Kurjet - vaan ei kurjat

Sunnuntaina olin sanattomana uusissa maalaistouhuissani kun kuulin kurkien saapuvan. Ensin nousi parvi..sitten pilvien lomasta näkyi toinen..kolmas..ja vielä neljäskin. Ne nousivat ja kaarsivat, kierivät yhdessä, välillä taas eroten ja näky oli huuvaava. En voinut muuta kuin seisoa työhanskani suorina ja suu auki ihailla. En ole koskaan aiemmin kokenut kurkien läsnäoloa niin vahvana, saatika päässyt seuraamaan niiden lähtöharjoituksia niin läheltä ja pitkään.

Kurki on tuttu suomalaiselle taiteilijallekin. Esim. runoilija Kaarlo Sarkia on matkoillaan potenut tuskallista koti-ikävää. Mutta Suomeen palattuaan, hän - koditon vaeltaja - on pian taas lohduttoman, voimattoman kaipauksen vallassa:

Minä askeli raukoin

vain mittailen multaa -

siniauerta aukoin

päin lounaisen kultaa,

läpi ruskojen veren,

yli keinuvan meren,

kuun kuullossa, tähtein,

päin päivää ja poutaa

ja onneen ja kesään

pois syksystä lähtein

ja uuteen pesään

ne soitellen soutaa.

(Kaarlo Sarkia: Kurjet muuttavat)

Lisää puskista

Kirjastosta tuli tänään mukaan neljä puutarhakirjaa ja irlantilainen novelli. En ole koskaan aiemmin lukenut tai lainannut yhtäkään opusta kasvin kasvista. Mutta ihanaa suomessa on meidän kirjastolaitoksemme, jota ei koskaan voi hehkuttaa liikaa. Nytkin kyseisen alan kirjoja jäi hyllyyn vielä metrin verran.
En ole, tietääkseni, ollut koskaan mikään erityinen puutarhaihminen. Lajikkeet jotka tunnistan, pystyyvalitettavasti laskemaan yhden käden sormilla.. Silti huomasin että kuva-arkistostani löytyy tasaisin välein kukista ja kasveista otettuja kuvia, joten aivan huomiotta ne eivät ole jääneet. Sitäpaitsi "viljelinhän" jo viime vuonna keittiössäni ohraa. Vaikkenkaan niin kovin menestyksekkäästi.

Mutta se yksi poikkeus. Patrcik McCaben kirja lähti mukaan melkein vahingossa. Jos Irvine Welsh hehkuttaa takakannessa kirjan olevan mestariteos ja The Holy City on myös valittu Vuoden Irlantilaiseksi novelliksi, on vaikea kieltää itseltään moista kirjallista täyttymystä.

Yksi kirja huviksi, muut hyödyksi eli täyttämään täydellistä mustaa aukkoa yleissivistyksessä. Siis tiedän että nurmikkoa leikataan, lehtiä haravoidaan, rikkaruohoja kitketään ja että puita leikataan tiettynä aikana mutta esim. milloin; sitä en pysty muistilokeroistani kaivamaan. Onneksi on internet ja lähikirjasto sekä lukutaito, joten uskoisin tiedonhaluni täyttyvän nopeasti.

Itseasiassaa luin jo Pieni puutarha kirjan, jonka otteesta pidin. Esim. kompostin tekemisestä Dorte Gjefvsen kirjan lopussa kirjoittaa näin: " Toisin kun monet ehkä luulevat, ei ole olemassa mitään kompostipeikkoa, joka pistää päänsä esiin ja huutaa, jos se ei ole saanut huomiota muutamaan viikkoon". Hyvä toteamus, koska juuri jossain muualla oli kuvailtu uuvuttava selitys rakennekarttoineen, kuinka vaativa paljon työtä vaativa komposti on.

Risusavottaa ja anteeksipyytelyä

Olipa kummallinen viikonloppu. Tuli nähtyä sekin päivä, että Loimaannorppa lähti piha-&puutarhahommiin. Pihamaalle, minne periaatteessa ei olisi asiaa. Suvussamme toisten asiat ovat olleet hyvin liukuva käsite, joten viikate autoon ja menoksi.

Ihan vielä japanilaisen kivipuutarhan muotoilemiseen en päässyt, eikä bensatrimmerillekään ollut käyttöä. Projekti vaati näin aluksi isompia linjoja. Niin kuin esim. oikean lanneheilautuksen löytymistä viikatteen heilahtaessa oikeassa kulmassa.. (löytyi ja ei löytynyt)

Aloittelevan puutarhurin tuli kuuma nopeasti ja tottumattomuus näkyi. Sen verran onneksi on tullut elämän aikana ulkoilma/maalais/talli yms. -elämää harrastettua, ettei homma aivan pelleilyksi mennyt mutta amatöörivirheiksi mainittakoon mm. alimitoittu juomavesi, kuokan, sahan, viilan(ja lampaan) puuttuminen sekä ajoittainen omien voimien yliarvioiminen. En myöskään ole aivan varma, kuinka usein ammattilaiset pyytelevät pahoitellen ääneen anteeksi leikkaamiltaan puilta ja pensailta..

Kuitenkin oksa oksalta ja nokkonen nokkoselta "Kadonneen pihan metsästys09" edistyi. Valmista ei tullut, ei edes sinne päin mutta yllättävän nopeasti oman käden jälki konkretisoitui. Piha avartui ja koiranputki sai kyytiä. Kun päivätyössään viettää aikansa neljän seinän sisällä, on virkistävää hyvä päästä työskentelemään myös ulkona. Nyt on kädet, kyljet ja selkä kipeänä.Tietysti projekti olisi voinut olla pienempikin. Järkevyydestä puhumattakaan.

Maaseutu palkitsi kävijänsä myös todella kauniilla kurkiauralla. Ehdin kyllä ajatella, että niinkin mahtava kurkilauma omalla pellolla tuskin hivelisi silmiä aivan samalla tavalla. Ovathan kauppatorin lokitkin turistien mielestä niin vekkuleita..

Miten, milloin ja miksi puita tai istutuksia leikataan?
Miten leikkaan omenapuun?
Leikkaa puita mielummin keväällä.

Ovet vain aukeavat

Viime päivinä olen jälleen ihastellut miesten käytöstapoja. En tiedä tapahtuuko tätä enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, vai rakennuksessa missä olen töissä mutta liikkeellä on paljon hyväkäytöksisiä miehiä.
Erityisesti nämä Tehtaankadun käytöskukkaset kunnostautuvat ovien avauksissa. Kuinka viehättävää. Kyse ei ole siitä, että enkö saisi ovea auki itsekin mutta arvostan elettä. Kaunis tapa. Ei tuuppimisia, ei laukuilla tönimisiä. Jokainen pääsee hissiin ja ulos vuorollaan, eikä kiirestään huolimatta kenenkään tarvitse päästä välttämättä ensimmäisenä.
Tänäänkin nuori mies joka seisoi hissin ovella selkä päin minuun, täysin luonnollisesti siirtyi sivuun ja avasi oven, jotta minä pääsisin hissiin ensin. Sama tapahtui ystävällisten hymyjen kera eilen. Ällistyttävän sulavaa. Jotkut ovat olleet kotona(tai koulussa, tai armeijassa) kun käytöstavoista on puhuttu.
Pidän muutenkin etiketistä ja sovituista säännöistä - tiettyyn rajaan asti. On paljon helpompaa kun tietää, kätelläänkö, halataanko, mihin aikaan tullaan ja erityisesti mihin aikaan odotetaan poistuvan. Pussataanko poskille kaksi vai kolme kertaa, ja otetaanko kengät pois vai ei. On myös helpottavaa jos jos jokin koodi kutsussa kertoo laittaako päälle arkista vai juhlavaa, voiko mukaan ottaa ystävän jne.
Erityisesti ujos on joskus hyvän käyttäytymisen este - vaikka tarkoitus on aivan päinvastainen. Tulee paikalle ja jättää jonkun kättelemättä koska ei halua tunkea ja "tehrä ittestään numeroo", tai poistuu sanomatta hyvästejä koska isännillä on juuri "jotain tärkeämpää kesken". Tai jättää vaikka kokonaan osallistumatta, koska uudessa ja vieraassa paikassa oma sopivuus huolestuttaa.
Mutta kyllä on ihanaa kun tervehditään, availlaan ovia, kiitetään ja ollaan ystävällisiä sekä kohteliaita kanssaihmisille. Arjen luksusta sekin.

Kaikkea hyvää jatkossa

Kotimatkalla linja 1. raitiovaunussa viereeni tuli istumaan vanha mummo. Hieman anteeksipyytävästi hän totesi tilaa olevan muuallakin mutta kertoi tulevansa nyt siihen kun on sitten lähempänä ovea. Tein tilaa ja sanoin että tottakai. Maaseutuvaihteeni kytkeytyi kuin automaattipilotista päälle ja olin valmis keskustelmaan hänen kanssaan loppumatkan. Olihan sentään päivän aikana sadellut ja hyvä marjasyksy meneillään..
Mutta matka eteni emmekä vaihtaneet sanaakaan.. Ehkä sylissäni avoinna oleva lehti antoi vaikutelman että muka halusin olla rauhassa.
Lähtiessään mummo kuitenkin hymyili. Hymyilin takaisin.
Hän kiitti. Olimmehan sentään matkustaneet yhdessä. Vielä ovelta hän katsoi minua, ja toivotti " kaikkea hyvää jatkossa. " Kiitin ja toivotin hänelle, matkakumppanilleni, samaa.
Sentään viisi pysäkin väliä.

Reikä-mysteeri

Viikonloppuna huomasin, että kesällä ostetussa mekossani oli reikä. Pieni reikä, mutta reikä kuitenkin. Perin harmittavaista. Yritin vielä vääntelehtiä sen kanssa optimistisesti, josko reikä ei olisi huomattava mutta olihan se. Jos vaatteessa on reikä, siinä on reikä. Lika lähtee pesemällä, ja eeh.. reikä paikkaamalla ? Mutta miten paikkaat trikoomekkoa jossa on pikkuruinen reikä? Et mitenkään.
No, eilen huomasin, että uudessa paidassanikin on reikä! Lähestulkoon vielä samassa kohdassa. Nyt tapahtuma on jo mysteeri. Kumpikin vaate on uudehko, ostettu eri paikoista eikä niiden alla pidetyissäkän vaatteissa ole hakasia tms, jotka reiän voisivat synnyttää. Neiti Marplelle olisi tilausta. Harmittaa heittää uusia hyväkuntoisia vaatteita pois mutta kiertoonkin laitettavien pitäisi olla ehjiä. Eniten tosin harmittaa, se että pidin kummastakin vaatteesta. Ne olivat hyviä ostoksia, ja harmittaa etteivät reiät voineet tulla vanhoihin vaatteisiin. Vai onkohan tässä jokin syvempi ekologinen opetus. Kyseinen mekko ja paita ovat niitä harvoja vaatteita, jotka olen ostanut tänä vuonna uutena. Käytettyjä kivoja vaatteita on tainnut tulla ostettua ns. muovikassikaupalla, eikä vielä reiän reikää. Elä ja opi.

Oma moka, paras moka

Viime toheloinnista onkin jo aikaa, joten tätä vain odotettiin. Kosautin autoni tänään pohja edellä mökkipolulla olevaan kallioon. Uskomattoman typerä tilanne. Olisi vain pitänyt katsoa. Tarkemmin. En katsonut. Kivi ja metalli kirskui. Siinäpä sitten oltiin auto jumissa, renkaat sutien.

Eikun avun hakuun. Mökkinaapurit eivät luonnollisesti olleet kotona. Myöskään varanumerot jotka mökille oli jätetty, ehkäpä juuri tällaisia tapahtumia varten, eivät vastanneet. Onneksi kyse oli vain autosta, eikä esim. kaulavaltimosta.

Soitin nöyränä kummipoikani isälle, joka asuu n. puolen tunnin ajomatkan päässä. Kerroin ymmärtäväni että hänellä varmasti olisi muutakin tekemistä kuin ajella pitkin maakuntia automokiani paikkailemassa mutta toisessa päässä yllättävän leppoisa ääni lupasi rientää auttamaan kunhan muilta puuhilta ehtisi. Olemme tunteneet toisemme niin kauan, että luultavasti puhelimen toisessa päässä oli kirkas kuva tapahtumien kulusta - ja tilasta. Ei tarvinnut selittää.

Kun kaikki muut vaihtoehdot oli kokeiltu, kumin sutimista estävää kynnysmattoa myöden, tuli kuningasidea kuorman purkamisesta. Kamaahan ei ollut mukana paljoa mutta tiukassa paikassa parillakin kilolla on merkitystä. Ja sepäs auttoi! Uskomattoman selkälihakset lamauttavan työntöpuuskan, ja keventyneen kuorman ansiosta auto liikahtikin kuin liikahtikin. (Eikä edes bensatankki haljennut.) Jälkeen päin on ollut sekä äärinmäisen idiootti sekä hyvin zenimäinen olo. Paljon, paljon pahemminkin olisi voinut käydä - mutta kun itse ajaa autonsa kiville niin kaipaa kunnon napautusta sunnuntai-hesarilla takaraivoon. Itseltään.

Kummitäti = Madonna

Sade tuntuu hyvältä, vaikkakin haikealta. Nytkö sille kesälle sitten oikeasti jätetään hyvästit, ja valmistaudutaan raikkaaseen syksyyn ja tunnelmallisiin kynttiläiltoihin..? Vai soitetaanko vielä muutama ilta epätoivoisesti Mamban "vielä on kesää jäljellä" -renkutusta ja lämmitellään Rakkauden Kesän hiipuvassa hehkussa..
Sisätiloissa työskentelyä keli kyllä helpottaa. Ilma on raikkaampaa ja mieli ei haikaile ulos. Kadut putsaantuvat ja sienisato vauhdittuu. Ehkä tänä syksynä oikeasti pääsen taas sienestämään.
Mutta paras juttu pitkään aikaan tuli eilen. Eräskin ukki oli pitkään selittänyt nuorelle neidille Madonnasta ja tehnyt kuuluisuuden suomeen saapumisesta numeroa. Pari vuotias neiti oli sitten kantanut äidilleen lehteä, Madonnan kuva kannessa, ja todennut: Noora-Täti.(!!) Ihana lapsi! En siis hetkeäkään ajatellut että " ou mai gaad, nyt mä näytän jo viiskymppiselta teinivaatteisiin pukeutuneelta anorektikolta ". Vaan on ihanaa että kaksivuotias pikku neito näkee kummitädissään maailman tähden glamouria! Sama homma oli toistunut vielä seuraavana päivänä kun lapsi oli nähnyt musiikkivideon tv:stä ja äit oli kysynyt kuka siinä esiintyy.
Taidanpa ilmoittautua tanssisalille...

Pientä päätään nostavaa ekologiaa

Se on taas äiti-maan ja ekologisten arvot nostaneet päätään. Kävin ostoksilla Ruohonjuuressa. Olen jo pitkään käyttänyt Ecoverin lattiapesuainetta, tiskiainetta ja nestemäistä pyykinpesuainetta. Mutta tunnustan olevani ns. hybridi-kuluttaja. Voin "hätätapauksessa" ottaa kaupan hyllyltä mitä tahansa pesuainetta jos muuta vaihtoehtoa ei ole käsillä. (Lue: olen unohtanut ostaa ajoissa täydennystä.) Mutta pääsääntöisesti pesuaineissa olen onnistunut melko hyvin siirtymään kokolailla Ecover-sarjan käyttäjäksi. Koska yleispesuaineessa ei ole valkaisuainetta, ja valkoiset vaatteet sitä vaativat, piti erikseen tänään lähteä hakemaan töiden jälkeen Ruohonjuuresta valkopyykinpesuaine. Nyt olen nähtävästi tullut siihen vaiheeseen että haluan ostaa itselleni hyvää omaatuntoa pesemällä pyykkiä, enkä saa sitä tavallisella pyykinpesuaineella. Aikaisemmin olisin voinut hakea vaikka Omoa lähikaupasta mutta nyt se tie on nähtävästi loppuun kuljettu. Niin se vaan oppii vanhakin koira uusia temppuja.. Samahan tapahtui luomukananmunien kanssa. Ensin silloin tällöin, sitten useammin ja nyt joka kerta. Kyse on kuitenkin tottumuksesta, eikä kaiken muutoksen tarvitsekaan tapahtua yhden päivän aikana.

Muita heräteostoksia olivat: spelttijuusto-näkkäri, Clipperin organic -sleep easy -tee(kyllä näen edelleenkin välillä niitä "terroristit jahtaavat minua" -unia), spelttirisotto, talonpojan kasvisnakki(tulen varmasti todella yllättymään) sekä ekologiset kikherneet.
*******
Ja hei, voin lämpimästi suositella Vaasankadun Vegemestaa. Aivan ihania hampurilaisia! Raati kokeili sekä Päivän parannusta(soijahampurilainen) sekä tuplajuustoa, vaikka tarjolla olisi ollut myös Kuumaa Kaipuutakin. Lisää näitä!

Pyörällä pöpelikköön, louhikkoon ja rappusia päin

Olin ystäväni kanssa syömässä eilen kun eräältäkin kaverilta tuli tekstarilla terkkuja fillarireissulta - ja kännykkäkuvaa ambulanssista. Nopeasti päättelin ettei ainakaan mielettömän pahasti ole käynyt, koska energiaa riitti kuvailuun. Varmuuden vuoksi mainitsemme tsemppiviestissä miespyöräilijälle korkokengät ja sukkanauhat, ja koska se tuotti täysin normaalin reaktion, saimme varmuuden ettei mitään henkistä liikahdusta/kolausta ollut tapahtunut. Kumpaankaan suuntaan.
Koska sankarit olivat ajamassa mäkeä alas pohjoisessa sujui potilaan hellepäivä mukavasti kuljetuksessa Helsinkiin. Verorahoja on ainakin käytetty kun samaa koipea on kuvattu kolmessa eri sairaalassa ympäri maata. Luulisi että siellä Oulun yliopistollisessa osaisivat ottaa aivan riittävän tasoisia kuvia.
Ollaksemme hyviä ystäviä päätimme puoli kymmenen aikaan lähteä Töölöön sairaalaan tervehdyskäynnille. Ovea avanneen vartijan vastaanotto ei ollut se lämpimin mutta kun kerroimme ystävämme vasta saapuneen hän päästikin kuin päästi meidät sisään tapaturmapuolelle. Ymmärrettävää on ettei ole aivan toivottua että jengiä lappaa osastoilla yömyöhään saakka..(vaikka toisaalta, eihän siellä kukaan muutenkaan saa nukuttua) Eikä mennyt kuin muutama minuutti ja käytävää pitkin tulla klenkkasi hyvinkin iloinen louhikkosukeltaja keppeineen. Pupilleista päätellen vereen oli onneksi imeytetty muutakin kuin pelkkää suolaliuosta.

Samalla reissulla oli kuulemma myös vedetty hyvää vauhtia pöpelikköön ja yhtä hyvällä vauhdilla päin hissiaseman rappusia, joten en olisi yllättynyt vaikka niitä kyyditettäviä olisi tullut sieltä isompikin porukka. Koittakaa kaverit nyt hei skarpata, ennen kuin sattuu jotain...

**** seuraavana päivänä:

Aikuista anarkiaa

Kulutusjuhla.fi järjesti tänään hienon parkkipaikka piknikin. Päätin käydä tukemassa tätä "mielenosoitusta" joukkoliikenteen, jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden puolesta. Vaikkakin itse nyt omistan puolet henkilöautosta, jolla keskimääräisesti ajan kerran, pari viikossa. Paikalla oli myös Mielitty Elina, jota en ole koskaan nähnyt ns. "oikeassa elämässä" vaikkakin blogien kautta olemme jo "tunteneet" parikin vuotta. Hauskaa.

Ehdin olla paikalla noin puolisen tuntia ennen kuin poliisit saapuivat. Olinkin hämmästynyt ettei virkavalta ollut paikalla jo aiemmin. Osasyy lienee Hakaniemen suvaitsevammassa ilmapiirissä. Pitkän sillan toisella puolella olisi varmasti noussut iso poru jo paljon aiemmin. Muutenkin ihmisten reagointi oli hauskan positiivista. Eräskin autoilija vain hymyili ja näytti peukkua, toinen ohi kulkenut vanhempi rouva vain naureskeli että "luuli jo nähneensä kaiken mutta että tämäkin vielä". Mutta luonnollisesti erään mansikanostajan piti tarkistaa että "missäs teillä on se parkkilipuke". Lipun ollessa hyvin esillä, ei hänellä ollut muuta huomautettavaa.

Sitten tulivat poliisit ja ottivat aikuisilta anarkisteilta luulot pois. Järjestäjä oli toki varmistanut poliisilta etukäteen, että tarvitaanko asiaan lupa, ja oli saanut kielteisen vastauksen. Kun joukkio ei välittömästi hajaantunut, vetäisi ajanut konstaapeli valttikortin takataskustaan. " Voitte itse valita, joko lähdette, tai tulette jokainen yksitellen tänne autoon, ja katsotaan kirjallisesti jokaisen kohdalla mikä on nimike". Loistavaa. Etenkin kun keski-ikämme oli todella turvallisen reippaasti yli 20-paremman puolen, mitään vettä väkevämpää ei oltu nautittu, ja käyttäytyminen oli melkein kuollettavan fiksua. Huomasin oman puupäämäisyyteni nousevan, ja olisin itse valinnut tuon kalliinman vaihtoehdot mutta onneksi kanssaihmiset ovat fiksumpia, ja päädyimme rauhanomaiseen hajaantumiseen. Poliisikin tuntui siinä vaiheessa jo lauhtuvan ja toteavan että "mukavampaahan teillä tuolla puistossa ja rannassa on". Niii-in, sehän tässä oli pointtina, kaikkien yhteinen mukavuus yhteiskunnassa.

Prostituutio ja Pipari

Miten kirjoittaa kauniisti prostituutiosta, ja miksi? Sofi Oksanen sai tänään muutaman lukijan pahoittamaan mielensä kolumnillaan Hesarissa. Valitukset koskivat hänen tyyliään käyttää "rumaa kieltä", hintatason paljastamista, naisten vainoamista ja huomiohakuisuutta.
No. Prostitutio ei kaunis asia.(sanana se on luonnollisesti kaunistellumpi kuin toisen ihmisen panemisen ja häpäisyn oikeuttaminen rahalla) Ei ole hienostunutta myydä omaa vartaloaan säilyäkseen hengissä.
Aiheesta kertovassa kolumnissaan Oksanen käytti mm. sanaa pipari. Jos kysyttäisiin suomalaiselta taksikuskilta mitä termejä reissultansa palaavat hyvin koulutetut perheenisät käyttävät, niin pipari olisi varmasti siistimmästä päästä.
Miksi asiasta pitäisi kirjoittaa peitellyn etäisesti kun itse asia on ruma ja yksinkertainen?

"Kunhan ajat varovasti.." ja "Oho - mistä tää tuli?"

Tänään oli Joulu 2.0. Sain suoraan työpaikalle polkupyörän. Ihanaa.
Tosin pihalla sen kanssa urpoillessani parkkipaikalle saapui myös iso pomo katsomaan työaikani hyödyllistä käyttöä. Mutta kylläpä on mukavaa, että ihmisellä on polkupyörä.(nopeampi sillä on hakea töitäkin) Kuisma oli tänään suurempi ilahduttaja kuin joulupukki/pääsiäispupu/pyhäArkkiEnkeli yhteensä kootessaan minulle mahtavan käyttöpyörän osista. Iso Kiitos.
Töistä lähtiessäni pyörästä kuului vähän tavallista isompaa ääntä. Fillarissahan ei ole steroita joita kääntää kovemmalle sivuäänten häiritessä, joten jouduin miettimään ääneen reagoimista. Tiesin myös että pyörä oli kasattu melkoisella hopulla. Pyöriä ei kasva joka puun oksalla, ja viimeiseksi halusin tahallaan rikkoa juuri saamani valkoisen ratsun.
Eikun soitto toiselle Ystävälle. Puhelimeen vastataan nykyään kuulemma" haloo. " Pyysin haloota lähtemään katsomaan naisten korkeushyppyä, ja samalla ehkä myös sivusilmällä uutta ajokkiani. (laskin että trikooasuiset naiset saattaisivat lisätä innostusta noin 100 prosentilla) Puoli tuntia tästä seisoinkin jo sitten Eltsun kentän nurmikolla pyörä usesammassa osassa ja useampi holkinnäköinen pitkin nurmikkoa.. Erityisesti pidin mm. kohdista: "Oho, mistä tää tuli?", " Miten päin tää oli?" ," Tuleeks tää tänne?" Olisin niin mielelläni antanut vaikka kaikkiin oikeat vastaukset mutta valitettavasti sattui olemaan ensimmäinen kerta kun edes näen stemmiä avattavan..
Välissä käytiin myös nopea välipuhelinkeskutelua aiheesta oliko kippi pieni, iso vai h**vetin iso. Paikalla olijan mielestä se oli vaihtoehdoista viimeinen, kokoajan mielestä ensimmäinen. Pyöränomistaja mietti samaan aikaan pitäisikö huolestua jos kaksi ihmistä tekee yhteenvedon; "..eihän tässä varmaan mitään kunhan ajat varovasti..". No, harvemmin sitä tulee työmatkaliikenteessä mitään "Pää edellä Kekkosaltaaseen" -temppuja tehtyäkään. Ehkä kummallakin kipillä pärjää ainakin syksyn läpi.
Kun ei nyt sitten vaan sattuis mitään...

Loman jälkeinen aikataulukapeikko

Loman jälkeen iski aikataulukapeikko. Kun oli tottunut, että tunteja saattoi jatkaa pitkälle yöhön, ja että päivässä ehti lukemaan kirjan tai kaksi, oli totuttautumistalyhyempään iltaan. Ja aikaisempaan aamuun.
Viime viikolla sain iltatunteja kulumaan myös siihen että kävin läpi kaikki Uudenmaan alueella tarjolla olevat myytävänä olevat asunnot, jotka olisivat lähellä vettä. Valitettavasti ostokykyni ei riitä niihin houkuttelevimpiin, ja ajokestokykyni puolestaan ei riitä järjettömän matkan päässä työpaikasta asumiseen. Mutta tulipa katsottua. Tämä tietysti alkoi siitä kun oli kesällä viettänyt aikaa pihalla ja liian tiiviit sisätilat alkoivat ahdistaa. Hetken olin jo sitä mieltä että Porvoostakin voisi käydä Helsingissä töissä, mutta mietin vielä.
Katsoitteko muuten eilen Kymmenen uutiset ja loppukevenneyksen? Kevennystä voisi kutsua myös kiusaukseksi. Koska harvoin sen katsomisesta selviää ilman kiusaantumista.
Eilen oltiin toimitettu täydellinen juttu kauppatorin lokeista. "Toimittaja" oli uskaltautunut pyöräilykypärä(?) päässä esittelemään Helsingin lokkiongelmaa koko suomelle. "Ongelma" kulminoituikin hienosti koska yksikään lokki ei käynyt toimittajan jäätelön kimppuun.
Arjessa homma toimii hieman toisin. Kädestä viedään kaikki. Sen lisäksi vedetään vielä kunnon ruikut olkapäälle, ja säestetään kesäistä rauhaa vielä
Kuulin eilen huhun, että Kaupunginjohtaja Pajunen on kutsumassa kaupunkilaisia nyt syksyllä lokkipesä-jahtiin. Kun tämä sanottiin ääneen eräässäkin autossa, ja vielä keskimääräistä viehättävämmässä seurassa, olin yllättynyt siitä innostuksen määrästä, jota kyseinen talkoo sai osakseen. Toisille sopii kukkien istutus, toisille lokkijahti.