keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Ruoka syrjäytti rakkauden

Eilen päätin, että taidanpa kirjoittaa rakkaudesta. Koska minulla ei ollutkaan mitään sanottavaa, jäi kirjoittamatta. Päätin odottaa inspiraatiota. Ajattelin, kirjoittaa vasta seuraavan kerran kun sitä sanottavaa olisi. No onneksi tuli eilinen Korea-illallinen sitä ennen. (ja koska eräskin nainen on kuulemma jo seitsemän kertaa käynyt katsomassa, onko päivitystä tullut, nyt taas pari riviä palkinnoksi)
Viime viikkojen kuurissa on muuten ollut sekin hyvä puoli, että kaikki sen jälkeen on juhlaa. Jokaista ruokailua arvostaa. Pitkään tsemppasin itseäni miettimällä missä kävisin syömässä esim. lounaalla kun taas "voisin". Ja kun ensimmäinen maanantai tuli; menin Alepaan ja ostin mustikkakeittoa, omenoita, raejuustoa, banaania ja porkkanasosekeiton (2o kcl vähemmän 100 grammassa kuin Saarioisten juustokasvissosekeitossa)
Mutta eilen oli hauskaa. Minulla on vielä vähän tapana innostua yhteisen ruokapöydän ympärillä. (eräänkin light cokiksen litkijän oli pakko oikein kysyä että mikä naurattaa) Emme ole tuhanteen vuoteen olleet Minkki P:n kanssa syömässä, saatika vielä viikolla. Ja kun paikalle saatiin vielä Nora, sekä Lakkis, Kossu, Porari ja Prepe, oli ilmassa suuren urheilujuhlantuntua. (ei, eikä nyt sitä missä suomi teki OMAN maalin unkaria vastaan- tai siis--nooh..eiPÄ.)
Korea-housesta menimme Pata-Ässään. Itse en ehkä olisi osannut ehdottaa, mutta Minkki P saa pojat laulamaan. Jopa sen valittajankin. Sitä vaan jäin ihmettelemään, että suomalaista miestä ei tanssiminen kiinnosta. Se on kuitenkin kauneinta kanssakäymistä parhaimmillaan. Ja kyllä laulu raikasi. Tai no ainakin kaikui. Jopa niin hyvin että seurueemme jäsen sai koneen jumiin. Ei, alkoholilla ei valitettavasti ollut osuutta asiaan. Kaikki me muut toivoimme että olisi ollut..
It`s a perfect day. Rin-Tin-tin. Jos vielä oot vapaa... kaikki täydellisiä valintoja. Mutta ei ole kyllä Ukkometson voittanutta. Vielä jäätiin odottamaan Kaija Koon "Kuka keksi rakkauden" Hyvin vedetty pojat - siitä pisteet!
Kun pihalla irroittelin lukkoa pyörästäni, ja jonkun hassuttelijan hauskasti laittamaa mustekalaa pyöräni pinnojen välistä, kuulin vielä kun Poraria kuulutettiin laulamaan Lapin kesää..jotain jäi siis vielä ensikerrallekin. Kvarttaalitapaamisen - Kuukautisiin; niinkuin eräskin prepe"hauskasti" sanoisi.
Mutta se että "joku oli käynyt panemassa jonkun sihteeriä..ja sitä "herrasmiesmäisesti" käytiin seuraavana päivänä anteeksi pyytämässä".. toi taas mieleen, kuinka vähän vettä Loimijoessa on kuitenkaan näinä vuosina virrannut. Eivät ne poikien jutut sieltä yläasteelta ole paljon muuttuneet.
Ai niin, ja lopuksi vielä soitin poliisille. Maa- ja metsätalousministeriön eteen oli jäänyt lady nukkumaan käsilaukku pään alla. Taisi olla keskustalaisia kun Hallituskadulla niin tyytyväisenä uinui. Taisi olla myös poikia tanssiin hakeneen kaveri.
yst.terv. Takapaneeli

2 kommenttia:

MinkkiP kirjoitti...

Viimeinkin...

Anonyymi kirjoitti...

".... jos vielä oot vapaa..."

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...