Missä kuljimme kerran..?

Kyllä teatterissa vain on sitä jotain. Salissa, näyttelijöissä, tunnelmassa. Kun istut muiden seassa kasvot näyttämölle päin, ja siellä toiset ihmiset alkavat kertoa tarinaa, näytellen. Taianomaista. Etenkin aikana jolloin tarina ei mitään jollei siinä 5 0 000 örkkiä hyökkää yhtä hobbitia ja kahta haltijaa vastaa pienten elokuvatehosteiden siivittämänä..
Eilen oli vuorossa Missä kuljimme kerran? Olin alun perin innostunut siitä hyvin, hyvin pitkin hampain. Pelkäsin että kolme tuntia rikkaita ja köyhiä ei olisi sitä mitä nyt - tai ikinä - haluaisin pureskella, ja puolitoiveikkaana toivoin melkein saavani jättää sen väliin. Etenkin kuin kirjakin oli jäänyt ensimmäiseen neljännekseen. (luen sen kyllä loppuun heti sinuhe egyptiläisen jälkeen, joka myös on vielä kesken - terveisiä jannelle) Onneksi seurani halusi nähdä sen ja mitäpä sitä ei tekisi ilahduttaakseen toisia ihmisiä.
Näytelmä oli kiinnostava, ja kolme tuntia kului yllättävän nopeasti. Itse aihe ei tosin ollut kovin kevyen riehakas, mikä jättikin paljon ajatuksia risteilemään päähän. Mutta Niko Saarelaa Alluna olisi katsellut enemmänkin, samoin Pekka Valkeejärvi kolahti yllättävän hyvin.
Kuinka vähän aikaa kuitenkaan on Suomen sisällissodasta. Mikä saisi kaiken tuon syttymään tänä päivänä? Mikä yleensäkin oikeuttaa tappamaan? Ja miten kostonkierteen saa katkeamaan kun lapsilta ammutaan vanhemmat tai siskolta veli? Mikä on aseisiin tarttumisen oikeutus ja vallan vaikutitn? Todella rentouttavia ja mieltäpiristäviä ajatuksia pimeäksi talvi-illaksi.
Onneksi seura pelasti. Olin katsomassa esitystä ystäväni kanssa jonka tapasin Suomen Turussa monta tukkamuotia sitten. No, tovi on siis vierähtänyt, työpaikat ja asuinpaikkakunnat ovat vaihtuneet mutta epätasaisen tasainen yhteydenpito on jatkunut. Huvittavaa oli myös huomata miten juttelu jatkui myöhään yöhön vaikkei edes alkoholilla ollut osuutta esityksen jälkeiseen kukkumiseen. Mikä on vähintääknkin hämmästyttävää sen vuoksi, että vieras toi tullessaan ihastuttavan Madeira-pullon. Madeira kuullostaa aurinkoiselta.
Vieraskirjaan oli kuuliaisesti kirjoitettu. Se on tärkeää. Miltä näyttäisi 10 vuoden päästä, jos vuonna 2008 ei käynyt kukaan. Vieras oli vielä kirjoittanut olevansa keski-ikäinen kulttuuria harrastava nainen - teki mieli kirjoittaa alle että "olisiko parempi että olisi keski-ikäinen kulttuuria harrastamaton nainen"? Omaa vieraskirjaansa ei kai ole tapana kommentoida. Myös edellisen vieraan kanssa olin käynyt teatterissa. Harrastamismahdollisuudet kanssani alkavat näyttää suppeilta.

Huikea Diaesitys esityksen valmistumisesta