Ensimmäinen siemaus olutta

Olon tökkiessä, tökkii kaikki muukin. Unta joutuu odottamaan ja aika olisi hyvä käyttää niistämisten välillä lukemalla. 
Seisoin illalla kirjahyllykköni edessä kädet puuskassa. "Ei täällä mitään ole" -mentaliteetilla. Hieman kuin eräät vaatekaapilla: "Tätä nyt ei ainakaan, eikä tätä - eikä nyt ainakaan tätä - eikä varsinkaan tätä, vaikka ei olisi yhtään mitään muuta" "Liian vanha, liian uusi, ei vain sovi, nähty, nähty, nähty."  Ei siis mitään luettavaa.
Mutta jostain syystä ennen marttyyrirotkoon heittäytymistäni  katsoin vielä yhden kirjan selkämystä, ja kulmiani kohotellen suostuin kuin suostuinkin ottamaan sen hyllystä. Onneksi.
Olin saanut tuon kirjan jo aikoja sitten luettavaksi. Viehättävä ihminen nimeltään Maija oli arvannut tekstin olevan tyyppistäni, ja kuinka oikeassa naiset intuitionsa kanssa niin usein ovatkaan. Eikä aikaakaan kun Phillippe Delermin lyhyet tarinat saivat minut hymyilmään.
Kirja on kokoelma pieniä, yksityiskohtaisia kertomuksia. Takakansi kuvaa tarkemmin niitä herkin aistein hahmotetuiksi tuokiokuviksi.
Viehätyin. Dynamon äänestä ajettaessa syksyisellä pyörätiellä, sherryn muodista mennyt makeudesta, sunnuntai aamun leivoslaatikosta tai vaikkapa juuri tuosta ensimmäisestä siemauksesta olutta. Maailman harmauteni suli, tai sitten finrex alkoi vaikuttaa mutta alkoi taas tuntua, että elämä sittenkin oli ainakin nukkumisen arvoista.