sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2008

Loma alkaa juhlinta

Voisin julistaa nyt oman lomakauteni alkaneeksi, vaikka tarkalleen ottaen ensimmäinen lomapäivä onkin vasta huomenna maanantaina. Loma alkaminen on otettu vastaan asiallisesti. Melkeinpä kolmipäiväisesti. Yksi amerikan vahvistuksista palasi iloksemme joukkoomme, ja niissä merkeissä kohottelimme kuohulasia torstaina. Perjantaina töiden jälkeen tulikin ex tempore -olo "että kyllähän sitä nyt loman kunniaksi pitää terassilla käväistä". Homma meinasikin käydä vaikeaksi kun muuten niin juhlivaiset ihmiset olivat linnouttautuneet työpaikoilleen, hankkiutuneet raskaaksi, halusivat urheilemaan(vaikkakin tulivat nähdyksi irtokarkkipussin kanssa makuunissa) tai kieltäytyivät vastaamasta mutta sitkeys palkittiin ja sekalainen seurakunta kokoontui Prahassa. Illan pääväri oli selkeästi musta. Jopa sininen t-paita kirkui värikkyyttään, ehkä Tuska-festareilta poikenneiden juhlaseurueiden keskeltä. Nälkäisinä pongahdimmekin Prahasta Bulevardin Namaskariin, jossa ruoka oli hyvää mutta palvelu hieman onnahtelevaa. Kohtuullisena oletusarvona voisi pitää, että henkilökunta puhuisi, joko suomea tai englantia, muuten kommunikointi saattaa siirtyä arpomisen puolelle.
Tämän jälkeen piipahdimme vielä Cubassa, jossa pitkästä aikaa kuulin henkilökunnan avoimesti aukovan päätään toisilleen. Ällistyttävää. Luulevatko baaripirkot että tiskin ansiosta asiakkaiden ja heidän välillään on ääntäeristävä lasiseinä? No, haaveilu ystävällisestä ja hymyilevästä palvelusta kariutuivat siihen..
Lauantai alkoikin sitten vähän hitaasti mutta kun Pride-tsekkarit Jude ja Mikkis pyysivät mukaan Kaivariin, ei ollut mitään syytä kieltäytyä. Singahtaminen fillarin selkään ja kohti kaupunkia. Kun mukaan liittyivät vielä Kuisma ja Etu-töölö, oli paketti kuta kuinkin siinä. Kaivarin jälkeen piti tarkistaa vielä Korjaamon tarjonta, sekä juhlatunnelmissa soittaa puolelle helsinkiä. Kiitos kaikille jotka vastasitte, ja kiitos myös teille jotka viisaasti ette vastanneeet.
Niin hyvässä kesäloma iskuun pääsi itse juhlijakin, että pyörä oli viisaasti pakko jättää niille sijoilleen ja käydä kotimatkaan askeltaen..
ps. Käy päivittämässä tietosi Pride työryhmän sanaselityksistä; mikä onkaan dyke, entä transihminen tai minkälainen on sateenkaariperhe?

3 kommenttia:

MinkkiP kirjoitti...

En voinut vastata kun en saanut koko viestiä...

Nora kirjoitti...

Mä taisin vastata Minkki P:n puolesta? Eli tulit myös soittaneeksi Jyväskylään ,kun Helsinki ei enää riittänyt. ;)

norppa kirjoitti...

minkki p, mä olin kyllä sataprosenttisen varma että sä olisit joko urheilemassa tai tehnyt jo planit, mutta jos olin väärässä niin sitten mua kyllä harmittaa tosi paljon!
ja nora..mulla on kyllä vahva muistijälki tuosta jyväskylästä, ja pitäähän sitä soittaa kun on asiaa! ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...