tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Dejavuut ja silleen - Polkupyörä varas iski jälleen!

Eilen olivat kadoksissa kotiavaimet, tänään oli lähtenyt polkupyörä. Onneksi on kesä ja onni kaikkilla. Sekä Zen lähellä.
Kypärä päässä, jokseenkin typerän näköisenä, kävellä kepsuttelin aamusella ympäri pihaamme pälyilemässä, josko Dörttini olisi vahingossa siirtynyt toiselle puolelle pihaa. Ei ollut. Tarkistin jopa pyörävaraston siltä varalta, että Pyörä-Tonttu olisi siirtänyt ajokkini hellettä pakoon viileämpiin tiloihin mutta vesiperä sielläkin. Totta se siis oli; Dörtti oli viety muille maille vierahille.

Olen yllättävän tyyni. Vielä tässä vaiheessa ilmeisesti luulen sinisilmäisesti vakuutusyhtiöni ja Larun pyörän hoitavan asian kuntoon. Muistaakseni maksoin erityisestä varkausturvasta ostaessani pyörää. Vaikka eihän se ole sama. Ensimmäinen dörtti on aina ensimmäinen, ja seuraava on taas oma tarinansa. Kyllä minä pyöräni tunnistaisin suuremmastakin Focus laumasta..

Mutta että, eikö varastetulla pyörällä ajaminen ole hieman kurjaa? Eikö joka kerta kun sen päälle hyppää, tule pieni pistos siitä että "tässä sitä huristellaan pöllityllä pyörällä..?"

7 kommenttia:

pyörätön-norppa kirjoitti...

Lisäys klo 15.10 - tietoisuus lisääntyy.
Nyt alkaa jo hiljalleen jurppia. Keli on aika kohtuullinen eikä hikisessä ratikassa postailu innosta.

Fillaristi kirjoitti...

desavuuta vaan sinnekin.

Joo, mut mikä on Dörtti?

pyörätön-norppa kirjoitti...

Varmaan juuri tästä syystä rikosilmoituksen sekä vakuutusilmoituksen voi tehdä sähköisesti.. Eivät jaksa koko kesää poliisilaitoksella kuunnella mistä ja milloin kenenkin pyörä on varastettu.
Dörtti on kansanomainen ja mukahauska nimitys dirt-pyörälle.
Iltaan mennessä on myös alkanut hahmottumaan, että menee ainakin kuukausi ennen kuin vakuutuksesta saa mitään, ja ihan rauhassa voi vähentää valmiiksi oma vastuut + mielettömän arvon laskun mitä tässä on ehtinyt 1,5 vuodessa tapahtumaan..
Voihan kökköpesä.

memyi kirjoitti...

no voihan helevatun helevattu :( Tuo tilanne ei oo kiva ei :(

Anonyymi kirjoitti...

Älä vaan sano, että nuo korkkarit kuuluvat dirt-bike-univormuusi...

Norppa kirjoitti...

Korkkarit, mitkä ihmeen korkkarit??
Noihan on brasialaiset dörtpikeajo- kultasandaletit, matching with ajohanskat. Ainakin 1,5 cm matalemmat mitä mun normaalit kengät, eli siis selkeät ajounivormumonot.

Miika kirjoitti...

No mutta sillä voi lohduttautua, että jossain on katsottu aiheelliseksi rangaista fillarivarkaitakin: http://tinyurl.com/lon4jb

...ja jotta tähän saadaan vähän perspektiiviä, niin voidaan vetää jalat takaisin maan pinnalle (ja lyödä oikeuslaitosta naamaan) tutkailemalla suomalaista oikeudentajua: http://tinyurl.com/l4oxzn

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...