Päivä Espoossa hujahti nopeasti kommeluksineen päivineen. Ulkoilua, saunomista, ruokailua, ruokailua ja ruokailua, sekä tuntikaupalla jutustelua oli toimiva konsepti. Kiitokset järjestäjille ja muille osallistujille. Suurin kiitos tietysti morsiammelle itselleen, vaikkei sitä puhetta nyt tullutkaan. Ymmärsin myös että hän ilmiselvästi ei toivo minun laulavan häissään mutta mikään ei lämmitä yhtä paljon kuin aito, roihuava myötähäpeä. Ymmärräthän, että loppuelämäksi jäävä vahva muisto on lähestulkoon yhtä ihanaa kuin MM-hiihdon kulta. Sitä vaan on niin aina toivonut.
2 kommenttia:
oi kuinka kaunis hevonen...
-a
no kaunis oli, ja kiltti, vaikka ori olikin. ehkä se enteilee tasaista kyytiä myös tulevalle liitolle..
Lähetä kommentti