maanantaina, heinäkuuta 22, 2013

Piipahdus Porissa

Mitä enemmän vuosia tulee, sitä enemmän arvostan perinteitä - siis niitä hauskoja ja mukavia perinteitä. Tänä vuonna tuli kutsu jo toisen kerran Poriin majoitukseen ihmisten kanssa, jotka tapasin ensimmäistä kertaa viime vuonna päivää ennen Poria, ja jälleen näkeminen tuntui jo perinteeltä.
Pori tarjosi vettä, aurinkoa ja musiikkia. Yllätyksekseni kuulin monen tutun olleen siellä työasioissa jo viikon alusta. Näyttivät vähän väsyneiltä. Ilmeisesti Suomi-Areena vie veronsa. Vähän kuin juhannus..
Yhdeksän aikuista kimppakämpässä toimi loistavasti. Kun arjen keskellä muuten tuntuu näkevän niin vähän ihmisiä niin sitten tällaisina "juhlaviikonloppuina" sitä nauttii puheensorinasta, naurusta ja yhdessäolosta. Eikä haitannut yhtään vaikka porukassa oli myös pari uutta tuttavuutta - ja kielikin vaihtui lennossa tarvittaessa englanniksi.
Viikonlopun jännittävin hetki koettiin kuin huomasin hukanneeni käsilaukkuni. Kyllä. Laukussa oli luonnollisesti sekä puhelin, että kukkaroni. Ei naurattanut. Olisi tehnyt mieli kajauttaa itseään puhelinluettelolla päähän. Tiesin vielä tasan tarkkaan mihin laukkuni jäi ja millä hetkellä mutta rynnistäessäni takaisin penkeillemme, oli laukkuni jo tipotiessään.
Olimme tullessamme festarialuueelle jo piipahtaneet ns. festivaaliteltassa, joten päätin käydä kysymässä minne mahdolliset löytötavarat toimitettaisiin. Pöydällä olikin printattuna iso kasa lappusia, mihin oli painettuna Satakunnan löytötavaratoimiston puhelinnumero. Onneksi älysin vielä erikseen tiedustella, että olisiko sattunut näkymään laukkuani. Nuorisolle myös kiitos, koska kahdesta paikalla olleesta asiakaspalveluhenkilöstä juuri nuorempi tuntui olevan hereillä. Hän pyysi vanhempaa henkilöä katsomaan, josko heidän löytölaatikostaan löytyisi kassini. Ikä liikkui etanan innolla ja vauhdilla. Penkominen kesti mutta ilokseni - sieltä se löytyi! Ystävälliset vieruskaverimme penkeiltä olivat ottaaneet laukkuni ilmeisesti nopeasti talteen ja tuoneet löytötavaratoimistoon. Valitettavasti eivät jättäneet puhelinnumeroaan, olisin mielelläni kiittänyt heitä. Mutta huh huh ja puuh - kyllä hetken jo kirpaisi.



tiistaina, heinäkuuta 16, 2013

Kadonnut borderterrieri

LÖYTYNYT - KOIRA ON JÄLLEEN OMISTAJALLAAN! (PÄIVITYS 22.30)

Tänään tiistaina klo 18.00 omistaja on kommentoinut ettei koiraa ole vielä löydetty, joten:



KADONNUT 13.7. pihasta Riihimäki/Hausjärvi, Erkyläntie, Suonummenmäki n. klo 17! Borderterrieri narttu, jolla kaulassa musta puolikuristava nahkapanta. Tulee ihmisen luokse ja on ystävällinen eikä ole arka. Rähisee vieraille koirille. Epäilynä, että joku on houkutellut koiran pihasta viereiselle pururadalle. Ei ole riistaverinen, eikä jahtaa lintuja eikä rusakoita.

Koira ei karkaile! Ei ole kolmeen vuoteen jahdannut edes pihassa pyöriviä fasaaneita. Se rakastaa autoajelua ja hyppää mielellään auton kyytiin, jos oven aukaisee.

Tottelee terrierimäiseen tapaansa päivän fiiliksellä joko hitaasti tai vauhdilla, mutta karkuun ei lähde TÄÄLLÄ=tänne käskyä. Makupalasta tekee vaikka mitä temppuja.

Havainnoista voi viestiä FB tai puhelimitse 0407585755
Tai Onnentassuun 0503384698

Saa jakaa!

Käyttäjältä: Sari Laaksonen

perjantaina, heinäkuuta 12, 2013

Normaali on hyvä

Ilmaa haistellessa tuntuu, kuin tuulen mukana olisi nousemassa "normaali voi ollakin ihan hyväksi"-trendi. Muutama ulkonäkö/fitness/terveys-bloggaaja on jo kirjoittanut siitä, miten koko elämän ei pidäkään pyöriä ruokakuurien ympärillä ja miten pelkkien taulukkojen tuijottaminen voikin olla ahdistavaa ja elämänlaatua heikentävää. Kahdeksan eri jauhosekoitssmoothien sijaan voikin aamulla syödä puuroa ja ehdottoman "ei voita-eikä sokeria-eikä hiilareita-eikä vaaleita jauhoja-eikä ainakaan kahvia" -kuurin sijaan voi tavallista perusruokaa kuulemma syödä kohtuullisesti - ja ihminen saattaa silti voida hyvin ja olla: terve.
Olenkin joskus ihmetellyt, että jos lopettaa leivän syömisen ja laihtuu kahdeksan kiloa, niin kuinka paljon sitä leipää oikein syö? Tai että tarvitaanko siihen sykemittaria, että ymmärtää kuntonsa nousevan, jos liikumattomuuden sijaan aloittaa säännöllisen ja kohtuullisen liikkumisen.
Muutokset terveellisempään suuntaan ovat aina kaikille hyväksi ja superpisteet kaikille, jotka hoitavat itseään ja terveyttään. Aina se vain tarvitse uusinta häkkyräväkkyrää tai maailmalla paljon suosiota saanutta litkuvalmistetta vaan olo voi parantua jo kävelemällä enemmän ja juomalla vettä.

Ajatukset suuntautuvat Portugaliin

Kesäloma-ajatukset suuntaavat kohti Portugalia ja Lissabonia. Olen pitkään jo halunnut käydä siellä mutta ajatus ei ole koskaan konkretisoitunut toiminnaksi. Nyt lennot on varattu, majoitukset buukattu ja jopa pieni opaskirja lainattu työkaverilta. En ole koskaan tainnut olla näin ajoissa. No, loma on tänä vuonna lyhyt, joten se on pakko käyttää johonkin muuhun kuin kotinurkissa pyörimiseen, muuten syksyllä tuntuu "ettei sitä kesälomaa ollutkaan". Useamman kerran muistan kyllä ostaneeni opaskirjan lentokentältä ja vasta koneessa katsoneeni "mihin sitä sitten oikein ollaankaan menossa." Mutta nyt yritän kokeilla tuota etukäteenvalmistautumisen iloa. Jos lomassa se odotus on parasta, niin pitäisihän siihen sitten satsata. Vinkkejä Lissabonista saa vapaasi heitellä!
Suunnitelmissa on olla ensin muutamia öitä Lissabonissa, sen jälkeen viettää pari yötä Sintrassa, josta sitten siirtyä muutamaksi yöksi Cascaisiin.  Portugali taitaa olla maailman kuudenneksi puhutuin kieli, ja vaikka kuinka pinnistelen, omasta sanavarastostani ei löydy yhtään portugalinkielistä sanaa - eihän, kun löytyy yksi: Paz eli rauha. Sillä nyt ei voi kovin vikaan mennä missään.

Mutta Portugalin matkasanakirja löytyy täältä

torstaina, heinäkuuta 11, 2013

Kultainen kiuas

Eilen oli taas hankalaa. Katsoa uutisia. Vihtavuorta vyörytettiin hiitaaastiii mutta tasaisen tappavasti. En tiedä miten se saadaankin näyttämään niin ei dynaamiselta ja koti-TV:mäiseltä. Pääasia ihmisten kannalta kuitenkin, ettei mitään räjähtänyt.
Vilkaisin myös muita uutisia - ja kappas, Narvia on valmistanut kullatun kiukaan. Kyllä. Kullatun kiukaan. Oli pakko jo etsiä kuvakin siitä. Kivet eivät sentään ole kultaa, "vain" kiukaan kehykset.
Mitä saunassa, jossa on kullattu kiuas, on kiukaan ympärillä? Kullattu kiulu? Kullattu suihku? Entä pukuhuoneessa ja pihalla? Kullattu kukkaamppeli? Kullattu autotallin ovi? Kullattu postilaatikko? Kullattu koira? Hesarissa postilaatikossa on kullatut otsikot..
Suomalaisessa saunassa - kullattu kiuas. Huomaan tulleeni vanhaksi. Sitähän tämä on. Ei meinaa ymmärrys riittää. Kysyn miksi, vaikka tiedän sen olevan turhaa. Miksi naisilla on kymmeniä korkokenkiä kaapissa, miksi moottoritie on täynnä ylihintaisia metsämaastureita, miksi lasillisesta juomaa maksetaan 24 euroa terassilla, miksi...Siksi.

tiistaina, heinäkuuta 09, 2013

Huippu-urheilu ja yleisö

Tiedättekö Wimbledonin tenniskilpailun? Tuon yhden maailman arvostetuimman ja perinteikkäämmän urheilukilpailun. Naisten kaksinpelin voitti tänä vuonna Marion Bartoli. Osan tennistä seuraavan yleisön harmiksi, Bartoli ei ole missityyppiä. Tämä on aiheuttanut niin suurta huolta, että aihetta on pitänyt purkaa sosiaalisessa mediassa. Melko karkein sanakääntein.

Sosiaalisessa mediassa "kaikki kukat voivat kukkia" mutta tähän keskusteluun saatiin kommentti myös viralliselta medialta. BBC:n kommentaattorin oli pakko lohkaista Marion Bartolista, että hänen isänsä ilmeisesti kannusti tyttöä kovin pelaamaan tennistä, koska hänestä ei tullut kaunotarta.
Linkki HS BBC pahoitteli tapahtunutta.
Näitä viestejä luettuani oli hetken aikaa pöllähtänyt olo. Mikä saa ihmiset näin vihaiseksi ja arvostelemaan jonkun ulkonäköä näin ala-arvoisella tavalla? Kyse on u r h e i l u s t a. Ei ulkonäkökilpailusta. Tosin tämän tason arvostelu ei puolla paikkaansa missään.



Koko kooste täällä: Women’s Wimbledon Champion Marion Bartoli Deemed “Undeserving Ugly Fat Slut" By Sexists Because She’s Not A Tall Skinny Blonde 

Tuli maalattua

Hyvät vai huonot uutiset ensin? No hyvät uutiset, että parikymmentä metriä aitaa sai maalia pintaansa. Huonot uutiset; ensimmäinen kerros maalia on sisämaalia.
Voi elämän kevät  - tai tässä vaiheessa kai pitäisi sanoa - kesä - tuli sitten se päivä, että osui vapaita tunteja ja tarpeeksi pitkä vedetön jakso samaan hetkeen. Pensselit sannasta ja työn touhuun. Aika hyvä tuli. Vaaleampikin harmaa olisi voinut olla mutta "eipä sitten heti näy kaikki pienet kuraläiskät  yms."
 Ensimmäinen maalipönikkä riitti juuri ja juuri yhteen kerrokseen, joten maalikauppaan ostamaan lisää. Siinä sitten kävikin ilmi, että vuosi sitten hankkimani olikin s i s ä m a a l i a.  Niille, jotka eivät ole maaleihin perehtyneet kerrottakoon, että harmillista tässä on se, että sisämaalia ei ole tarkoitettu niin koviin olosuhteisiin mitä meillä suomen ulkotalvessa on - ja on todennäköistä, että maali kuoriutuu aidasta talven jälkeen. Jei..
No. Yhdeksän litraa maalia oli jo aidassa ja useampi hikinen työtunti takana. Piti päättää, vetääkö samaa maalia toinen kerros, vai esim. ulkomaalia päälle. Soitto Tikkurilan maalilinjalle ja RTV:stä pönikkä ulkomaalia. Sävytyksen sain kaupan päälle tunarialennuksena kun kerroin heille käyneestä kämmistä. Mikään ei harmita niin paljoa kuin turha työ.

torstaina, heinäkuuta 04, 2013

Uutta virtaa

Tökkiikö? Tuntuuko kesästä huolitamatta, että jotain muutosta pitäisi saada vireeseen? Ehkäpä tämän kissan vinkki auttaisi uuteen nousuu: Linkki: Be more dog.  Crab the frisbee!

ps. linkki ei nyt nähtävästi enää toimi - kun laitoin "kissavideon" katseluita oli alle pari sataa - seuraavana päivänä oltiin menty jo oli 150 000 katsojan - ja sen jälkeen esim. suomalaisten mahdollisuus katsoa tätä filmiä oli estetty. Höh - sanon minä.

tiistaina, heinäkuuta 02, 2013

Snowden - tule meille

Mietin aamukahvia juodessani, että yläkerrassa olisi kyllä tilaa Snowdenille ja hänen perheelleen tulla vaikka vähän pidemmäksi aikaa kyläilemään. Puoli vuotta sitten tuli nelijalkainen "vaihto-oppilas" joka näyttää kotiutuneen ällistyttävänkin hyvin, niin kyllähän sitä saman katon alle menisi myös yksi maailmankarkulainenkin.
Edward Snowdenin tilanteesta ei voi olla kateellinen. Jos Yhdysvaltain presidentti on lähettänyt viestiä muille maille "ettei olisi oikein kiva, jos sille Snowdenille turvapaikan annatte", niin ei niitä tarjokkaita ole silloin pilvin pimein. Putin nyt luonnollisesti on sanonut, että heillehän aina mahtuu mutta ajatteliko Edward Snowden elää loppuelämänsä venäjällä vai haikaileeko hän
Kaikkea ei sentään jenkeiltäkään hyväksytä. Nyt ollaan pahoitettu mieli kun ovat jääneet kiinni eu-virastojen vakoilusta. Stubbkin joutui kommentoimaan, ettei kaveria ole ollut yleensä tapana vakoilla.
Kiinni on jääty ja selvityksiä pyydetään. Selitysten mentyä joten kuten läpi, maailman kauppaneuvottelut jatkuvat. Snowdenin arki vain ei enää jatku. Hän tulee aina olemaan se, joka paljasti Yhdysvaltojen nettiurkinnan laajuuden - ja maksaa siitä kovan hinnan.
Snowdenin toivottaminen tervetulleeksi omaan kotiin, osoittaa naivia pelastamisen halua. Pieni poika pulassa ja isot jahtaavat. Totta kai sitä haluaa pelastaa pienemmän pulasta. "Mutta mitä siitä sitten tulisi, jos kaikki rikkoisivat sääntöjä?" -> Olen aina inhonnut tuota perustelua. Se on täysin turha. Koska kaikki eivät tee niin, eivätkä kaikki ole samassa tilanteessa ja eikä kaikkia ihmisiä tulla laittamaan samaan tilanteeseen - niin mitä väliä tuolla kysymyksellä on. Maailma ei ole muuttunut koskaan paremmaksi sääntöjä noudattamalla - sen sijaan niiden kyseenalaistajat ovat saaneet paljonkin hyvää aikaiseksi. 

lauantaina, kesäkuuta 29, 2013

Kenkä- vai ikäkriisi

Ostin matalakantaiset kengät. Heräteostoksena. Niin kuin kesäksi. Ajattelin, että sellaiset pitää ihmisellä olla. En ole kuitenkaan ole aivan varma. Matkalla kaupasta tuli ihan kriisi - ja piti ottaa puhelu Minkki P:lle. Sieltä tuli käsky palauttaa kauppaan tai korkeintaan pitää puutarhassa. Tosin puutarhassa useinmiten pidän puukenkiä - niissäkin on korkoa ja ne toimivat myös etanakilpinä. Ohuemmilla tai pehmemämmillä pohjilla on erittäin epämiellyttävää astua etanoiden päälle. Eikä se puukengilläkään hauskaa ole.
Jäin hetkeksi oikein pohtimaan, että ovatko kaikki kenkäni tosiaan korollisia kesät-talvet. Ovat ne. Lenkkarit erikseen mutta viime talvikin meni joko korollisissa talvikengissä tai ns. piilokorkolenkkareissa.
Olen vahvasti sitä mieltä, ettei pidä ostaa mitään sellaista, mitä ei usko käyttävänsä. Tämä hankinta ei taida tukea linjaa, vaikka kaupassa ajatus tuntui vielä hyvältä - tai ainakin järkevältä. En ole koskaan ollut hirmuinen
"järkikenkien" ystävä. Yleensä yhtä mukavat on löytänyt myös korolla, kunhan muoto ja koko vain on ollut itselle juuri sopiva.
Tässä sitä nyt ollaan. Matalakantaisten kenkien omistajana, joka miettii, että tästäkö se elämän alamäki nyt alkaa. Seuraavaksi postaan mukavavista kangashousuista joustovyötäröllä, käyn leikkauttamassa tukkani kätevän lyhyeksi ja ostan monikäyttöisen beigen jokasään takin.


sunnuntaina, kesäkuuta 23, 2013

Hujahtanut juhannus

Juhannus suorastaan hujahti ohi. Ensi vuonna pitäisi ymmärtää ottaa sekä torstai että maanantai vapaaksi, jotta tästä keskikesän juhlasta ja päivän lyhenemisestä voisi nauttia antaumuksella. Ehdin lukeman vain kaksi kirjaa, ampumaan (hyvin) ilmapistoolilla, syömään sekä savu- että voissa paistettua silakkaa ja mikä parasta, tapaamaan pari veneellistä ihmisiä.
Ei, enkä mennyt uimaan. Tiedän, että se oli mahdollisuuden hukkaan heittämistä mutta olen kasvanut jo niin aikuiseksi, että kehtaan olla menemättä uimaan jos vesi on liian kylmää tai kaislikossa vaaniva tappaja-hauki on liian lähellä. Ehkä sitten elokuussa. Kaakelilta.

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Iisiä ja Iloa


Kävin elokuvissa

Kun kerran kirjan kannet saatiin auki, oli seuraava looginen askel käydä elokuvissa. Pääsin hyvässä seurassa katsomaan Sofia Coppolan The Bling Ringin. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo nuorista, jotka ihailevat rikkaita julkkiksia, kaivavat netistä heidän tietojaan ja käyvät ryöstämässä heidän kotejaan. Väliin mahtuu sitten nuoruuden kaikkivoipaisuutta, juhlintaa ja merkkivaatteita.
Suosittelenko? Voin suositellakin - mutta kevein odotuksin. Paras syy ehkä olisi mennä katsomaan, että näkee "no minkälaisen elokuvan se Sofia Coppola on nyt tehnyt". Itselleni elokuva oli ehkä pienoinen pettymys mutta koska "Lost in Translation" on yksi elokuvamaailman lempilapsiani, niin ehkä odotukset olivat ylimitoitetut. Mukaan mahtuu toki kaunista kuvakerrontaa, tiiviitä tunnelmakohtauksia ja osittain vahvaa fiilistäkin mutta henkilöt ja heidän suhteensa tuntuvat jäävän ohuiksi ja pinnallisiksi.
Yhdentoista aikaan illalla seisoin ystäväni kanssa Nummelan bussiasemalla. Kesäilta oli lämmin ja valoisa. Neljä vuodenaikaa. Talvella tuohon aikaan ei yleensä jaksa kuin raahautua pesemään hampaat mutta kesän koitettua samaan aikaan käy elokuvissa ja tapaa ihmisiä. Neljä vuodenaikaa, totta tosiaan.
Totuus on aina tarua ihmeellisempää..

torstaina, kesäkuuta 13, 2013

Luin kirjan

Sain pitkästä aikaa kirjan käteeni. Se oli jo odottanut tovin lukemista mutta junamatka Turkuun ja takaisin aktivoi lukemaan. Kirja oli Piin elämä. Työkaverini keskustelivat siitä talvella ja suosittelivat, joten lainasin sen "viihdyttäväksi lukemiseksi." Kirjahan on julkaistu jo vuonna 2001 mutta onneksi tarinat ja tekstit eivät kärsi trendituulista.
Lukeminen teki hyvää. Vähän kuin olisi venytellyt pitkästä aikaa. Tai käyttänyt korvatippoina Kodin Putkimiestä.
Teksti tunkeutuu väksisinkin pään sisään. Sitä ei voi "vain lukea" vaan se käynnistyy ajattelunkin. Samaan aikaan teksti tuntuu. Naurattaa. Itkettää. Puistattaa. Saa toivomaan ja ajatuksen karkaamaan. Kuitenkin samaan aikaan ymmärtää lukevansa täysin keksittyä tarinaa käänteineen ja henkilöhahmoineen.
Piin elämän teksti on  paikoin nokkelaa ja tosiaan viihdyttävää. Vaikka kirjan takakansi paljastaa, että päähenkilö selviää, niin loppuun on silti saatu rakennettua ovela käänne, jonka tulkitseminen jää lukijalle. Tarina syleilee eri uskontoja, maalailee kuvia ihmisluonteesta, saa miettimään suhdettamme eläimiin ja vie toivon äärelle. Yann Martelin luomassa seikkailussa on vahvuutta ja rohkeutta. Kukapa ei sellaista välillä kaipaisi elämäänsä.


Linkkejä:
Katri 23 v. Turusta hieman pettyi kirjaan
Kaisa Saalasti taas rakastui siihen
Tarinasta/elokuvasta: pastori Timo Nisula täällä
Elokuva-arvio NYTissä

torstaina, toukokuuta 30, 2013

Kirkkoveneellä kotiseutu tutuksi

Onneksi kotiin tulee paikallislehti. Monestakin syystä, mutta edellipäivänä tuli aamusella bongattua ilmiotus, jossa kerrottiin mahdollisuudesta lähteä soutamaan kirkkovenettä. Nerokas idea. Tutustu kotikaupunkiisi vesiltä.
Oli myös toinen syy ilmoittautua soutajaksi. Totaalinen liikunnan puute. En ole saanut takamustani lenkille tai hauiksiani rautatangon jatkoksi. Kun jotain on vähitellen pakko tehdä, niin soutu järvellä kuullosti hyvältä alulta. Sitäpaitsi aina tekee hyvää lähteä kokeilemaan asioita. Vieraiden ihmisten kanssa ja vieraaseen paikkaan.
Eikä se niin vaikeaa ollut. Kyllähän suomalainen soutaa osaa. Selkä suorana, leuka ylhäällä, jalat koukkuun, mela veteen, kädet suorana - ja "lähteee". Tunti oltiin vesillä, 8 kilometriä tuli täyteen ja rakko käteen.

keskiviikkona, toukokuuta 29, 2013

Omenankukissa lunta

Omenan kukissa lunta; on tv-ohjelman nimi. Tuo yhdistelmä on tullut mieleeni viime viikkoina ainakin kymmenisen kertaa. "Omenankukissa lunta." Ajattelinkin, että kirjoitan sen tänne niin ehkäpä pääsisin siitä eroon. En muista itse sarjasta muuta kuin hämärästi, että se kertoi perheestä ja yhdistän sen saunaan, joten oletan sen tulleen lauantaisin.
Talvi ei ole siis  yllättänyt omenapuun katselijaa, ihmettelen vain mistä tuon sarjan nimi on yhtäkkiä putkahtanut päähäni.

Tilanne Syyriassa edelleen vaikea

Syyria. Sitä saa elämässään olla kiitollinen niin monesta asiasta. Yksi on sekin, ettei ole joutunut asumaan viimeistä paria vuotta Syyriassa. Asia muistui mieleen kun selasin Saunakirjaa, jonne on tullut aina raapustettua pari riviä kuluneesta päivästä.Yksityiskohdat ovat vaihdelleet säästä urheilutuloksiin. Selatessani kirjaa katsoakseni miten omenapuut ovat olleet kukassa viime vuonna, osui silmiin lause; "Tilanne Syyriassa edelleen vaikea."
Syyriassa käydään sisällissotaa, joka puhkesi arabikevään mellakoista 2011. Sotaa on nyt käyty yli kaksi vuotta.



maanantaina, toukokuuta 13, 2013

Terde on avattu

Talvi on ohitse kun ensimmäinen kahvi on juotu ulkona. Tuli se sitten kuitenkin. Kevät ja lupaus kesästä. Ihana vaalean vihreys ja lempeä tuuli.

lauantaina, huhtikuuta 27, 2013

Viidellä kerrottuna

Rouva G ystävällisesti haastoi minut kertomaan 5 elämän tärkeää asiaa, vaikka en ole vielä tainnut selviytyä edellisestäkään, aikoja sitten, heitetystä haasteesta. Nyt ryhdistäydyn ja aion selviytyä tästä voittajana kerralla. 
Kun pyydetään nimeämään suosikkiasioita tai tärkeimpiä asioita elämässä, heittäydyn helposti liian suureelliseksi. Vastaukseksi tulee tietysti aina lähimmäiset, rakkaus, turvallisuus - ja yleensäkin kiitollisuus elämää kohtaan. Sen jälkeen tuntuu ylivoimaiselta listata, että "tykkään kirjoittaa ja lukea"(kumpikaan ei muuten ole sujunut moneeen kuukauteen) tai että "pihalla puuhastelu tuottaa yllättävän paljon iloa".
Mutta jos nyt jätän suureelliset taivaanrannan maalaukset ja yritän miettiä muuta kuin, että arvostan todella paljon, sitä että voin elää rauhan ajan Suomessa. Sitäpaitsi tämä haaste tuli erinomaiseen aikaan tuuppaamaan minua taas oikeaan suuntaan, mistä kiitos Rouva G:lle.

Viisi elämänviisautta

1. Ei se ole niin vakavaa
Oikeasti ihmiset. On se virhe tapahtunut sitten työelämässä, sisustusvalinnoissa, sukupäivällisillä tai ensitreffeillä - niin se ei ole niin vakavaa. Just get over it. Itselleen pitää nauraa - tosin monelle muullekin asialle mutta murehteminen tai itseruoskinta ei ole koskaan vienyt mitään - eikä ketään - eteenpäin. Unohda, ota opiksi ja anna mennä. Elämä ei yleensäkään ole niin vakavaa kuin luullaan.

2. Juo vettä ja nuku tarpeeksi. Useinmmat ihmiset jotka tunnen ja jotka kärsivät epämääräisestä epämukavuuden tunteesta elämässään, eivät ole nukkuneet tarpeeksi, eivätkä myöskään juoneet vettä tarpeeksi päivän aikana. Kun järjestää väkisin asiansa niin, että saa enemmän unta ja juo päivällä useamman lasin vettä, alkaa hetken kuluttua ajatuskin kulkemaan paremmin.

3. Hulluttele. 
Tiedän. Aina ei tunnu siltä. Voi olla ettei pitkään aikaan ole tuntunut siltä, mutta jos vaan saat tuupattua itsesi sen pienen kynnyksen yli niin, johan helpottaa. Energia virtaa ja elämisessä on mielekkyyden tuntua kun yllättää itsensä. "Jeeeeee!"
 Hyvä fiilis tulee ympäristöstä myös tuplaten takaisin. Pienellä hassuttelulla voit auttaa itseäsi näkemään - ja tuntemaan asioista eri tavalla. Hassuttelu on haasteellista. Se voi vaatia myös älyä ja osallistumista. Sehän siinä niin hauskaa ja palkitsevaa onkin. 

4. Auta
Ihminen joka auttaa toisia, on vahva perheen-, yhteiskunnan-, tiimin- tai vaikkapa lähiympäristönjäsen. Meillä kaikilla on velvollisuus auttaa. Se on osa ihmisyyttä. Auttamistapoja on miljardeja. Elämäänsä tai voimavarojaan ei tarvi uhrata toiseten hyysäämiseen mutta jollakin tavalla me ihmiset ehdimme kyllä jeesaamaan. 

5. Aina kannattaa
Edesmenneellä ystävällä oli tapana vastata kysymykseen, että "No, kannattiko?" että "Joojoojoo, AINA kannattaa." Tuota on vuosien aikana tullut jaettua ja hoettua. Eikä koskaan turhaan. Aina kannattaa. Sittenhän sen näkee. Ei kaikki reissut onnistu, eikä jokainen yritys palkitse - mutta aina kannattaa yrittää. Kyllä sieltä ojasta aina joku tulee vetämään ylös  ;)

Viisi asiaa joita tarvitsen päivittäin:

1. Valoisan ajatuksen  2. Ystävällisen hymyn  3. Mielekkyyden tunteen  4. Aikaa ajatella 5. Unta


Viisi kirjaa joita suosittelen:

1. Markus Zusakin: Kirjavaras  2. Kai Niemisen Todellisten kysymysten äärellä 3. Sara Gruen: Vettä elefanteille  4. Marquerite Duras: Kirjoitan  5. Julia Cameronin: Tie luovuuteen.


Viisi materiaalista toivetta: 

1. Kesäksi keltaiset kengät ja laukku  2. varaava takka  3. pihaterassi 4. grafiikan teos 5. Uudet kesärenkaat 

Viisi paikkaa jonne haluaisin matkustaa:

1. Pietari  2. Israel  3. Japani 4. Islanti 5. minne vain missä voisi viettää aikaa ystävien kanssa

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:

1. Kuunteleva  2. Reipas  3. Ajatteleva 4...voisiko joku täydentää..? 

Viisi lempiruokaani:

1. isoäidin kesäkeitto  2. mikon savukalasalaatti 3. ulkona grillattu kala ja kasvikset - Yleensäkin kaikki ruoka minkä tekemiseen joku on nähmyt vaivaa maistuu hyvältä. Ruuasta tulee  yleensä "ei niin maistuvaa" silloin kun sitä ei ole voitu valmistaa kunnolla ajan ja ajastusten kanssa.


Ja niin mielelläni kuulisin myös Teille tärkeistä asioista, elämänohjeista tai vaikkapa kirjoita joita suostittelisitte. 

Valoisaa huhtikuuta, innostavia ajatuksia ja insprioivia hetkiä!











sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013

Ruokaa kupongilla

Tänään katsoin taas kerran isoäitini ruokakuponkeja.Itseasiassa Valtion yleisostokorttia. Vuodelta 1949. Päätin kehystää ne, koska niiden näkeminen muistuttaa siitä kaikesta runsaudesta mitä ympärillä on.  Samaan aikaan se muistuttaa siitä miten erilaisessa maailmassa omat läheiset ihmiset ovat eläneet. "Siis näilläkö te haitte ruokaa?"  
Myös rikkaille kaupunkilaislle myytiin voita ja lihaa. Itseasiassa suora lainaus taisi olla: rikkaille turkulaisille kaupunkilaisille. Matka tuolta pienestä pirtistä ja pieneltä navetalta on vain ollut todella pitkä Turkuun. Kehys on matkalla keittiön seinälle. Ettei vain vahingossakaan tule ääneen sanottua "ettei ole mitään ruokaa."

keskiviikkona, maaliskuuta 20, 2013

Koira ja hammaskivi

Olin tänään elämäni ensimmäistä kertaa eläinlääkärillä ns. "omistajan roolissa." Omistaminen on kyllä vaihto-oppilaan kanssa väärä termi. Enemmin koen, että isäntäperheen roolissa sitä tarjoaa majoituksen, ruuan ja virikkeitä mutta loppu on melko itsenäisesti perheenjäsenenen itse päätettävissä.
Eläinlääkärillä oli hyvä ja ystävällinen palvelu. Asiakas oli huomion keskiössä ja myös saattajan palvelu oli asiallista ja selkeää. Viime kokemus julkisen puolen ihmisterveydenhoidosta ei yltänyt samalle tasolle.
Vaihto-oppilas ei ole aivan nuoremmasta päästä. Ikää tulee toukokuussa kymmenen vuotta, joten siinä on ehditty luu jos toinenkin kaluta. Nyt huoltoa kaipasivat hampaat. Hammaskiveä oli kertynyt. Ei muuta kuin kaverille nukutuspiikki ja hammaskiven poistoon. Piikkikammoisille tiedoksi, että kun poikakoiraa rapsutetaan korvien takaa ja kikkelin läheltä piikittäessä, niin eihän siinä mitään rokotusta ehdi huomata. (Kaikkea sitä oppii.)
Aivan ilmaista terveydenhuolto ei ole eläimillekään. Parin hampaan ja hammaskiven poisto ja perusverikoe kustansi muutaman euron vajaa kolmesataa euroa. Hintaan sisältyi vielä viikon antibioottikuuri, makukipulääkkeet sekä myöhemmin annettava madotustabletti. Aikaa koko hommaan meni pari tuntia, ja jos ajattelee, että kaksi ammattilaista työskentelee yhden potilaan kanssa, niin järkevältähän tuo työkustannus tuntuu. Mietin vain, että miten perheissä, joissa vaikka työttömyyden tai sairauden vuoksi on perheen talous tiukalla, voidaan hoidattaa lemmikkiä sen sairastuessa.
 Nyt kaveri makaa lattialla sammahtaneena, kuin paremmankin puudutuksen saaneena. Jos on nähnyt piirretyn missä bambi on jäällä, niin olemus on kutakuinkin samaa luokkaa. Tosin bambin katse taisi kyseisessä pätkässä  olla hivenen tarkkaavaisempi.

sunnuntaina, maaliskuuta 03, 2013

Kullerolla kevättä kohden

Ostin itselleni kukkia. Koska halusin. Kukkakaupassa vieras rouva ihasteli  valintaani ja kerroin ihan vain itselleni ostaneeni. "Vaikka ei ole edes naistenpäivä."; hän totesi. Hymyilytti. "Vaikka ei edes ole  naistenpäivä."; totesin takaisin. Niin kauan kuin kukkia myydään, niitä kannattaa ostaa - ja kun itselleen ostaa, niin voi valita kuinka kummallista tai epäsopivaa tahansa, eikä pukettiin tarvitse välttämättä tuhlata koko kuukauden ruokarahoja, jo muutamalla eurolla saa värejä ja muotoja ihailtavakseen.

Kannattaa pyytää piikki pakaraan

Sain viime viikolla jäykkäkouristusrokotuksen. Olkapäähän. Valitettavasti. Sen olisi voinut tuikata kuulemma pakaraankin mutta en osannut kysellä. Nyt osaisin.
Olkapää on ollut kipeä noin viikon. Käden nostaminen on sattunut, olkapää on ollut kosketusarka ja yöllä on saanut herätä useampaankin otteeseen kipuun. Tämä on ilmeisesti aivan normaalia. Työpaikalla monikin tunnisti oireet, netistä löytyy kohtalotovereita ja tuttu terveydenhoitaja tokaisi, että "ennen se aina laitettiin pakaraan, koska se aiheuttaa niin usein reaktioita."
No niin. Kymmenen vuoden tiedän tämänkin.

perjantaina, maaliskuuta 01, 2013

Viime yönä

Viime yönä olin itä-eurooppalaisen hotellin kanssa lumivyöryssä. Hetkeä myöhemmin ajoin pohjois-korealaisesta tullista läpi pysähtymättä. Merkinantolaitteet piippasivat, näkymä oli 70 -lukulainen. Piti tehdä uukkari.Virkailijat olivat naisia.

tiistaina, helmikuuta 19, 2013

Kannustusta tähän hetkeen

" Sisko, älä luovuta vielä
me ollaan vihdoin oikeella tiellä
matka on pitkä ja kivinen
mutta älä pelkää
mä otan sut vaikka reppuselkään
ja puolet sun huolistasi kannan
säkin tekisit mulle niin
älä luovuta vielä
älä anna uskoasi ihmisiin
vielä tulee muutokset murheisiin

Kerto:
Jottei kellään olis orpo olo
tarvis enemmän duoo ku sooloo
tää menee niille jotka yksin kulkee
koti siellä missä sun ei tarvi ketään pois sulkee
Jottei kellään olis orpo olo
tarvis enemmän duoo ku sooloo
tää menee niille jotka yksin kulkee

Tää menee sulle ja sulle ja sulle
ja omistettuna mun koko suvulle
joillain menee välit
jotkut lisää siihen tää
neuvojenne takii en suuntaa karikolle
minä, mutsi, faija
kolmistaa, yläalamäet
aina pystyy jaksaa
ne opetti et kukaan ei oo suurempi sua
kaikki saman arvosia
tsiigaa samaa aurinkoa
ja mitä näitä ajatuksia kätkeä
kun ei huolenpito toisist vaadi verisidettä
ei sen kummempaa
me oltiin vaan ihmisii
eli peace and one love, eiks nii"

maanantaina, helmikuuta 18, 2013

Keskeltä elämää

Rikoin viikonloppuna kaksi lasia ja yhden lautasen. Kömpelyyttäni ja huolimattomuuttani. Sirpaleita riitti. Onnea siis meille kaikille tähän viikkoon ja kevääseen. Nykyään ajattelen astioiden rikkoontumisesta, että se on pienin paha, jos jokin onnettomuus pitää päivän aikana tapahtua. Mielummin kristallilasi kuin solisluu.
Päästin myös kaksi koiraa karkaamaan, mikä nostatti pulssia hetkeksi yhtä hyvin kuin sadan metrin aidat. (ei minkki p, en ole koskaan kokeillut - tiedäthän palautteen minkä sain suomalaiselta aiturilta..) Onneksi joukossa tyhmyys tiivistyy, eikä parivaljakko osannut hyödyntää yllättävää vapauttaan. Kaksikko löytyi muutaman kadun päästä jolkottelemasta peräkkäin, eikä sen kummempia houkutuksia tarvittu edes kotiin palaamiseen. Jälleennäkemisen ilo oli tarpeeksi innostavaa oikean suunnan ottamiseen.
Sankarikaksikon lisäksi oli muutakin vilskettä kun itsetietoinen ranskanbulldoggi tuli pitkästä aikaa kyläilemään ja sulake oli jäädä käteen samoilla tonteilla hääräilevän "vaihto-oppilaan" kanssa. Tällä kerralla minulla oli hanskat kädessä. Sain kuin sainkin 15 kiloisesta ärisevästä otuksesta kiinni, ja siirrettyä viilenemään hieman kauemmaksi hankeen ja toisen ärinäpussin kaappattua syliini rauhoittumaan, jotta suuremmilta veren vuodatuksilta säilyttäisiin. Ja säilyttiinkin mutta vaikuttavan ääniesityksen pojat saivat aikaiseksi. Mikäs siinä, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

ps.Jos pyykinpesukoneenne ei oikein tunnu huuhtelevan, käykää ostamassa apteekista pussillinen sitruunahappoa. 100 g maksaa alle kolme euroa, ja laittakaa pesukoneenne päälle kuumimmalla mahdollisella ohjelmalla. Puhdistaa koneesta kalkkijäämät. Toimii myös astianpesukoneelle sekä kahvinkeittimille.

torstaina, helmikuuta 14, 2013

Yllätystoimitus

Lahdesta tuli tänään lähetys. Melkein pyytämättä ja tilaamatta. Henkinen tilaus oli mutta itse ei olisi haku onnistunut piiiitkään pitkään aikaan. Kotiin toimitetut laatikot sisältävät ikkunoita. Tavallaan. Oikeammin ne ovat pienien kylmäkaappien läpinäkyviä ovia..ja kuten kuvasta näkyy, niitä on paljon.
Oikealla puolella malli mitä näistä ikkunoista voisi esimerkiksi rakentaa.

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2013

Tintti osuu omaan nilkkaan

Asioilla ei saisi pelleillä eikä vitsailla. Aina se osuu omaan nilkkaan. Yleensä enemmin kuin myöhemmin. Nyt katselen talitinttejä syömässä lähipuussa, eikä mikään ole enää entisensä.
"Tappaja-tintit" ovat tulleet jäädäkseen. Jos joku onnellinen  välttyi näkemästä viime viikon iltapäivälehtien linkit urpiaisiin, joille oli käynyt "vähän ikävästi", kiitos talitinttien,  niin en linkitä kyseistä luonnonmittelöä enää tänne. Kommentoinpa vaan, että ei se Hitckokin linnut tainnut sittenkään olla kovin mielikuvituksellinen.


torstaina, helmikuuta 07, 2013

Milloin uutiset muuttuivat ei uutisiksi..?

Olen tipahtamassa pois suomalaisen uutisgenren kärryiltä. Ensin kesti tottua, että Peter Nymanista tuli uutisankkuri mutta nyt kun Marco Bjurström ja Katja Sthål ovat kertomassa uutisia, en ole vielä sisäistänyt tätä uudistusta.
Vanhanaikainen mikä vanhanaikainen. Minulle riittäisi, jos uutiset olisivat huolellisesti taustoitettuja ja toimitettuja. En kaipaa uutisten keskelle kepeää jutustelua enkä odota viihtyväni. Haluan vain kuulla uutiset. En myöskään halua kuulla, että "lisää tästä ja tästä netissä". Jos ihminen haluaa tietää jostakin asiasta lisää, hän varmasti osaa sen internetistä etsiä.
Tämä kirjoitus masinoitui siitä kun Nelosen uutisissa kerrottiin miten "Kimin ja Jennin ero puhuttaa sosiaalisessa mediassa! ja kirsikka kakun päälle tuli kun uutisten loppuun Katja Sthål toivotti "Kimille ja Jenille kuitenkin kaikkea hyvää." Kyse oli kuitenkin uutislähetyksestä.

torstaina, tammikuuta 31, 2013

Enemmän rautaa, vähemmän haahuilua

Mikä ihmisen saa käyttäytymään järkensä vastaisesti? Siis tiedämme kyllä mitä pitäisi tehdä ja miten elää - mutta sitten vaan arki valuukin toiseen suuntaan.
Olin eilen luovuttamassa verta. Tai - yritin. Ei onnistunut, hemoglobiini oli liian alhainen 118 ja 123, josta saatiin laskemalla keskiarvo 120, mikä alittaa sallitun rajan. Kaikenlisäksi pelkästä hemoglobiinin mittauksesta lävähti kolmen kuukauden karenssi ja seuraavan kerran saa luovuttaa 1.5. No sinä päivänä voi olla hiljaista.
Mutta tuosta järjen käyttämisestä. Tiedän aivan hyvin, että talviaikaan pitäisi eritysesti tsempata, jotta saisi kaikki tarvittavat ravintoaineet ja vitamiinit. Muuten ei jaksa ja väsyy. Välillä tosiaan on väsyttänyt.
Perusvinkki on tässä, ja erityisesti marjat ovat viimeaikoina jääneet väliin.

  • Päivittäin olisi syötävä lihasta, kanasta tai kalasta valmistettua ruokaa. 
  • Kerran viikossa tai kahdessa olisi syötävä jotain sisäelimistä valmistettua ruokaa.
  • Jokaiseen ateriaan tulisi sisältyä raudan imeytymistä edistäviä C-vitamiinipitoisia kasviksia, marjoja tai hedelmiä.
ps. hemoglobiini =  (l. verenpuna) = punasolujen happea sitova proteiini; sitoo happea keuhkoista ja luovuttaa sitä muille kudoksille.

Tänään otin varmuuden vuoksi annoksen vitamiinilisää ja aloitan taas saskatoon-jauheen käyttämisen, jossa on 100 grammassa enemmän rautaa kuin punaisessa lihassa, joten eiköhän se tästä taas iloksi muutu. Harmittaa vain, että muka kiireessä tulee jätettyä marjat ja hyvät ravintoaineet vähemmälle huomiolle.

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2013

Sunnuntaina rakkaudesta

Yläasteen äidinkielen kirjassa oli lainaus Henry Milleriltä. Mietin mitä ja miten 14 -vuotias on tämän käsittänyt. Ehkä hyvin samoin kuin 26 -vuotta myöhemmin.


Älä elä vaisusti

Älä rakasta laimeasti.

Syöksy pää edellä elämään.

Ota riski.

Siinä voi käydä huonostikin.

Rakkaudessa käy usein huonosti.

Mutta mitä sillä väliä.

Elämä ja kuolema ovat kaksosia.

Ihmisen täytyy murtautua

ulos omasta vankilastaan.

Astua aurinkoon

Ja

Hengittää syvään.

Henry Miller 

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Hortomin uusi asetteluehdotus

Ostin tulppaaneita. Kohtuullisesti vain yhden puketin, vaikka kahta teki mieli. Laitoin vain vähän vettä, niin kuin ohjeissa neuvotaan. Matkalta tuotuun maljakkoon. Kaksi roikkuvaa lehteäkin poistin.
Tänään kotiin tultuani huomasin, että asettelussani oli ollut korjaamista.

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2013

Onnistumista, arkea ja arvostusta

Onko ollut ikävä? Minulla on ollut teitä. Olen kärsinyt pienestä kirjoitus..hmmm..tukoksesta, joka on heijastunut tänne ja kaikkiin muihin kirjallisiin yrityksiini. Kirjoitustukoksiin auttaa sama kuin tukkeutuneeseen putkeenkin. Se pitää avata. Aloitan siis Mintun haasteella, niin pääsen taas alkuun - ja nauttimaan seurastanne. Kiitos Minttu!

Kahdeksan asiaa itsestäni:

1. Minulla ei ole allergioita.
2. Luen tällä hetkellä kirjaa Ulla-Lena Lundbergin Jää.
3. Silmäni ovat vihreät.
4. En ole ollut vielä tänä vuonna hiihtämässä.
5. Teen syksyisin ja talvisin todella hyvää linssikeittoa.
6. Olen menossa kouluratsastustunnille 2.2.
7. Kävin tänään naapurissa vaa`alla, koska en ole omistanut henkilövaakaa moneen vuoteen.
8. Toinen nimeni on Aliisa.

1. Kiitä haasteen antajaa. 
2. Kerro 8 asiaa itsestäsi.
3. Vastaa haastajan 8 kysymykseen.
4. Keksi 8 uutta kysymystä.
5. Haasta 8 bloggaajaa (joilla on alle 200 lukijaa).
6. Kerro bloggaajalle, että hänet on haastettu

Ja alla vastaukset Mintun kysymyksiin:

1)  Mitä sinulle on Onnistuminen?
Että on ajatellut asiaa, asettanut tavoitteen, yrittänyt ja päässyt lopputulokseen, joka on ollut toivottu, tai jopa ylittänyt sen toiveen. Onnistuminen voi olla myös sitä, että uskaltaa yrittää. Uskaltaminen yleensäkin on jo Onnistumista.

2)  Mitä itsessäsi arvostat?
Tuntuupas hankalalta eritellä. Äkkiseltään ei nouse mitään mieleen. Ei siksi, että pitäisin itseäni  arvottomana, ei vain nouse mitään erityistä mieleen. Ehkä sitä arvostaa itsessään, että uskoo ja tietää pärjäävänsä vaikka välillä olisi tasangolla tuulisempaa.


3)  Millainen on "normipäiväsi" arkena?

Kello soi kuudelta, bussi lähtee kohti Helsinkiä varttia vaille seitsemän, olen töissä kahdeksisen tuntia ja palaan kotiin ennen puolta seitsemää. Kotioven avatessa vastaanotto on lievästi sanottuna innokas, päästän vaihto-oppilaamme ulos, sisällä laitan alakerran pönttöuuniin tulen ja lähdemme tekemään pienen kävelylenkin. Normi-illan aikana ehtii vielä syömään ja lukemaan lehden tai puuhastelemaan, jonkun pienen jutun. Sitten onkin aika laittaa pää tyynyyn, mielummin lähempänän kymmentä kuin yhtätoista tai kahtatoista, jos aamulla yrittää herätä vähänkään tajuissaan.

4)  Millainen olisi unelmapäiväsi?

Olen huono näissä "yksi yli muiden" valinnoissa mutta kyllä unelmapäivä on sellainen kun pääsee nauttimaan hyvästä seurasta iloisen tunnelman vallitessa ja herää aamulla siihen samaiseen sydämelliseen ja energiseen puheensorinaan. Tämä ehkä heijastelee sitä, että asuminen kaukana ystävistä ja ihmisten myös asuessa eri maissa, sitä välillä toivoo, että voisi helpommin ja usemmin tavata ihmisiä.

5)  Mikä saa sinut turhautumaan? Useinkin?

Ennen turhauiduin kaikesta. Useinkin. Nyt yritän välttää, etten turhautuisi mistään, mikä saattaa olla yhtä huono vaihtoehto kuin se, että turhautuu koko maailmasta. Tuntuu kyllä turhauttavalta, että maapallon varat jakautuvat niin epätasaisesti ja ihmiset omalla itsekkyydellään ovat haalineet itselleen niin paljon kuin mahdollista, ja jättäneet heikommat ilman.

6)  Mikä rauhoittaa sinut parhaiten? Miksi?

Lempeä kesätuuli, joka kahisuttaa haapojen lehtiä, musiikki tai kirja, josta voi nauttien tietäen ettei aika lopu kesken, venyttely, keskustelu järkevän ihmisen kanssa, ajattelu ja keskittyminen...
Rauhoittumiseen parhaiten auttaa aika. Kiireen ja aikataulukapeikon keskellä on vaikea rauhoittua. 

7)  Mikä biisi / runo / sanonta kertoo sinusta parhaiten? Omasta mielestäsi vai jonkun muun?

Onpa vaikea. Olisi hauska tietää mikä kappale, jollekin muulle muistuttaa minusta. Muistan kun kerran ystäväni Elina sanoi, että hänelle tuli Jonna Tervomaan "Myöhemmin" kappaleesta, niin minut mieleen.  http://www.youtube.com/watch?v=cZm18EUKIbw

Lähi-ihminen vastasi seuraavaa, ja koska se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt, niin laitan vastauksia sensuroimatta:

"Aika monestakin tulee mieleen" Tuli vastaukseksi.  Esim. Edu Kehäkettusen ja Stig dogin Luupista ja Marzi Nymanin Oudosta tytöstä. Sanonta, joka kuulemma muistuttaa minusta:  "V**lla päähän." Luonollisesti pitäisi olla järkyttynyt tai nolottaa mutta en voinut muuta kuin purskahtaa nauruun. Vaikkakin puolustuksekseni yritän kyllä väittää, etten tuota sanontaa käytä. Onneksi muina ehdotuksina biiseistä tuli vielä Egotripin "Älä koskaan ikinä muutu" ja Roy Orbison: In Dreams ja 2. Leevi and the Leavings: Unelmia ja toimistohommia. Hyvin erilaisista kappaleista ilmeisesti ihmisille tulee minut mieleen.

Jos pitäis valita, mikä runo mielestäni kuvastaa minua itseäni - valitsisin Jorma Eton; Suomalaisen:
SUOMALAINEN

Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee
ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri, koskaan se ei ole yksin
ja se kaveri on suomalainen.
Eikä  suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
Jorma Etto, Ajastaikaa, 1964


8)  Missä toivoisit olevasi elämässäsi 10 vuoden kuluttua?

Hassua, että vastaan ettei sillä tunnu olevan niinkään merkitystä, vaan sillä etten miten sinne olen päätynyt. Toivon, että olisin ollut hyvä lähimmäisilleni ja tuottanut iloa. Toivon myös, että 10 vuoden kuluttua voisin katsella taakse päin ja huomata, että olen ollut joissakin asioissa rohkea ja ylittänyt itseni. Oppinut uutta ja hyödyntänyt osaamaani.

Ja nyt pitää enää keksiä omat 8 kysymystä.

1. Mistä tällä hetkellä saat eniten iloa?
2. Jos sinulla olisi enemmän aikaa, mihin käyttäisit
3. Mikä asia yhteiskunnan huolettaa sinua tällä hetkellä eniten?
4. Mistä asiasta olet ollut innostunein viime vuonna?
5. Mitä odotuksia sinulla on tämän alkaneen ja seuraavan vuoden suhteen?
6. Mikä on järkevintä, mitä olet kuullut viime päivinä?
7. Jos sinun pitäisi tehdä tänä vuonna vapaaehtoistyötä 60 tuntia, mitä tekisit?
8. Minkä pienen jutun haluaisit korjatuksi?

Sen verran muokkaisin haastetta, että  jokainen lukija voi vastata kommenttikenttään yhteen tai useampaan kysymykseen. Kertokaa mistä te olette innostuneet tai huolissanne? Tai mikä elämässä on tällä hetkellä kaikkein parasta?
 

perjantaina, tammikuuta 04, 2013

perjantaina, joulukuuta 28, 2012

Konnichiwa!

Terveisiä Tokiosta. Onnekkaiden aikataulusattumien vuoksi vuosi vaihtuu toiseen täällä Japanissa. En ole aiemmin ollut aasiassa, joten reissu on elämys monella tapaa. 
Kone laskeutui aurinkoiselle Naritan kentälle eilen mutta aikaero laittaa vielä haukotuttamaan vaikka yöllä saikin nukuttua yllättävän hyvin.  On virkistävää saada olla maassa jonka kieltä ei ymmärrä eikä kulttuuristakaan ole tuntemusta.
Tänään ilahdutti erityisesti: 




lauantaina, joulukuuta 22, 2012

Mitäs nyt?

Voi ihmettä, tätäkö se maailmanloppu tiesi; että menee 39 vuotiaana nukkumaan, ja seuraavana aamuna herää nelikymppisenä? Mitäs nyt?
Tarkoittaako tämä, että ruuhkavuodet ovat ohi, vai oliko niitä edes koskaan? Nyt on vihdoinkin aika ymmärtää, että jokin osa elämänkirjosta on auttamattomasti ohi ja jokin "ehtoopuoleisempi aika on jo alkanut, tovi sitten"?
Viitisen vuotta sitten sain toisela kauris-ystävältäni lahjaksi nämä kynttilät. Tähän päivään ne sopivat loistavasti. Yksi pää, jokaista vuosikymmentä kohti. Ehkä niitä on vielä toinen samanlainen rykelmä tulossa.



torstaina, joulukuuta 13, 2012

Onko korttia?

Olen monta kertaa ajatellut, että Alkossa kannattaisi tehdä sisäinen palvelupäätös, että systemaattisesti kysytään henkkareita myös hieman vanhemmilta naisilta. Se ilo minkä paperien kysyminen saa aikaiseksi on niin valtaisa, että sitä yleensä jaetaan sosiaalisessa mediassa.
Minultakin kysyttiin tänään bussissa paperit - tai oikeastaan korttia. ELÄKELÄISKORTTIA.

lauantaina, joulukuuta 08, 2012

Kirje joulupukille

Sain inspiraaton ihastuttavan Olivian Fashion Baby blogista, miettiä, että mitä jos itsekin "kirjottaisi joulupukille". Tehtävä tuntui haastavalta, koska kaikkea mitä tarvitsee on jo mutta onhan lahjojakin ihana saada.

Lisää kuvateksti
Ensimmäinen mitä ajattelin oli puhelimen pieni vara-akku. Kuulun niihin onnettomiin ihmisiin, joiden akku loppuu aina kriittisellä hetkellä, laturia ei ole mukana, tai lataukseen ei ole mahdollisuutta, joten tällainen käsilaukkuun mahtuva pieni vara-akku voisi olla hyödyllinen.

Toiseksi tuli mieleen ruokailuvälineet. Kävi nimittäin niin, että kun Olivia perheineen oli vierailulla, huomasin haarukoista ja veitsistä olevan hieman pulaa. Se oli jopa hieman yllättävää, koska viime vuosina on tuntunut, että kippoja,kappoja,kuppeja ja aterimia ovat kaapit ja laatikot täynnä. Mutta eipäs ole, joten joulupukki voisi tuoda muutaman Lion haarukan ja veitsen.

 Kolmanneksi ajattelin pyytää joulupukkia tuomaan vaikka iittalan kivituikkuja. Niitä jo muutama löytyykin mutta aina vaikka yksi mattavalkoinen tai mustikan sininen mahtuisi mukaan. Punaisesta tai keltaisesta puhumattakaan. Tai voisihan pukki tuoda edes noita tuikkukynttilöitä.

Enkä haluaisi olla tylsä mutta, jos ensi vuodelle saa toivoa joulupukilta asioita, niin toivoisin, että näkisin ystäviä ja lähiperhettä mahdollisimma paljon ensi vuonna. Kaikkea muuta saa kaupasta mutta vaikka pakettiin sitä ei saa, niin pukilta toivon ennen kaikkea laatuaikaa ihmisten kanssa.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2012

Tee-se-itse puutarhan kesä ja talvi

Tuosta puutarhuroinnin ilosta ja onnistumisesta oli jo aiemmin puhetta. Ylempänä kuva kesältä ja alempana kuva eiliseltä, kun vaihto-oppilasvahvistus Jope ystävällisesti päätti myös tarkistaa tarhan tilanteen näin talvisaikaan.


perjantaina, marraskuuta 30, 2012

Lunta tupaan

Tänään tuli esiin taas konkreettinen esimerkki ihmisen viitseliäisyydestä. Katsoin ällistyneenä työpaikalla, kun näytti siltä aivan kun ikkunoiden välissä oli lunta. No olihan siellä. Useamman ikkunan välissä. Kun hetkisen pinnistelin niin muistin nähneeni hieman yli kuukausi sitten, kun joku tuuletti. Tuulettamisen jälkeen ikkunat oli laitettu kiinni. Tai ainakin ulommaiset. Sisemmätkin kyllä mutta ei kovin viitseliäästi, joten nytpä niitä ikkunoita oli sitten mukava aukoa ja sulkea raikkaan talvi-ilman virratessa...tai pikemminkin..puskiessa sisälle toimistoon. Ei näin.

lauantaina, marraskuuta 24, 2012

Kuusi muistoa kesästä

Kukkia. Niitä kuvasin kesällä.

Pitkästä aikaa pääsin pelaamaan tennistä.

Yksi kesäiloista oli eteisen edistyminen.

Porin jazzeista jäi myös iloinen kesämuisto.

Ja kesävieraat ovat aina tervetulleita!
Yksi kesän isoimmista jutuista oli katon maalaus. Huh huh.
Nämä kuvat siis vastauksena Tiinan haasteeseen, jakaa kuusi kesämuistoa kuvallisena. Yllättävän paljon sitä ehtii varastoimaan muistilokeroihinsa. Kuvia selatessa yllättyy "ai oliko tämä jo kesäkuussa?" tai "oho, tämäkin tapahtui viime kesänä." Parasta tietysti on, että huomaa mukavia kesämuistoja olevan. Ehkä sen kunniaksi vielä yksi kesämuisto joka minulla liittyy siihen, että viime kesänä oli kerrankin hieman enemmän aikaa vetää happea ja olla rauhassa.




tiistaina, marraskuuta 20, 2012

Viherpeukalo hunningolla

Reetalta Pellonperältä tuli tunnustus - kiitos! Ja sen alla mahdollisuus osallistua toiseen haasteeseen, minkä kysymys kuului: "Mitä kasvihankintoja aiot tehdä ensi vuonna, kerro yksi tai vaikka sata!" 
Kröhöm. Kulunut vuosi ei ole ollut itselleni mikään hortonominen menestystarina. Valitettavasti. Pihanhoidollisesti se on sujunut ensimmäistä vuotta huonommin.. Taisi olla aloittelijan tuuria kun kasvimaalla perunat ja tillit kukoistivat melko mukavasti. Tämän vuotisten lavakaulusten kanssa on puolestaan olivat todella niin ja näin. Olo on hieman lannistunut. Toivon, että laskusuhdanne on kausittaista. Kriikunapuutkin antavat satoa vain joka toinen vuosi. Ehkä ensi keväänä on taas minunkin vuoroni
Sen verran optimistinen kuitenkin olen, että ensi vuodeksi olen varannut kaupungilta viljelypalstan. Sinne voi sielunsa kyllyydestä istuttaa sitten juuresta poikineen. Ehkä perehdyn hieman paremmin vielä taimien esikasvatukseen. 
Hankinnoista en tiedä. Kirsikkapuuta kaipaan, ehkä myös punaista herukkaa. Kevääksi kukkia ja syksyksi satoa. "Tee se itse"-puutarhani pääsi jonkinlaiseen alkuun tänä vuonna, mutta nyt jo valmiiksi epäilyttää, että mitkäköhän kasvit sieltä ensi keväänä nousevat. Jos mitkään. 
Suunta on siis ensi keväänä vain ylöspäin, vaikka muistelen kyllä kitkeneeni yhden jos toisenkin tunnin vuohenputkea pihalta tänäkin vuonna. 

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2012

Tänään ilahduin

Tänään mina ilahdutti:
villasukat, lasten kuvat jääkaapin ovessa, hoitokoira J joka käpertyi viereen päiväunille, ystävän soitto ja puhelimessa nauraminen, ajatus ja ymmärrys siitä, että on ihmisiä jotka haluavat auttaa toisia ja saavat siitä iloa itsekin, sunnuntaihesari ja kirjoittaminen.

torstaina, marraskuuta 15, 2012

Kummalllinen uni


Kummallinen uni

Hattukaupassa
sahaa soittava tyttö.
Avoin ovi ihmiseen. 
Muodot suoraan sydämestä.
Käsintehty kaupunginosa.
Lasten väriliiduilla piirretty.
Hattarakoneessa
sylin täydeltä metsän rauhaa.


nh

maanantaina, marraskuuta 12, 2012

Lempiasiat piileksivät

Mustikkasmoothien Rouva G tarjosi miellyttävän haasteen kertoa omista lempiasioista. Luulin vain alkavani naputtaa näppäimistöä huumaavaa vauhtia mutta toisin kävi. Ajatus alkoikin harhailla. "Mikä ilahduttaa, mikä on kivaa, mikä on tärkeää..." Kun ajattelee liian monimutkaista, pitää stopata ja keskittyää yksinkertaisempaan. Sekään ei tehonnut. Kirjoitin ruudulle jo villasukat ja ketun juoksun aamulla tien yli mutta eteenpäin en päässyt. Onpa kummallista. Lempiasioistahan sitä nyt aina kirjoittaa koko bittiavaruuden täydeltä. Aiheeseen voi toki vielä palata myöhemminkin, ellen sitten ole hukannut lempiasioitani jonnekin. 


perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Alkkarit tänne!

Menin uuden työpaikkani aamupalaverissa sanomaan, että "kerään tällä viikolla sitten alushousuja." Oli hiljaista. Jouduin tarkentamaan. "Uusia. Lapsille." Olisi ehkä pitänyt lisätä nuokin sanat heti siihen aloitukseen mutta uskon kuulijoiden mielenkiinnon herättämiseen heti alusta.
Lupasin vaalien aikoihin naapurustossa asuvalle tutulle, että autan häntä keräämään tarvitseville lapsille sukkia ja alkkareita. Oman kylämme avustushyllystä oli nimittäin juuri lähtenyt viimeinen pari. Se taas kolahti. Sukat ja alushousut. Siinä se kiteytyy. Meidän yhteiskuntamme. Toiset vinkuvat pleikka kolmosta ja toiset kulkevat vanhoissa sukissa.
Laitoin pienimuotoisen keräyksen pystyyn. Paino sanalla pienimuotoinen. Ilmoitin siis acebookissa ottavani vastaan uusia sukkia ja alushousuja tarvitseville lapsille. Ilmoittautumisia ei oikein tullut ja huomasin pettymyksen nousevan. Tervettä ja opettavaista. Eiväthän asiat tapahdu nappia painamalla. Tarvittavia asioita pitää vain reippaasti kerjätä ja pyytää.
Mutta eipä hätää. "Kun kaikilta kysyy, niin aina joku lähtee."; vanha ja kulunut hokemai, mikä onneksi toimi tälläkin kerralla. Alkkareita tuli. Itseasiassa pyyntö tavoitti vain neljä ihmistä mutta nyt näiden neljän ihmisen ansiota hyllyillä on nyt muutamalle pojalle ja tytölle rokkaavia dinosauruksia ja herkkiä bambeja vain odottamassa, että pääsisivät uuteen kotiin.
Kiitos.

maanantaina, marraskuuta 05, 2012

Mistä hyvä asiakaspalvelu tulee?

Ikuisuusaihe asiakaspalvelu on taas pyörinyt mielessäni. Ei vähintäänkään siitä syystä, että jouduin ostamaan lounassalaattia ihmiseltä, joka ei halunnut tervehtiä minua, ei katsonut päin eikä muutenkaan kommunikoinut. Enää en oleta, että tilanteessa olisi ollut mitään henkilökohtaista. Näin se vaan on.
Kuukausi sitten olimme Minkki P:n kanssa Lontoossa. Se oli ihanaa. Asiakaspalvelutehtävissä olevat ihmiset katsoivat silmiin, puhuivat kohteliaasti ja olivat ystävällisiä. Perussettiä. Koska viimeksi joku on ollut ystävällinen kun olet ostanut tai käyttänyt palvelua?
Tänään maailman asiakasystävällisin linja-autoyhtiö jätti yhden vuoron ajamatta. Ennen aamuseitsemää oli pysäkillä vitsit vähissä. Kaikilla. Samaan aikaan lähti myös toinen bussi Helsinkiin, hieman pidempää kautta. Jos me pysäkillä turhaan seisseet olisimme tienneet, ettei bussimme tule, olisimme voineet nousta tuohon bussiin. Mutta kukaan ei välittänyt niin paljon, että olisi miettinyt miten saadaan viesti niille ihmisille, jotka jokainen aamu sillä samalla pysäkillä seisovat. Seuraavakaan bussin kuljettaja ei tiennyt asiasta. Tuntui olevan ärsyyntynyt kyselyistä. "Pitäis varmaan soittaa ja kysyä."
Parasta oli palvelu itse toimistolla kun iltapäivällä soitin ja kysyin, että mahtaakohan huomenna tulla bussia. "Ai miten niin, kyllä siellä on tänäänkin ajettu." Kerroin, että eipä ollut ja meitä seisoi kymmenisen ihmistä aivan turhaan ja ilman mitään tietoa asiasta, mutta keskustelu oli aika hedelmätöntä, koska heidän listallaan näkyi, että kaksi autoa on lähtenyt.
Mistä tämä suomalainen asiakaspalvelu tulee?
Oman asiakaspalvelukoulutukseni sain kauppaopiston palvelutoiminnon tunneilla. Vaikka siitä on jo sata vuotta, muistan vieläkin kehoitukset tervehtiä, kysyä asiakkaalta miten voi auttaa ja kehoituksen ottaa asioista selvää, jos ei heti osannut vastata asiakkaan kysymykseen. Ei sen ihmeellisempää ole.
Asiakas ei ole aina oikeassa. Asiakas voi olla useinkin väärässä. Ei sillä ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä miten hoidat tilanteen. Voit olla itsekin väärässä mutta hyvin hoidettu reklamaatiotilanne voi tehdä asiakkaasta entistä osto- tai kävijäuskollisemman.

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012

Elämää vaalien jälkeenkin

Vaaleista ollaan toivuttu ja arki on jatkunut ilman, että tarvii tunkea omaa naamansa naapureiden postilaatikkoon. Helpottavaa. Oman mielipiteensä voi kyllä kertoa ja melko laajasti pystyn keskustelemaan eri aihealueista kuntapolitiikan tiimoilta mutta itsensä mainostaminen on..noh, itsensä mainostamista. En tiedä pitääkö siitä kukaan.
Tulos oli melko kohtuullinen. Enemmänkin olisi ääniä tullut, jos olisi ollut jonkinlainen budjetti/porukka/suunnitelma mutta ihan pystyssä päin voin omalla 53 äänisaaliillani kulkea. Kiinnostaisi kyllä tietää, että löytyykö hylättyjen äänien joukosta yhtään Norppaa...
Vaali-iltana olin vielä vaalilautakunnassa valvomassa, että Suomen laki ja äänestäjien oikeudet toteutuvat, ja olihan sekin mielenkiintoista. Yksi leimaa, kaksi tekee tukkimiehen kirjanpitoa, yksi ojentaa äänestyslappua ja yksi yliviivaa listalta jo äänestäneitä.. Ja tämä  tapahtuu samaan aikaan ympäri koko Suomen.
Viimeiset pari viikkoa ovat muutenkin olleet vilkkaat. Olen palannut pyörittämään tuottavaa yhteiskuntaa, eli työelämään. Alku on ollut innostava ja haastava. Aika näyttää. Silti en voi olla ajattelematta, kuinka monta nuorta ja aikuista meillä Suomessa on ilman työtä.

perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Pää jumissa (koiralla)

Eilen tuli taas hyvä opetus siitä oman pään joka paikkaan tunkemisesta. Vierailevana tähtenä lomaileva karvakaveri Jope nimittäin päätti kokeilla pihalla vanhaa "kameli läpi neulansilmästä" -temppua. Ei onnistunut. Rautaportti on siitä kumma, että se ei loputtamasti jousta. Nelijalkainen ystäväni jumittui kiinni porttiin. "Voihan elämän kevät ja kukkapuskat", ajattelin. Näin jo mielessäni ulvovan koiran rimpuilevan paniikissa portissa. Koiran pää ja ns. hartiat olivat portin ulkopuolella, ja massu takapuolineen sisäpuolella. Ehheeh.. Yritin varovasti työntää loppuosaakin ulos. Turha toivo. Sama homma pääpuolesta. No eihän se nyt enää onnistunutkaan. Kun kerran onnistautuu pujottautumaan yhteen suuntaan, ottavatkin nivelet mukavasti vastaan peruuttaessa.
Hommassa oli jotain tuttua. Muistelin miltä tuntuu kiemurrella sisään, ja ulos, istuviin kotelomekkoihin. Sisään niihin kyllä pääsee mutta auta armias kun pitäis päästä itsekseen ulos. Siihen auttaa vain eräänlainen olkanivelten rentoutus.
Tämä mielessäni otin kaveria hellän päättäväisesti lapaluiden(koiran olkavarsien?) kohdalta kiinni ja nostin sekä työnsin. Vapaus koitti! Kohde itse oli häntä hieman maatakohden ja katseli tyynesti naapuritontille. Jos eläimillä olisi inhimillisiä tunteita, vättäisin, että kaveri olisi ollut jopa hieman nolon puoleinen. Tämä mielessä kannattaa aina miettiä minkälaisia mekkoja kokeilee.


keskiviikkona, lokakuuta 10, 2012

Yllätys olkapäässä

Olipas aamu. Piti käydä terveyskeskuksessa näyttämässä käsivarressa olevaa "revennyttä luomea." (Pahoittelen että tämä tarina ei sovi luettavaksi yhdessä aamuteen kanssa mutta minusta on hyvä, että monenlaiset tarinat pääsevät kerrottavaksi.)
Soittaessani terveyskeskukseen sain yllättävän nopeasti ajan. Istahdin terveydenhoitajan tuoliin näyttämään "luoemeani" ja  hän sanoi: "Kuule, tämä onkin punkki." Kyllä. Punkki. Minussa. Kiinni. Ihossani. (Y ö ö k.)
En voinut kuin jähmettyä ja todeta, että josko hän ystävällisesti voisi ottaa sen pois. Sain jälkikäteen kokovartalokylmäväreet ja ihoni oli kananlihalla päästä varpaisiin pelkästä ajatuksesta.  (Y ö ö k.)
En ole ikinäkoskaanmilloinkaan oikein kunnolla edes nähnyt punkkia. Saatika että sellainen olisi röykeästi hengannut kanssani monta päivää. Poistettaessa kaveri oli jo siinä pisteessä, että oli imenyt itsensä täyteen, ja olisi varmasti hetkenä minä hyvänsä lähtenyt kävelemään. (täältä voi katsoa vastaavaa kuvaa) (Y ö ö k.)
Kertakaikkisen pulssia nostattava kokemus. Hyvänä asiana ajattelin, että onneksi se oli olkavarressa, eikä minkään karvoituksen juuressa, minne punkit yleensä kuulemma hakeutuvat. Hoitaja oli myös todella ihana ja sympaattinen. Hienointa oli, että hän oli myös nopea ja tehokas. Punkki ei jäänyt palasina ihoni sisään, vaan tuli ulos aivan kokonaisena punkerona. (Y ö ö k.)
Puolustuksen puheenvuoro:. Se näytti aluksi aivan pieneltä revenneeltä luomelta. Kaksi muutakin ihmistä näki sen, eikä meille kenellekään välähtänyt että "kappas, punkkihan se siinä". En myöskään halunnut ronkkia tai tutkia sitä sen enempää, koska jo lapsena on opetettu, että luomet pitää jättää rauhaan ja lääkäri voi sitten sellaisen poistaa jos tulee ongelmia. Mutta huh. Punkki olkavarressani. (Y ö ö k.)

ja linkki usein kysyttyihin punkkikysymyksiin 


maanantaina, lokakuuta 01, 2012

Aikuista ihmistä lapsettaa

"Siitä se idea sitten lähti..."

http://teenagemutantninjanoses.tumblr.com/




tiistaina, syyskuuta 25, 2012

Hämä-hämähäkki...

Taas hyviä ja huonoja uutisia samassa lukulaatikossa.
Ensin huonot uutiset: Vessassa oli pitkäjalkainen hämähäkki.
Hyvät uutiset: Se ei ole siellä enää.
Ja vielä huonot uutiset: Se ei tosiaankaan ole siellä enää ja sillä oli todella pitkät jalat.

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2012

Miten ostetaan täydellisesti istuvat farkut?

Pienet kaksostytöt saivat eilen nimensä. Tai nimethän heillä on jo virallisesti olleet kolmisen viikkoa mutta niin kuin lasten äitiä lainaten; "pidettiin juhlat, jotta saataisiin lahjoja. " Tässä vaiheessa ei ollut vielä avannut pakettia missä oli - perunalusikka. Kummitäti  puolustaa valintaansa sillä, että kuullessaan tulevaisuudessa sanonnan,"..jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.." niin lapsi voi sanoa, että "mulle onkin annettu isolla lusikalla."
Mutta on tämä elämä niin monisäikeistä. Siinä se pikku tyttö katsoa killitti todella tarkkaan. Välillä silmät lurpsahtelivat ja haukotutti mutta sitten taas tunsin kuinka intensiivinen katse tarkkaili kasvojani ja hiuskoristettani. Kummitäti katsoi yhtä tarkkaavaisena takaisin. Haukotella ei kehdannut. Vuoden päästä tähän samaan aikaan on jo ihan eri menoi. Ihme jos sylissä istutaan minuuttiakaan rauhassa.
Kummit saivat lukea lasten nimet muille vieraille, sekä allekirjoittaa kummisitoumuksen, joka oli räätälöity ihan henkilökohtaisesti. Milja Adalle pitää opettaa miten järjestetään parhaat kemut(onnistuu varmasti), miten ostetaan täydellisesti istuvat farkut(asiasta voidaan käydä ainakin monipuolista debattia), opastetaan politiikassa(mikä kertakaikkinen ilo) ja  hänet pitää viedä saaristoon purjehtimaan(onnistunee varmasti jo ennen kuin lapsi täyttää viisi.)
Tämän lisäksi sai sitoutua tukemaan  vanhempia kasvatuksessa, jotta lapsesta tulisi ennakkoluuloton, rohkea, avoin, valoisa, vastuuntuntoinen, ystävällinen ja lähimmäiset huomioon ottava. (parempaa ei olisi kummi itse keksinyt)

perjantaina, syyskuuta 21, 2012

Neljä ihmistä yhdessä paketissa

Luulin pitkään olevani kesäihminen. Nautin kuumista kallioista, lämpimästä merituulesta iholla ja elämän keveydestä. Toisaalta taas talven hankien loistaessa ja iltaisin kynttilänvalon pehmeydessä epäilin sitten olevani talven lapsi. Nyt taas syysauringon osuessa punaisiin omeniin, kauniisti kellertäviin lehtiin ja ilman ollessa raikas, pohdin josko sittenkin olisin niitä ihmisiä jotka pontevoituvat syksyn raikkaudesta ja reippaudesta. Kunnes tulee kevät, ja ensimmäiset kirkkaat säteet heijastuvat sulavista vesipuroista, räystäät tippuvat, linnut visertävät huumantuneena ja kaikki herää taas henkiin. Silloin on aivan varma, että "tämä se on minun vuodenaikani".

Tämä siis aasinsiltana siihen, että tänään aamulla ilmassa oli selkeää syksyn kirpeyttä. Mutta aurinko paistoi ja kuinka näitä värejä voisi olla rakastamatta?


Syysaurinkoon,
ojennan käteni, kuin katseen.
Ilmasta nappaan keltaisen ja punaisen,

valmisko jo?
Kaikkien kesien muistot,
yhden koululaukun päässä.
Varjo kesää tummempi,
pontevasti jalan nostaa.
Taivas sinessä kuin uhmallaan,
vihreä eteisessä ilakoi.

                                            -nh-


tiistaina, syyskuuta 11, 2012

Iloa ja inspiraatiota

Sitä voi kutsua inspiraatioksi. Tai iloksi. Tai vaikkapa vain hyväksi fiilikseksi. En voi edes teeskennellä tietäväni miksi nuoriso sitä kutsuu? Ei ainakaan hyväksi boogieksi, koska Elastinen kirjoitti siitä jo "for ages ago". Ehkä tämän päivän nuoriso kutsuu sitä normaaliksi olotilaksi.
Koin sen eilen. Ilon. Paikallinen kirjoituspiiri kokoontui ja täytyy kyllä tunnustaa, että se on myös yksi niistä parhaimmista asioista, joita muuttoni tänne on tuonut.
En voinut kuin ällistellä kuinka hienoja, monipuolisia, erilaisia, yllättäviä, tarkkanäköisiä, anarkistisia tai monisävyisiä tekstejä ihmiset kirjoittavat. Ja sielläpä minä saatoin vain istua ja kuulla niitä.
Kotiin tullessani piti hypähtää muutama kerta ilmaan. Se tekee hyvää ihmiselle. Energian pitää purkautua. Kehittelin myös kotitekoista Putous-hahmoa(omasta mielestäni melko hauskaa) mutta siinä kohdassa alkoi tuntua, että ilmassa oli mopon keulimisen tunnelmaa.
Tänään iloinen tunnelma jatkui. Törmäsin Piterestissä muutamaan kuvaan, jotka saivat minut hymyilemään. Taitelija Fiona Watson oli ne tehnyt. Mietin miksen jakaisi tätä iloa myös hänen kanssaan. Pikaisella googlauksella löysin yhteystiedot ja kirjoitin pari riviä välittääkseni kiitokseni hänen töistään jotka olivat tuottaneet minulle iloa. Ainahan puhutaan siitä miten palautetta pitäisi muistaa antaa, ja tuskin se nyt ainakaan kenenkään päivää pilaa jos kehutaan.

Ehkä eiliseen kirjoittajapiiriin ja omaan reippaaseen tunnelmaan kolahti tänä aamuna erityisesti tämä Fiona Watsonin  teos: this is the bit where you mutta hänellä on myös muita hyvin eri tyyppisiä teoksia:

Fiona Watson: this moment here now
Fiona Watson: riders on the storm
Fiona Watson: the lost touch

Saanen tämän postauksen myötä toivottaa myös teille kaikille erittäin iloista ja inspiroivaa loppuviikkoa - tai edes sellaisia hetkiä tähän päivään.

lauantaina, syyskuuta 08, 2012

Tuli koira



Tuli koira. Eilen. Vähän niin kuin naapurista mutta ei kuitenkaan.
Koiran nimi on Jope. Napakka ja selkeä. Ja hyvin sopiva, jos pihalla on aiemmin myös pyörinyt Topi. Tai Elvis. "Jope, Topi ja Elvis" Melkeinpä tuossa olisi jo novellin ainekset.
Jope on jo aikuinen. Border terrieri. Melkein tirskahdin, kun kuulin saapuvan asukkaan lajista koska ikiystäväni Maire on myös samaa rotua. Match made in heaven siis. Vielä ei tiedä tuli Jope käymään vai olemaan. Eipä sen niin väliä. Katsotaan ensin suuret linjat ja selvitetään sitten ajan kanssa yksityiskohdat.

torstaina, syyskuuta 06, 2012

Pohdittu on

Olen viime päivinä miettinyt lastensuojelua, pitkäaikaistyöttömien voimaannuttamista, nuorisotakuuta, uusia keinoja viestiä terveydenhuollossa ja sitä, että pitäisikö pestä ikkunat jouluksi jo nyt. Ainoastaan tähän viimeiseen suureen kysymykseen olen saanut kirkkaan selkeän vastauksen.
Ajatukset pyörivät kunnallispolitiikan kysymysten ympärillä. Periaatteessa aiheet eivät ole sen kummempia kuin ongelmat valtakunnan tasolla tai maailmantasolla mutta on siinä hiukan hakemista kun yrittää perehtyä kotikuntansa eri strategioihin ja meinaa kompastua hankeviidakkoon. Eipä ihme, että asiat jäävät paperipinoihin pöydille kun kaikki pitää ensin kartoittaa, sitten selvittää ja yleensä vielä kumota, ennen kuin ehditään edes "toimenpide-ehdotustasolle".  Jos nyt haluaisi käynnistää esim. kokeilun, jossa terveydenhoitajaharjoittelijat vierailisivat aktiivisesti alakoululaisten joukossa ja löytääkseen mahdolliset syrjäytyjät ennen rippikoulua, niin neljän vuoden kuluttua saisimme esr-rahoitteisen selvityksen tulokset, jossa todettaisiin, että palvelulle olisi tarvetta ja siitä hyödyttäisiin. Siinä ajassa nämä syrjäytymisvaarassa olevat lapset olisivat jo syrjäytyneet.
Missä ihmeen vaiheessa me suomalaiset etäännyimme toisistamme ja aloimme luulla, että joku muu jossakin hoitaa, tai jättää hoitamatta. Oliko se silloin kun muutimme maalta isoista perheyhteisöistä kaupunkiin pieniin kasvottomiin elementtiasuntoihin?
Onneksi nyt näyttää siltä, että kasvoja on ilmestymässä samojen elementtitalojen pihoille. Asukasyhdistystoiminta on taas tulossa muotiin ja kyläyhteisöt järjestävät elonkorjuujuhlia. Tästä olisi lyhyt matka hoitaa yhdessä muitakin asioita. Jos(ja kun) verorahat eivät riitä nykyisen systeemin pyörittämiseen, eikä nykyinen systeemikään ole autuaaksi tekevä, niin mitä jos mietittäisiin voidaanko jollakin tavalla itse ja yhdessä tehdä asioita niin, että palvelut paranisivat.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...