Maikku maikkendaali tuli asumaan muutamaksi päiväksi kun loppuperhe lähti rellestämään Tukholmaan. Maire otti kohtalonsa tyynesti. Olihan tuttu paikka. Silti ilmiselvästi oleskelu ja aikataulun pituus aiheutti päänvaivaa. "Ollaanko tänne nyt tultu asumaan ja pitäisikö tästä nyt innostua vai suhtautua kohtaloonsa tyynesti??" Maikku päätti kokeilla kumpaakin suhtautumistapaa.
Hyvin nopeasti tuli selväksi ettei aamu seitsemältä ole mikään reippaan aamukävelyn hetki(10 metriä riittää)ja että hesarinkantaja on hyvä murista ja haukkua mennen tullen. Varmuuden on hyvä myös ajoittain reagoida kaikkeen pihalta, käytävästä tai mielikuvituksesta kantautuviin ääniin. Tai toisaalta, olla täysin reagoimatta. Myös valoisana kesäyönä saattaa kyläilijälle tulla tarve kommunikoida vinkuvin ulvahduksin kämppäkaverinsa kanssa. Mutta voi sitä riemua kun töistäpalaaja avasi oven. Siinä kaksi samanlaista veuhottajaa kohtasi toisensa.
Myös vastuullisena emäntänä toiminen aiheutti paineita. Muilta vierailta kun on pystynyt kysymään ruokahalusta ja -toiveista. Nyt mentiin sekä määrän, että laadun kanssa arpomalla. Yhtäkkiä huomasin muuttuneeni isoäidikseni, joka aikoinaan suomen pystykorvallemme ruuat käsi kulhossa sekottaen eksoottisia yhdistelmiä. (maikun kanssa turvauduimme myös Ceasar-pikaruokaan, ihan vaan että vieras varmasti saisi elimistöönsä jotakin rodulleen tarkoitettua) Toisaalta, samalla ruualla sitä kasvettiin. Tukka ja turkki kiilsi.
Kun on koiran kanssa kasvanut ja niiden kanssa myöhemminkin touhuillut, viihtyy sijaisemäntänä. Ulkoiluttaminen ja leikkiminen ei tuota vaikeuksia, ja sohvalla vieressä samalla fiiliksella chillaava borderterrieri tuo mukavaa tunnelmaa kaupunkikotiin. Maikun kanssa muutenkn rytmitys on helppo. Kun innostutaan, mennään vähän aikaa täysillä reuhopäänä, ja kun levätään, levittäydytään kuningatarmaisesti joko sohvalle tai jättityynylle, eikä hötkyillä pienestä.
Koira kaverina olisi kyllä kiva mutta sitten naapurissa pitäisi asua joku innokas 12-vuotias koululainen, joka haluaisi tienata taskurahaa koulun jälkeisillä kävelylenkeillä. Koko päivä yksin kotona tuntuu aktiiviselle rodulle vähän liian ankealta. Yhteiskunnassa jossa vastakkainasettelun aika on ohi, tehdään paljon yksipuolisia joustoja työajoissa iltasuuntaan ja silloin kaveri olisi heitteillä.
Mutta hyvin sujui. Syötiin, nukuttiin, kakattiin, leikittiin, ulkoiltiin, levättiin ja haukuttiin koko talo.
2 kommenttia:
Koira on ihmisen paras ystävä - eikä siis Matti Vanhanen, vaikka hänellä paljon ystäviä onkin.
Itse olin aikoinani puoli vuotta koiran yksinhuoltajana emännän lähtiessä ulkomaille töihin. Asuin tuolloin espoolaisessa nukkumalähiössä. Onni onnettomuudessa oli silloin se, että talouden rattaat kulkivat aika hitaasti eikä töissä tarvinnut tehdä pitkiä päiviä. Silti: aina oli kiire kotiin ja se huono omatunto - sen määrä oli suurempi kuin voivuori aikoinaan! Onneksi poika sai hyvän kodin josta löytyi myös koiramaista seuraa. Se oli kaikkien kannalta paras ratkaisu vaikka luopuminen olikin isännälle vaikeaa.
Maire kiittää ja lupaa/uhkaa tulla uudestaan! On sellainen "kivaa olla kotona, mutta voisi sitä vielä olla Töölössäkin" tunnelma tuolla sohvalla… Mutta nyt koiruus saarivaltakunnan raikkaaseen tuuleen, eli ulos ulkoilemaan. Siis ehkä se 30 metriä, jos oikein maanittelen. Ja kun ei justiinsa edes sada.
Kiitos! Norppa – Paras Babyvahti ikinä!
Lähetä kommentti