Olen taas "myöhässä". Tänään kaivoin esiin kirjastopinosta Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikan 2007). En muistaakseni tiennyt Huotarisesta mitään, vaikka kansi näyttä epämääräisesti tutulta.(myöhemmin mietin, että hänen nimensä saattoi jäädä mieleen esikoisteoksensa yhteydestä. Esikoisteoksen nimi oli; Sakset kädessä ei saa juosta. Nimi jaksaa joka kerta hymyilyttää. Eikö kaikkia ole lapsena kielletty tekemästä niin?) Tikkurilan Kaikki-Tietäjä osasi taustoittaa, että Huotarinen pitää usein lierihattua, ja miehensä Ville Hytösen kanssa he muodostavat suomen nuoren runoilijapariskunnan. Minä en tiennyt.
Voin suositella. Huotarinen kirjoittaa korallinpunaisista kolmikymppisistä kissoista, jotka ovat liian valppaita kuolemaan, lantioluista jotka puhkovat reiät lakanaan, kuutamoista syrjäisillä teillä, esiäideistä - eri ja saman aikakauden naisista.
Reipasta, vahvaa, kiinnostavaa, kaunista. Kauniista lauseista tulee hyvä mieli. Niin kuin kauniista maisemista. Jotain on silloin kohdillaan. Kovin oikeassa paikassa.
Syvällisempää analyysiä täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti