp)
ps. kiitos Noralle tarjoiluista, kiitos Annikalle upeasta kakusta, Kuismalle shampanjasta ja Törmäselle kukista ja osallistumisesta!

5 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Norppa, Noora kirjoitti...

Kiitos Zepa ja kiitos kaikille onnitteluista joita on sadellut puhelin ja facebook täyteen! :)
Tässä myös Pauliinalta tullut runo muillekin hymyiltäväksi.

Varoitus

Kun tulen vanhaksi minä pukeudun violettiin
ja punaiseen hattuun joka ei rimmaa eikä sovi minulle.
Ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat
ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.
Kun väsyttää istun jalkakäytävälle
ahmin kaupassa maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita
ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja
korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.
Menen sateeseen aamutossut jalassa
ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista
ja opin syljeskelemään.

Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä
ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla
tai pelkkää leipää ja pikkelsiä koko viikon
ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta romua laatikoihin.

Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita
ja maksaa vuokra kiltisti eikä puhua rumia kadulla
ja näyttää lapsille esimerkkiä.
Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.
Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?
Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan
kun mina yhtäkkiä olen vanha ja pukeudun violettiin.

Jenny Joseph (Suom. Alice Marin)

Anonyymi kirjoitti...

Tota noin. Viitteeksi kannattaa laittaa se mikä ohjeessa on, koska muuten ne voivat joutua selvittämään asiaa ns. käsin ja se a)maksaa b)kestää. B:llä ei liene merkitystä, mutta a voi viedä koko lahjoitussumman.

Toisaalta WWF:n lahjoitussivulla käytetään saan viestikenttään eikä viitettä mainita ollenkaan.

Anteeksi ja hyvää joulua

prepe kirjoitti...

Milloin meinaat leikata hiuksesi ja värjätä ne siniseksi? Hyvän syntymäpäivän toivotuksin, Prepe!

Norppa, Noora kirjoitti...

anonyymi: totta, rahamaksuliikenteessä ei turhaan kannattaisi pelleillä mutta ehkä tuossa viestikentässä on tärkeintä että löytää sanan norppa. oiken hyvää joulua myös!

prepe: kiitos! ja: ai taas? noooh, samana päivänä kun säkin?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...