En tiedä miksi kirjoitan sinulle tänne, tai tässä muodossa mutta ehkä siksi että voin, eikä sille tarvitse olla sen kummallisempaa selitystä. Enhän minä valitse sanoja, vaan sanat valitsevat minut...
Kuukausi on kulunut . Se ei ole paljon, ja kuitenkin on. Yksi suuri asia muuttui ja moni pienempi sen mukana. Järistyksen keskellä on tullut esiin myös valoisia ja lämpimiä asioita, vaikka niiden näkeminen sumussa on ollut vaikeampaa. Toisaalta, kuukauden aikana ajatellut ajatukset ovat auttaneet jo hyväksymään, ymmärtämään ja käsittämään. Ikäv
ää ja surua se ei vähennä. Mutta ehkä helpottaa juuri sen verran kun nyt on mahdollista
.
Eilen kävimme veneillä paikalla jonne tuhkasi on ripoteltu. Pojat kaatoivat kunniaksesi aalloille hämmästyttävän määrän karhua, nuorin kunnioitti muistoasi trippimehulla, ja lähimpäsi toi mökiltä päivänkakkaroita, joita heitimme hyvästiksi meren syliin. Ja minä..hmm..tyylikkäästi ystävyytemme kunniaksi ja muistoksi..yrkkäsin mestarillisesti yli laidan..
Kun paluumatkalla veneen keula hakkasi aaltoihin ja jalkani alkoivat olla maitohapoilla, tuntui että se oli sinun retkesi. Vettä päälle ja hyvillä kolhuilla perille, kaikuvien kiljahdusten ja huuhdahdusten saattelemana. Vaikka suru ja menetys oli läsnä. Oli myös lämpöä ja välittämistä. Olit jälleen kerran kerännyt ystäviäsi yhteen.
Eräs viisas ihminen sanoi edellispäivänä että "kukaan ei kuole lopullisesti niin kauan kuin joku muistaa ja välittää". Me muistamme ja välitämme.
Kuukausi on kulunut . Se ei ole paljon, ja kuitenkin on. Yksi suuri asia muuttui ja moni pienempi sen mukana. Järistyksen keskellä on tullut esiin myös valoisia ja lämpimiä asioita, vaikka niiden näkeminen sumussa on ollut vaikeampaa. Toisaalta, kuukauden aikana ajatellut ajatukset ovat auttaneet jo hyväksymään, ymmärtämään ja käsittämään. Ikäv
ää ja surua se ei vähennä. Mutta ehkä helpottaa juuri sen verran kun nyt on mahdollista
.Eilen kävimme veneillä paikalla jonne tuhkasi on ripoteltu. Pojat kaatoivat kunniaksesi aalloille hämmästyttävän määrän karhua, nuorin kunnioitti muistoasi trippimehulla, ja lähimpäsi toi mökiltä päivänkakkaroita, joita heitimme hyvästiksi meren syliin. Ja minä..hmm..tyylikkäästi ystävyytemme kunniaksi ja muistoksi..yrkkäsin mestarillisesti yli laidan..
Kun paluumatkalla veneen keula hakkasi aaltoihin ja jalkani alkoivat olla maitohapoilla, tuntui että se oli sinun retkesi. Vettä päälle ja hyvillä kolhuilla perille, kaikuvien kiljahdusten ja huuhdahdusten saattelemana. Vaikka suru ja menetys oli läsnä. Oli myös lämpöä ja välittämistä. Olit jälleen kerran kerännyt ystäviäsi yhteen.
Eräs viisas ihminen sanoi edellispäivänä että "kukaan ei kuole lopullisesti niin kauan kuin joku muistaa ja välittää". Me muistamme ja välitämme.
2 kommenttia:
Urkuri ois arvostanut sun oksennusta. Siitä olisi todennäköisesti tehty jonkinlainen kisa.
mä jotenkin ajattelin kanssa, että se olis ollut ylpee musta ja sen kisan mä oisin voittanut. sekä tyylissä, että määrässä.
Lähetä kommentti