Hesarissa julkaistiin tänään mielipidekirjoitus aiheesta avio- ja avoliittojen määrästä. Liitossa eläminen on selvästi vähentynyt. Kolme- nelikymppisiä elää nyt yksin enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten.
Kirjoituksessa kerrottiin myös, että nainen voi kaivata seksiä. Mies lasta. Hetkisen ratas päässäni haki toista vaihdetta. Siis onko tämä tieto, jota seuraavaksi viikon mittaan saamme kuulla eri uutiskanavilta. Vuosi on 2009. Miksi nainen ei kaipaisi seksiä? Miksi mies ei haluaisi lasta? Ja toisin päin. Ei tarvitse kuin lukea keskustelupalstoja joissa nimettömänä nainen voi tunnustaa fyysisen tarpeensa sekä mies halunsa jälkikasvuun ja kumppaniin. Mutta on toki myös niin että osa yhden hengen talouksissa elävistä ovat myös itse tehneet valinnan kyseisestä elämäntavasta.
Mietitäänpä hetkinen, että meillä ei mene ihan lujaa mielenterveyspuolella. Kanootit heiluvat ja mattojen hapsut menevät solmuun. Jossainhan se näkyy. Ei kai meillä voi olla tasapainoisia parisuhteita ja onnellisia perheitä vanhempana jos homma lähtee keulimaan jo lapsena tai myöhemmässä kasvuvaiheessa.
Totta, että yhteiskuntapolitiikka voi vaikuttaa perheellistymiseen. Mutta pitääkö tavoitteen olla avioliittojen ja lapsien lisäämistä, jos sitä ennen ei pystytä tukemaan tasapainoiseksi aikuiseksi kasvamista.
Puolet avioliitoista päättyy tällä hetkellä ja arviolta noin 30 000 lasta kokee vuosittain vanhemiensa eron. Sinänsä henkilökohtaisesti olen eroamisen kannalla. Lapselle on varmasti parempi viettää aikaa kahden rauhallisen vanhempansa kanssa erikseen kuin kasvaa riitaisassa kodissa. Vielä parempi jos koko perhe pystyisi viettämään rauhallista aikaa siinä samassa kodissa mutta aina asiat eivät mene niin kuin mielikuvituksessa. Tosin järjen kanssa voisi myös aavistella ettei epätasapainoisesta seurustelusuhteesta tule papin vihkimisellä tasapainoista avioliittoa.
Joka tapauksessa on tärkeää että yhteiskunnan rakenteita ja muutosta tutkitaan. Jaksan itse uskoa yhteisöllisyyteen. Yksilö vahvuus tai heikkous jää "näinä aikoina" niin helposti massan jalkoihin. Vertaisryhmä ja yhteisön tuki saattaisi olla monelle yksilölle se kriittinen oljenkorsi eristäytymistä ja syrjäytymistä vastaan. Ei tarvitse olla avo- tai avioliitossa ollakseen tasa-arvoinen ja -painoinen yhteiskunnan jäsen.
2 kommenttia:
Muutama mun kaveri ja minä ite ei olla koskaan haluttu lapsia. Puhuttiin asiasta viimeksi eilen yhden ent.peruskoulunopettajan kanssa (yläaste). Oppilaat olivat joskus alkaneet puhua hänen kanssaan näistä lapsettomuus vs. lapsi -asioista ja kaveri oli sitten huvikseen kysynyt, ketkä aikoo hankkia lapsia. Kuulemma juuri ne pahimmat raggarit ja häiriköt oli olleet ensimmäisenä tassu ojossa että he ainakin haluaa :-D
Jep. Nyt eletään jossain määrin yhteiskunnassa, jossa lasten minäminävanhemmat ei ole itsekään koskaan kasvaneet aikuisiksi, ja seuraavana meillä on sitten seiniin spreijaavat mummonpotkijavanhemmat? ;-/
Ja siis sellainen aito monimuotoisuushan olisi tärkeää, että yksilön omilla ominaisuuksilla pystyisi valitsemaan sellaisen elämäntavan joka itselle sopii, ja tuntea samalla yhteenkuuluvaisuutta yhteiskunnan osana, jos se itselle on tärkeää.
Lähetä kommentti