Ovikello soi

Sain olla kahden asunnon rappukäytävämme ainut asukas parisen kuukautta. Kahden kuukauden aavemainen hiljaisuus johti siihen että reagoin kärppänä kun kuulin rappukäytävästä uusi ääniä. Naapuriin ilmiselvästi kannettiin tavaroita. Muutto! Mustasukkaisena reviiristäni sammutin tv:stä äänet ja kuuntelin valppaana asuntooni kantautuvia kolahduksia. Korva lähestulkoon liimattuna oveen.
Koska olen hyvin kasvatettu metropoliitti ja sydämellinen ihminen, räväytin huoneistoni oven auki ja hihkaisin reippaat "Hei heit". Pipopäinen keski-ikäinen mies jähmettyi paikoilleen ja sai nyökättyä toiseen avoimeen oveen päin, josta uusi naapurini tuli esittäytymään. Nuori nainen, oikeastaan tyttö, hymyili suhteellinen avoimesti ja sanoi selkeästi nimensä. Ystävällisesti, hyviä käytöstapoja osoittaen sanoin, että soittaa vain reippaasti ovikelloa jos tarvitsee jotain.
Tänään soi ovikello. Reippaasti. Minä jos kukaan tunnistan reippaan ovikellon soiton. Uusi naapurini sanoi nolona että tarvitsisi jo apua..Avaimet, nuo elämän pikku riiviöt heittävät joskus kapuloita rattaisiin. Tällä kertaa asunnon abloy-avain oli juuttunut auton lämppäritolppaan.(hmm..?). " Voi hei sattua iiiiihan kelle tahansa "
Jäämme taas mielenkiinnolla seuraamaan miten tilanne kehittyy. Tuleeko tytöistä ystäviä, säilyykö naapurisopu, vietetäänkö rapussa yhteisiä juhlia vaiko alkaako titaanien taisto kulmien mimmeydestä.