maanantaina, elokuuta 10, 2009

Pientä päätään nostavaa ekologiaa

Se on taas äiti-maan ja ekologisten arvot nostaneet päätään. Kävin ostoksilla Ruohonjuuressa. Olen jo pitkään käyttänyt Ecoverin lattiapesuainetta, tiskiainetta ja nestemäistä pyykinpesuainetta. Mutta tunnustan olevani ns. hybridi-kuluttaja. Voin "hätätapauksessa" ottaa kaupan hyllyltä mitä tahansa pesuainetta jos muuta vaihtoehtoa ei ole käsillä. (Lue: olen unohtanut ostaa ajoissa täydennystä.) Mutta pääsääntöisesti pesuaineissa olen onnistunut melko hyvin siirtymään kokolailla Ecover-sarjan käyttäjäksi. Koska yleispesuaineessa ei ole valkaisuainetta, ja valkoiset vaatteet sitä vaativat, piti erikseen tänään lähteä hakemaan töiden jälkeen Ruohonjuuresta valkopyykinpesuaine. Nyt olen nähtävästi tullut siihen vaiheeseen että haluan ostaa itselleni hyvää omaatuntoa pesemällä pyykkiä, enkä saa sitä tavallisella pyykinpesuaineella. Aikaisemmin olisin voinut hakea vaikka Omoa lähikaupasta mutta nyt se tie on nähtävästi loppuun kuljettu. Niin se vaan oppii vanhakin koira uusia temppuja.. Samahan tapahtui luomukananmunien kanssa. Ensin silloin tällöin, sitten useammin ja nyt joka kerta. Kyse on kuitenkin tottumuksesta, eikä kaiken muutoksen tarvitsekaan tapahtua yhden päivän aikana.

Muita heräteostoksia olivat: spelttijuusto-näkkäri, Clipperin organic -sleep easy -tee(kyllä näen edelleenkin välillä niitä "terroristit jahtaavat minua" -unia), spelttirisotto, talonpojan kasvisnakki(tulen varmasti todella yllättymään) sekä ekologiset kikherneet.
*******
Ja hei, voin lämpimästi suositella Vaasankadun Vegemestaa. Aivan ihania hampurilaisia! Raati kokeili sekä Päivän parannusta(soijahampurilainen) sekä tuplajuustoa, vaikka tarjolla olisi ollut myös Kuumaa Kaipuutakin. Lisää näitä!

3 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Ai, en tiennykään että sieltä saa valkopyykinpesuainetta! Kiits.

Ruohonjuuren makkaraosastolla Pikkupojan nakit on mun ehdoton supersuosikki! Niitä ei vaan ole aina... nyt on vissiin taas tulossa tällä viikolla.

Ana kirjoitti...

Äh perhana. Ecoverin valkopyykkipulveri sisältää zeoliittia. Vaikka hyvä luonnolle, huono koneelle.

En kyl jaksa lähteä palauttamaan, menköön nyt yks paketti.

norppa lohduttaa kirjoitti...

Nestemäisissä pesuaineissa ei ole zeoliittia, eli jos välillä pesee niillä, TAI silloin tällöin pesee koneen 90 asteen vedellä tyhjillään niin ongelman pitäisi hoitua.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...