Kiellettyjä lauluja

Tammikuun kohokohta taisi tulla kun tänään pääsin katsomaan Pirkko Saision Kiellettyjä lauluja.
Kielletyt laulut kertovat Siperiasta, vankileireistä, vallankumouksesta - pienestä ihmisestä, rakkaudesta, kaipuusta.. Ei ehkä ensimmäinen aihealue, jonka valitsisin piristämään vuoden pimeintä aikaa mutta onneksi valinta tehdään usein puolestani, ja näin pääsen katsomaan paljon hyvää joka muuten jäisi näkemättä/kokematta.
Kielletyt laulut on intensiivinen, koskettava ja mukaansa tempaava esitys. Studio Elsassa Helsingin kaupunginteatterissa. Puolessatoista tunnissa ehtii. Näitä lauluja haluaisi kuulla uudestaankin. Tiiviin esityksen aikana ehtii kuulemaan, näkemään ja kokemaan niin paljon, että osaan voisi palata vielä myöhemminkin.
Ajatuksia ja tunteita heräsi. Muun muassa se, että esityksiä voi tehdä oikeistakin aiheista ja asioista. En olekaan miettinyt Stalinia, Siperiaa, ikuista jäätä sekä pakkosiirtoja pitkään aikaan. Millaista on ollut tehdä pakkotyötä 15 vuotta..nälän ja sairauksien runtelemissa leireissä, vailla mitään tietoa paremmasta..edes elämästä?
Se kai tässä kooma-ajassa onkin, että kun tarpeeksi puuduttaa, ei ajatuksia enää tule. Teatteri ja taide toimii pelastusrenkaana. Kun ei oma pää tuota, on pelastavaa ottaa vastaan, kun jonkun muun on tuottanut. Miksi tv:stä tulee viikonloppusin roskaa? Valmiiksi naurettua ja viisi vuotta samalla tavalla kirjoitettua tv:viihdettä - samaan aikaan kun meillä löytyy tekijöitä joilla on jotain sanottavaa. Pitäisi kuunnella enemmän radiota. Siellä on vielä tilaa sanoa.
Pirkko Saisio oli loistava. Todella hyvä. Eipä muukaan ryhmä kalvennut hänen rinnallaan. Jonna Järnefelt ja Janne Marja-aho lunastivat paikkansa. Jonna Järnefeltistä olisi muuten helppo olla pitämättä, jos hän ei olisi niin äärettömän taitava. Seurueemme pojat olivat taas erityisen ihastuneita Janne Marja-ahon äänialaan. Aina tarvita neljääkymmentä ihmistä lavalle täysipainoista elämystä tuottamaan, tänään siihen riitti kuusi.
On mahtavaa miten teatteri pystyy tuottamaan elämyksen niin erilaisille ihmisille. Yksi ällistelee basistia, toinen lavastusta, kolmas auton päällä keikkujia, neljäs sanoittajaa jne. Kuitenkin samassa kohdassa kaikki ovat yllättävän hiljaa ja nieleskellen tuijottavat vain eteenpäin..
Aplodien sekaan piti ulvahtaa. Niin tyytyväinen olin näkemääni ja kokemaani. Vaikka elämys ei ollutkaan balalaikkapitoinen kasakkaesittys, oli siinä välillä myös vauhtia ja väriä, koko paletillisen verran. Parasta on kun ajatuksia jää kotimatkallekin. On aina yhtä kiinnostava kuulla mitä joku toinen piti, ja miten itse esitystä näki.

Suositellen. Esityksiä vain helmikuun loppuun.
Liput ja esitysaikataulu