Tammi- ja helmikuu ovat olleet henkilökohtaisesti tahmaisia. Hyvin tahmaisia. Liisterissä rämpiminen on ollut joka päiväistä, eikä minkäänlaista kevään, saatika kesän odotusta ole ilmassa. Päinvastoin, olen aivan varma ettei valo saavu pohjolaan(tai päähäni) - ikinä. Kun joku on kertonut kaipaavansa valoisaa persoonaani olen ihmetellyt kenestä hän puhuu.
Olo on kuin beigellä laamalla. Itseasiassa tänä aamuna kylpyhuoneeni peilistä myös tuijotti sellainen.
Tänään kalenterissaani luki kampaaja. Olen yleensä kohtuullinen mutta nyt joudun pyytämään ihmettä. Ymmärrän kyllä että materiaali rajoittaa lopputulosta mutta joskus vauhtia on haettava kauempaa jos läheltä astuu lankulle. (eeh..)
Elämän monimuotoisuutta arvostavana, ja sisältöä painottavana ihmisenä(tai laiskana) en ole koskaan ymmärtänyt täysillä ulkoisen kauneuden merkitystä. Raja menee kuitenkin jossain. Siinä, ettei omassa kylpyhuoneessa ole beigeä laamaa.
Toisaalta, eikö parhaissa kirjoissakin ole mustat kannet..?
3 kommenttia:
Katosko se laama?
musta tuntuu ettei me nähdä sitä enää tänä talvena. mitä sä luulet?
Ei todellakaan nähdä. Ei me edes ehditä. Meillä on niin paljon mukavampaankin tekemistä.
Lähetä kommentti