maanantaina, helmikuuta 15, 2010

Taasko se alkaa?

Johan tässä onkin mennyt tovi ilman kuureja ja ryhdistäytymisiä. Nyt ollaan jo(taas?) niillä rajoilla, että mietin pitääkö sittenkin alkaa puskemaan päätään seinään. Aiheen aktivoitumista saattanee vaikuttaa myös tv-konsolipeli, joka kohteliaasti ehdotti, että jospa laiduttaisin muutaman kilon..? Ei ihme, että niiden oston yhteydessä suorastaan tyrkytetään kaiken maailman "rikkoutumisturvia". Tässä valossa aavistelenkin, ettei laitteiden rikkoutumisen syynä useinmiten kotioloissa olekaan lapsi tai koira..vaan ylipainoiseksi kutsuttu perheen aikuinen..
Painoni pysyi koko syksyn aivan normaalina ilman minkäänlaista väkisin vääntämistä. Luulin jo vihdoin saavuttaneeni naistenlehtien hehkuttaman kohtuuden zen-elämäntyylin. Sitten iski joka talvinen massakausi. Olenkin osittain allekirjoittamassa ajatusta, että ihminen näillä leveyksillä kerää itselleen talvisin vararavintoa geneettisen perimän ja sijaintimme vuoksi. Vaikka järjellä ymmärtää että "taas se joka vuotinen kaamoskausi alkaa", niin kroppa yrittää vetäytyä shokkitilaan ja kerätä eloonjäämisvarastoa ikuisen pimeän varalle.
Kävelin siis töihin. Kolmekymmentäviisi minuuttia reipasta hyötyliikuntaa on hyvä alku. Illalla pilates. Päivällä runsaasti nesteitä ja kaupasta hedelmiä ja vihanneksia.
Mitenköhän moni suomalainen pyörittelee juuri maanantaisin samoja ajatuksia? Olen onneksi päässyt irti kaikista "nyt alkoi uusi elämä" -toiveunista. Kevyempää askelta haetaan pienillä korjausliikkeillä.

11 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Tsemiä ja tsemppistä. Luin kirjan "Ranskattaret eivät liho", jossa on paljon viisauksia oman kropan hallintaan. En tieäd mikä minulle iski vuodenvaihteessa, kun päätin oikeasti laittaa elämäntavan uusiksi. Plen todella hyvin sisäistänyt kevyemmän, puhtaamman ja paremman ruokavalion. Nyt mennään jo pitkällä toista kuukautta, eikä ahdista vieläkään. Tästäkin voidaan jutella, kun viimein nähdään! :)

Norppa kirjoitti...

Heippa Nora, mä en kyllä ole koskaan kuullut, että sä olisit hirveän huonoa ruokaa ja huonoa elämää viettänytkään mutta hienoa jos sujuu entistä terveellisemmin! :)
Ja onhan täälläkin vaihdettu ruoka luomuun ja syöty roppakaupalla salaatteja ja linssejä mutta mulla putoaa hämärämpänä talvikautena vireystaso auttamatta minimiinsä, ja se vaikuttaa myös liikkumiseen sekä yleiseen innostumiseen.
Eli edelleenkään ei mitään kuuria, eikä mitään rajuja pakkoliikkeitä - pikkuhiljaa oikeaan suuntaan! ;)
Ja Tsemppiä myös sinne hyvään oloon! :)

Nora kirjoitti...

Oikeastaan suurin piristäjä tänä talvena on ollut aloe vera. Se piristää ihan tosissaan. Suuren piristysruiskeen sain myös hologrammista. Nämä voi olla ihan huuhaa-juttuja ja uskomuksia, mutta ainakin minuun ne on vaikuttanut.

Tiedän täysin mistä puhut. Kyllä mäkin helposti vaivun synkkyyteen ja kotona marisemiseen, jos yhtään siltä tuntuu. Tänä talvena ei ole vielä tuntunut.

En ole syönyt edes vitamiineja, koska niitä saa aloe verasta. Äiti ei ole ollut komeen vuoteen kipeä, koska on koko sen ajan käyttänyt aloevera-juomaa. Siinä täytyy kyllä olla jotain.

Sen voin kyllä tähän loppuun vielä todeta, että onhan tämä upea talvi rankka. Pitäisi koko ajan olla hyödyntämässä hienoja kelejä ja mennä mäkeen ja ladulle, kun ei aina ole tällaista. Nyt varsinkin, kun harvoina päivinä paistaa aurinko ja päivätkin ovat pidempiä, niin pitäisi koko ajan olla hippulat vinkuen ulkona ja iloinen. Ei työpäivän jälkeen vaan jaksa. Ja kotonakin pitäisi siivota ja tehdä ruokaa. Kun on huono keli, niin masenna yhtään niin paljon, koska silloin on parempi syy pysyä sisällä.

Anti Sport kirjoitti...

Se on kevätaurinko mikä tuon tekee. Meillä töissä kun akat alkaa laihduttaa, niin kyseessä on sallimuksen ennusmerkki merkki siitä, että aurikolaseja pitää alkaa kaivaa esiin ;)

En tiedä oletko huomannut, mutta Flemarille (7) on tullut ns. alan kauppa, joka myy luomua ja muuta lumetta korkeaan hintaan. Huomasin aamulla kun piti kiertää kortteli autolle pääsemiseksi.

Norppa kirjoitti...

Laihdutus on jo sananakin vähän käytössä kulunut. En missään tapauksessa aio laiduttaa, vaan aion korkeintaan kiinnittää enemmän itseeni huomiota. Tarjota itselleni enemmän happea, enemmän vettä ja enemmän henkistä ravintoa, niin kyllä alkaa energiat virtaamaan.
Nora, se on aivan sama ovatko ne huuhaa -juttuja vai todellisia, pääasia että ne ovat vaikuttaneet. Ja kun syö puhtaampaa ja kevyempää ruokaa, niin ei voi kuin väkisinkin tulla parempi olo. :)

AntiSpor: nii-i, koska kroppa on valmistautunut elämään ikuisessa, pimeydessä ja roudassa, ja nyt uhkaakin näyttää siltä, että suomessakin maankamara sulaa ja aurinko paistaa taivaalta.
Miehen kroppa on vähän hitaampi, se ei ehdi välttämättä mukaan koko vuodenaikojen vaihteluun. Ja siksi naistenkin on syytä hakea ne aurinkolasit. ;)

Nora kirjoitti...

Uunikasvikset on niin hyviä! Luomubataattia, -paprikaa, -porkkanoita, -maa-artisokkaa, -sipulia, -valkosipulia, -kukkakaalia, -parsakaalia, jne... Päälle öljyä, yrttejä ja vähän suolaa! Puhdasta ja maukasta, ei voi tull akuin hyvä olo!

Norppa kirjoitti...

Ja Helsingissä pohditaan, että uskalletaanko tarjota koulussa kerran viikossa viikossa kasvisruokaa... *huoh*

Anti Sport kirjoitti...

Öööh. Helsingissä on kasvisruoka ollut valinnaisena jo aikoja. Nyt on kyse viherfasistien lobbauksesta, että ei tarjottaisi yhtenä päivänä viikossa kuin kasvisruokaa. Vain ja ainoastaan.

Entäs jos tehtäisiin toisin päin eli tarjottaisiin vain liharuokaa?

Norppa kirjoitti...

Niin..cokista ja karkkia automaatista vetävä koululainenhan on täysi kykeneväinen päättämään ruuastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kai sulla on Wii jo kotona ja treenaat kelkkailua joka päivä?! MinkkiP

Norppa kirjoitti...

Minkki P, kyllä! Wii on saapunut kotiin, mitä en edelleenkään oikein meinaa uskoa mutta voitko kuvitella että kelkkailu puuttuu! JA wiin mielestä ikäni on 61...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...