tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Vuoden viimeisiä päiviä

Vuoden viimeisissä päivissä on jotain turvallista. Joulut on vietetty, ja lupaukset ja taiat vasta odottavat tekijäänsä. Näin välipäivinä voi vain keskittyä olemiseen ja puuhasteluun, eikä vielä tarvitse odottaa suuria muutosten tuulia - jotka luonnollisesti "uusi vuosi ja uusi parempi elämä tuo". Paitsi, että menin lukemaan paristakin lehdestä vuosihoroskooppini, jossa luvattiin tulevalle vaativaa ja raskasta vuotta. *huokaus* Onneksi sitten Me naiset -lehdessä luvattiin Jousimiehelle kesäkuusta jo kevenevää. Itsehän olen Kauris mutta tuossa lehdessä meidät 22. päivä syntyneet on vielä ympätty "väärälle puolelle".
Ensi vuodelle ei muita lupauksia kuin että yritän syödä puhtaampaa ruokaa. Luomua. En lupaa ylimitoitettua äkkirysäystä, vaan yritän siirtää koko keittiöni vähitellen luomupuolelle. Ei, kyse ei ole mistään uskonnollisesta herätyksestä. Vähitellen vain on herännyt päässäni iso kysymysmerkki; Miksi syön lisäaineellisempaa ruokaa, kun puhtaampaakin on tarjolla?
Kysehän on tottumuksesta. Kauppaan vain mennään ja hyllyiltä otetaan kaikki se mihin on totuttu. Nyt pitää vain vähitellen tehdä eri tavalla. Erityisesti olen kiinnostunut tilaamaan ruokaa suoraan kotiin tilalta. Tuottaja saa enemmän, eläimet voivat paremmin ja minä saan puhtaamaa ruokaa kotiini ilman että kierrän tuntikaupalla suurien markettien loppumattomilla käytävillä keskusliikkeitä tukien. Vuoden päästä välipäivinä sitten tiedämme miten kävi.

Linkkejä:
Luomutietopankki
Luomua netistä
Missä on lähin luomua myyvä "normikauppa"?

4 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Jee! :)
Kiitos muuten linkeistä!

Norppa, Noora kirjoitti...

Nora, my pleasure - ja lisää tulee. Työkaveri(mies) on perustamassa myös ruokapiiriä, ja voin myöhemmin kertoa myös niistä kuulumisista.

Anonyymi kirjoitti...

Musta tuntuu, että ens syksynä on taas useampi innokas lähtemään sinne sieni/marjametsään. Sehän nyt on luomuruokaa jos mikä. :) MinkkiP

Nora kirjoitti...

Absolutely, MinkkiP! Meillä jo kotona valitellaan, kun mustikat ja puolukat on lopussa. Ihmettelen vaan, että miten ikinä olisin enemmän saanut kerättyä, kun nytkin sienet on poiminut meidän Iskä. :) Lisäkädet ja -jalat ovet siis kaikki tervetulleita! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...