Hiljaa hyvä tulee.

Sanakirjassa ei ole kuvaani esimerkkinä tuon otsikkolauseen kohdalla. Toki olen sitä elämässäni kaikille muille hokenut ja suositellut, mutta omat hihat on tullut käärittyä(ja poltettua) monesti melko ripeästi. Erinäisillä seurauksilla. No nyt  ei tarvi olla huolissaan hosumisesta. Tällä hetkellä toteutan tuota hiljaisversiota oikein olan takaa. Vaikka pinnistelisi, tuskin pystyisi enää hidastamaan. Asuinpaikan vaihtumisesta alkaa nimittäin tulla pian puoli vuotta täyteen - ja mitään - ei ole vielä tapahtunut.
Johtoajatuksenani tällä viikolla on, että saan kammettua itseni kirpputorille sunnuntaina. Muuttovaiheessahan olin viemässä ja lajittelemassa tavaroitani, jotta sijoittautuminen uusille mestoille tapahtuisi kivuttomammin mutta aikataulukapeikon iskettyä, piti vain laittaa kaikki laittaa samaan kasaan. Nyt  sitä samaa kasaa on saanut katsella. Pitkään. Kevätvalon ja katselemisen tuotoksena on syntynyt kirkas ymmärrys siitä, etteivät ne romut aio itsestään siitä minnekään siirtyä. Yritän nyt siis ottaa ensimmäisen askeleen raivausurakassa. Pitäkää peukkuja.

Pyykkinarua ja flamenco-kengät

Tulin eilen pihalta suoraan sisään kitkemisen keskeltä katsomaan tunnelmahehkutusta Kauppatorilta. Enpä paljon ehtinyt asiaa sen kummemmin miettimään vaan läväytin tv:n reippaasti auki. Ensimmäinen spontaani reaktio oli "ai kauheeta". Eikä se siitä loppulähetyksen aikana enää liiemmin muuttunut. Tunnetila liikkui lähinnä kiusaantumisen, nolostumisen ja häpeän rajamailla. Myös ilo siitä, ettei tullut jäätyä mestoille töistä lähdettyä, triplaantui nopeasti.

Äärettömän hienot kisat ja  upea voitto. Vielä kun oltaisiin saatu hieman tyyliä voitonjuhliin. TV -kamera on armoton. Onneksi fiilis torilla oli varmasti upea ja  parempi livenä. Oikeastaan yleensäkään kirjoitan tästä sen vuoksi, että oli kiinnostavaa huomata itsessään, että "oikeasti hävettää". 

No mutta. Maailmanmestruuden  kunniaksi palkitsin itseni ja ostin tänään perinteisen pyykkinarun - ensimmäisen elämässäni itseasiassa - sekä käsintehdyt flamenco-kengät. Nekin kyllä ensimmäiset laatuaan. Jännityksellä odotan kumpi osoittautuu tänä kesänä ilahduttavammaksi ostokseksi.

Postilaatikko-pohdintaa

Uusi postilaatikko on hankkimatta. On se jollakin listalla, mutta listatkin taitavat olla listalla, joten sillä mennään mitä on. Toisaalta postilaatikko, kuten myös esim. vessan hana, kattolista tai oven kahva, saattavat  olla arjen estetiikan kannalta ratkaisevia asioita. Postilaatikkoon tulee usein katsottua ja koskettua kuitenkin sen kaksi kertaa päivässä. Samahan se on "mitä muut ajattelevat" mutta toisinaan näkisi omassa arjessaan jotain muuta.
 Nopeasti googlattuna vaihtoehdot  eivät ole päätä huimaavat. Tai sitten en ole vielä päätynyt sinne "hyvällä maulla suunniteltujen postilaatikoiden sivustolle".  Pitäisikin oikein katsoa, että onko jokin suunnitteluvirasto antanut määräyksen, että suomessa vain rumat ja mauttomat postilaatikot ovat sallittuja. Ympäri maata pihalaattoihin ja portinpylväisiin syydetään rahaa mutta sitten talon kylkeen lasautetaan ruma laatikko joka päiväistä käyttöä varten.
 Voisin aivan hyvin teettää postilaatikon. Sehän ei vaadi mielettömästi materiaalia, mitä nyt kymmenisen barbia ja jonkin verran kultamaalia, jos ystävämme Hna tuunaisi sen. Se olisi täysin kohtuullinen investointi kirpputorin kautta käytynä. Eipä siltä,  muovinen peruslaatikko "on ihan kätevä". Ei mene sateessa miksikään, on helppo pyyhkiä, eikä myöskään pistä silmään.  Jos tuolla logiikalla valitsisi kaiken muunkin esillä olevan, Etolalla alkaisi nousukausi.
Kuvassa asiakaspalveluhenkisen postinjakajan taidonnäyte. Ei tarvitse asiakkaan itse nostaa kantta, ja kaivaa lehteä laatikon uumenista kun jätetään lehti odottaa noutajaansa tyrkyllä..

T-paita ja shortsit - no ei ehkä vielä tänään.

Aamulla Kampin bussiterminaalissa käveli edelläni pari nuorison edustajaa. Huomioni kiinnittyi kavereiden pukeutumiseen. Toinen sankareista kulki bermuda-shortseissa ja t-paidassa, toisella oli sentään huppari t-paidan lisäksi mutta jaloissaan myös shortsit.
Hetkisen tuntui kuin "olisi ollut muutaman viikon pois suomesta ja astunut väärään vuodenaikaan lentokoneesta". Katsoin ympärilleni ja näin muitakin shortsi/capri-housu ihmisiä, sekä runsaasti aamumatkalaisia ilman takkia. En minäkään nyt millekään naparetkelle ollut pukeutunut, enkä myöskään ollut pukenut  väli-tyyppishousuja yms. ylleni mutta t-paita ja shortsit tuntuivat hieman...hmm..sanotaanko opitimistisilta. Ehkä paleleminen joillekin on asennekysymys. Jos on aurinkoista, ei palella.
Kampin terminaalin ilmanvaihto on myös kertaallisen tehokas, joten silkasta kiinnostuksesta piti vielä tarkkailla nuorisoa, että nouseeko läpivedossa iho kananlihalle, tai vedetäänkö hupparin vetskaria mahdollisesti kiinni matkan edetessä. Ei vedetty.

Aivan pihalla

Olin aloittamassa tätä kirjotusta, että "loma on mennyt niin nopeasti, ettei oikein ymmärräkään" mutta koska kukaan on kertonut että "hohhoijaakkaa kun loma etenee hitaasti, ja olisipa se jo loppu..". Edes tässä blogissa ei olla koskaan oltu työkalut niin sekaisin.
Mutta täällä sitä siis ollaan - kotona - en muista milloin viimeksi olisin viettänyt/tuhlannut kallisarvoisen talvilomani kotona mutta nyt on sekin ihme koettu. Kaiken kaikkiaan loman varmistuminen meni aika myöhäiseen, ja koska kotonakaan ei ole ehtinyt pahemmin mitään tekemään - oli järkevää kokeilla tätäkin vaihtoehtoa. Onneksi kelit ovat olleet aurinkoiset niin voi mennä töihin kunnolla päivettyneenä, niin kuin lomalaisen aina kuuluukin.
Hassua muuten, että myös tietynlainen kesäloma/mökkiefekti on iskemässä päälle. Televisio pysyy kiinni ja radio on päällä. Mistä tulikin mieleeni, että jostain syystä olen  viime aikoina kuullut tuohtunutta Ruben Stilleriä tavallista enemmän, ja elämme erittäin mielenkiintoisia aikoja, kun kansallisaarteemme, menestyskirjailija Sofi Oksanen vertaa yhtä suurinta hallituspuoluettamme Hitleriin. Tämä tietää yhteiskunnallisesti aivan uusia aikoja meille ystävät hyvät.

Rairuoho ei kasvanut ja pääsiäiskortit jäivät lähettämättä. Pari esimerkkiä siitä, miksi tämän blogin nimi on se mikä on. Loma alkaa huomenna, eikä aavistustakaan mitä tehdä sen kanssa. Pää on niin täynnä ja tyhjä, että optimaalinen (mitä se ikinä tässä tilanteessa olisikaan) suunnittelu ei ole onnistunut.
Mutta kohokohtia näissä nopeasti hujahtaneissa vapaapäivissä oli, että isoäidin omenapuut tuli karsittua. (ja pliis, omenpuiden jumalatar - anna niiden puiden tuottaa edes muutama omena tämän operaation jälkeen)
Onnistuin myös käymään kummitädilläni, jolla oli syntymäpäivä. Elämäni aikana olen useammin unohtanut hänen syntymäpäivänsä kuin muistanut mutta hän ei ole niitä ihmisiä, jotka moisista muistutttelisivat. Käski vain taas poikkeamaan, vaikka pikimmitenkin. Kummitätini on muutenkin mainio rouva. Hänellä on aivan uskomaton muisti ja nuoremapana hän otti valokuvia siihen malliin, etten usko Loimaan Lehden arkistoissakaan olevan yhtä paljon kuvia tallessa...Olikin puhetta, josko voisin käydä penkomassa aarrelaatikoita. Uskon, että sieltä löytyy useampikin albumillinen kuvia joita oma muisti ei enää muuten pystyisi palauttamana mieleen.

Ammattivehkeet.

Mukavaa oli myös nähdä lukemaan ja kirjoittamaan oppinut oma kummityttöni ja hänen perheensä. Kaunis pikku-blondi menee vasta kouluun mutta "oli vain alkanut kirjoittaa ja lukea" tässä muutama päivä sitten. Vieläpä tässä järjestyksessä. Sovittiin että kesällä tulee yökylään. Nuori neiti lupasi tulla viikoksi mutta äiti epäili, että voi olla vielä parissakin päivässä suoriutumista.

Vapautettu perhonen

Muuten nautin myös näistä keleistä ja luontohavainnoista. Turha kai mainitakaan, että kurkia tuli nähtyä ainakin pari kertaa, kevään ensimmäisen valkovuokot myös ilahduttivat, samoin sinivuokot - autiotalosta vapauteen päästetystä perhosesta puhumattakaan. Sisällä oleminen tekee nyt tiukkaa. Samalla mieli harhaili päivien aikana myös oman asumuksen ympärillä. Vaikeaa on olla ja vaikeaa on olla olematta. Siinäpä kuulkaa tätä ihmiselon ydintä.


 Niin ja hauskinta tietysti oli, että tänään olin lentää jokeen! Liukastuin lehtikasaan, jonka alla oli märkää savea ja tein mahtavan heilahdusluisun kohti virtaavaa Loimijokea mutta sain viime hetkellä tarrattua kohdallani olleeseen laituritolppaan. Ällistyynenä jäin roikkumaan tolppaan ja ajatuksellisesti ehdin jo kokemaan tolpan irtoamisen ja mäiskähtämisen keväiseen joenvirtaan. Kiitos sille tyypille, joka päätti rakennelmaa tehdessään pultata tolpan hieman paremmin kiinni..

Niitä näitä ja vanhoja suklaarasioita

Seinistä löytyneet suklaarasiat - ihan ookoo eristeet...

Uudella kotialueella asumisen "outouden" huomaa erityisesti vuodenajan vaihtuessa. Nyt kun talven selkä on taittunut ja viimeisetkin lumet sulavat silmissä, on riittänyt taas huomioitavaa. "Mitäköhän tuolta tulee, mitäs tässä on ja "huoh, noikin tarvii tuolta saada jonnekin". Linnut laulavat niin voimissaan, etteivät edes tuplaikkunat suodata sitä iloa, ja kukkia puskee maasta. Naapurissa viritellään harrikkaa, ja toisen puolen naapuri pysähtelee pihaturinoille. Samaan aikaan koti kokee muutoksia. 

Yläkerrassa tiivistetään eristeitä, ja kaatuipa siellä pieni osa seinääkin. Purua ja pölyä on joka paikassa mutta niin sitä varmaan olisi ilman remppaakin.. Ihan ei aika ja energia vielä riitä kaiken järjestykseen saamiseen mutta pinnaa, pinnaa niin eiköhän sekin sitten kesän jälkeen suttaannu. Tai se mitään suttaannu. Aika hujahtaa niin nopeasti mutta "mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa". Vapauttavaa kun ei tarvitse hosua. Pääsiäiskortit on postittamatta. Jos huomenna tiputtaa ne postiin, saattaahan joku ne saada pääsiäiseksi. Ensi vuonna lähetän ne vaikka helluntaina jos siltä tuntuu. 

ps. minusta jokaisen ihmisen pitäisi aktivoitua poliittisesti, ottaa vastuu oman asuinalueensa kehittämisestä ja aktiivisesti toimia sen eteen, että meillä kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet pärjätä ja elää tässä yhteisessä systeemissä.

Vaalivalvojaisten keskeltä..

Kuluneina vuosina olen ollut jakamassa vaaliesitteen jos toisenkin. Keskellä räntäsateita, ja joskus ihan poutaisellakin kelillä. Näihin vaaleihin osallistuin vain äänestämällä. Ensimmäistä kertaa Uudellamaalla. Äänestin myös pitkästä aikaa naista. Hetkisen pohdin, että "onkohan hän hieman tantta-ikäinen", kunnes tajusin, että olemme suunnilleen samanikäisiä...
Lopullinen vaalitulos ei ole tätä kirjoittaessa vielä selvä. Ennakkoäänet on laskettu ja persut saivat mitä media lupasi. En ole yllättynyt mutta myönnän toivoneeni hiemen pienempää menestystä Soinin klaanille. Koen kyllä kansan syvien rivien  nousun piristysruiskeena tälle seisahtuneelle ajalle. Tuntuu, että se on saanut nekin "joita muuten ei niin kiinnosta", aktivoitumaan -  myös vastapuolelle. Lopullista paikkajakoa vielä odotetaan.  Omakin ajatus kyllä harhailee "paluusta" yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin..sehän on meidän jokaisen velvollisuus mutta sitä voi tehdä kukin omien resurssiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Keävtruohoa kehiin!

Myöhässä. Aina myöhässä. On se sitten joulu tai juhannus, niin meikäläinen roikkuu vielä edellisen kvarttaalin tunnelmissa. Eikä homma vuosien vieriessä ja kivien sammaloituessa yhtään helpotu sillä että pää täyttyy entistä nopeammin ja muisikapasiteettia riittää entistä vähemmän..

Viime pääsiäisenähän jäi postittamatta pääsiäiskortit. Tästä suivaantuneena ja mieleni pahoittaneena, ostin kortit valmiiksi jo pari viikkoa sitten. Olisin halunnut myös lähettää ne, mutta lähipiiristä vihjattiin, että kuukausi ennen pääsiäistä ei välttämättä kolahda vielä vastaanottajapäässä. Mielestäni kuitenkin parempi aiemmin, kuin ei ollenkaan. No, nyt se pääsiäinen on jo lähempänä ja kortit ovat vielä kirjoittamatta...Senhän jälkeen ne pitää vielä saada lähetyslaatikkoon.

Mutta eipä viheriöi vielä pääsiäisruoho -rintamallakaan...vain noin yhden lajikkeen mainitakseni. Jos haluaisin kunnolla lietsoa paniikkiani, voisin listata tähän kaikki istuttamista odottavat yksi-  ja monivuotiset kasvit mutta jätetään se myöhempien aikojen huoleksi. Sen sijaan tähän pääsiäisruohoasiaan päätin ottaa tänään niskalenkin. Marssin ruokatunnilla lähiputiikkiin ja ostin parit pussilliset Kevätruohoa. Tarkemmin sanottuna 200 g vehnäjyviä. Viikon kuluttua minulla on siis iloisesti vihertävä pääsiäisviljelmä, jossa luomupääsiäispupu voi onnellisena loikkia! Lupaan prosessista kuvia.

Jaksaa se jo paistaa!

Tiiviimpää tunnelma

Avotakka ei ole vielä soitellut..

Yläkerrassa on ollut meneillään vintin tiivistys. Ei, en nyt puhu oman pääni fiksauksesta, vaan ihan talon rakenteellisista parannuksista. Alkovia on purettu ja vinttiä on tiivistetty. Mikä onkin järkevä tehdä mutta vielä järkevämpää se olisi ollut ennen kevättä kun sitä lämpöä taisi valua harakoille enemmän kuin ehti välillä pöntössä sitä tuottaa.. Nooh, alku aina hankalaa jne. Ja ainahan ne oppirahat on maksettava. Sitäpaitsi talven kylmyydestä ja uudesta asumismuodosta jäi talven jäljiltä kuitenkin mieleen humoristiset kylmyysennätykset - sisätiloissa. Kun kekkasi siirrellä lämpömittaria huoneesta toiseen ja seinältä lattianrajaan, niin usein tuli tirskahdus kun lämpö alkoi olla kymmenessä asteessa ja ihan paitahihasillaan ei pärjännyt...
No nyt sitten nähdään ensi talvena miten tiivistys parani ja toivotaan tietysti, että tuuletus pelaa. Itselläni ei ole ollut paljon tähän prosessiin annettavaa. Mielelläänhän kaikki tehtäisiin mahdollisimman luonnonmukaisilla materiaaleilla, hengittävästi ja ekologisesti mutta ehkä se on vuorossa sitten siellä Eläkeläis-Ekokylässä.

Arkista toimintaa

Viikko on hujahtanut arkirutiineita(ai mitä?) pyörittäessä. Aamulla herätys, koiralle nappulat likoomaan ja kahvi tippumaan. Ovi auki ja postilaatikolta hakemaan lehdet. Koira tulee mukana ja tekee ensimmäiset pissat. Ruoka koiralle, kahvi ja sanomalehti itselle. Koska olen kahden sanomalehden loukussa, luen aamulla paikallislehden ja työpaikalla lounastunnilla Valtakunnan Aviisin.
Tämän jälkeen pikapikaa koira hihnan päähän ja lenkille. Maailman kaikkeudelle kiitos, että tämä rotu ei ole 10 kilometrin aamulenkeistä innostuva. Pikemminkin suurempi vaiva on ollut saada kaveri tajuamaan "aamuyöstä", että pitää lähteä ulos sateeseen ja että "kyllä, olen aivan tosissani." Tämän jälkeen kotiin, kaverille siankorva järsittäväksi "eroahdistusta lievittämään" ja kiiruhtaminen bussille.
Työpäivä Helsingissä, josta hieman liian aikaisin paluubussille, hieman huonon omatunnon kanssa, koska koira - joka mitä todennäköisimmin on koisinut täysin rauhassa - on ollut yksin kotona. Bussilta puolijuoksua kotiin, koira pihalle alkupissalle ja postilaatikolta postit, nappulat likoamaan, postit läpi ja koiralle ruoka ja hetken päästä kakkalenkille. Kyllä, teidän piti saada tietää. Ja kerrottakoon samaan hengenvetoon, että tämän kokoisia kaupunkeja vaivaa koirien suhteen sama kuin muitakin liian lähellä maaseutua olevia. Koko kaupungissa on vain yksi koira-aitaus, eikä varmasti roskiksia mihin tiputtaa koirankakkapussit. (ja vaikkei kukaan ole kysynytkään, niin kerrotaan tässä samassa yhteydessä, että  mielestäni esim. taloyhtiöissä pitäisi määritellä kuinka monta eläintä ja minkä kokoista yms. minkäkin kokoisessa asunnossa saa olla - ja eläinten pitoa pitäisi valvoa - ja siihen pitäisi pystyä puuttumaan helpommin)
 Kotiin palattua pönttöihin tuli - mielummin pellit auki, mutta kyllä sen sitten jossain vaiheessa huomaa, jos alkaa näkyvyys heikentyä ja kesäsaunan tuoksu tulla hieman liian vahvanana nenään. Muutama kerta ylä- ja alakerran välissä ravaamista ja samalla jotain sapuskaa itselle tiiviin tuijotuksen seuratessa jokaista haukkapalaa. Tämän jälkeen hetken hengähdys ja ulos iltapissalle.
En ole saanut tällä viikolla kertakaikkiset mitään aikaiseksi ja olen aivan poikki mutta sehän kuuluu tähän vuodenaikaan. Energiavarastot ovat tyhjillään ja uusia päästään lataamaan vasta noin kuukauden päästä kun aurinkoiset kevätpäivät alkavat olla aivan oikeasti mahdollisia. Nythän sitä D-vitamiinia ja lisävaloa vasta pitäisi vetääkin mutta kun ei oikein meinaa - jaksaa.
Lopuksi vielä haluan todeta olevani äärinmäisen tympääntynyt suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. Tosin en pelkkään keskusteluun, vaan politiikkaan yleensäkin. Vika ei ole pelkästään ns. näkyvissä tekijöissä vaan kaikki voisivat katsoa peiliin. Äänestäjät, ehdokkaat ja tietenkin tämä etelän-meedia.

Home alone

Kun vaihtaa asuinpaikkansa kaupunkiin, jossa ei tunne ketään, tai mitään, tekee valinnan joka tulee monesti matkan varrella eteen. Erityisesti vapaapäivinä ja hetkinä jolloin yllättäen löytyisi aikaa "vain johonkin".  Silloin vaihtoehdot eivät ole niin runsaat kuin tutuimmilla huudeilla. Onneksi tänä viikonloppuna puuhastelijan veto oli pois sen verran, että perusaskareet ja koiranhoito riitti täyttämään päivät hyvinkin. Enemmänkin olisi vielä pitänyt mutta yritän tähdätä maanantaihin edes suunnilleen tolkuissani.
Ehkäpä, jos kelit olisivat olleet paremmat, ja energiaa hieman enemmän, olisi myös Helsingin bussi houkutellut. Tosin kaksi kertaa päivässä, viiden päivän ajan, tuntuu melko hyvin riittävän yhdellä viikolla.
Mutta tulevaisuutta ajatellen, pitänee alkaa harrastaa ja tutustua paikallisiin. Ensin mietin oman tyylisiin ihmisiin mutta se olisi ehkä jo kohtuutonta vaatia. Samalle paikkakunnalle salama tuskin iskee kahdesti.

Lastenvaatteita viikkaamassa

Harva lapseton pääsee tutustumaan näin yksityiskohtaisesti eri lastenvaatemalleihin, kuoseihin, merkkeihin ja muotiin kuin tänään pääsin. Neljän tunnin lastenvaatteiden viikkauksen ja pakkauksen jälkeen alkoi tosin olla veto hieman pois. Aamiainen oli jäänyt kahvikuppiin, ja lounas välii,n mutta puuhata piti kun oli tekemisen meininki.
Lauantaina Lohjan Hope järjesti paikallisen keräystempauksen lähikoululla. Lehdessä oli ollut ilmoitus, että kolmen tunnin ajan otetaan vastaan hyväkuntoisia ja siistejä lastenvaatteita ja -tavaroita. Lähdin mukaan vain sen enempää "ilmoittautumatta",  kun yleensä apua aina tarvitaan lajittelussa ja pakkaamisessa kun järjestetään ns. isompia tempauksia.
Enkä turhaan. Tavaraa tuli paljon. Lasten vaatteita, leluja, kirjoja, pelejä ja myös lakanoita, liinavaatteita yms. Erityinen ilo oli huomata, miten toiset ihmiset lahjoittivat todella hyvälaatuista ja -kuntoista tavaraa. Täysin priimalaatuisia ulkoiluhaalareita, juhla- ja arkivaatteita, aivan pikkuiruisista isoihin lapsiin asti. Mutta olihan mukana myös sellaisia, jotka jouduttiin lajittelemaan "ei jatkoon". Tarkoitus oli kerätä vaatteita, joita jokainen voisi pitää omalla lapsellaankin. Rikkinäiset tai tahraiset vaatteet eivät välttämättä ole sellaisia, joita lahjoittaja itsekään haluaisi. Maailma ei ole tasa-arvoinen, ja valitettavasti jo lapsetkin laittavat toisiaan "arvojärjestykseen" pukeutumisen perusteella. Silloin on upeaa, että lahjoituksina niillekin lapsille saadaan "tasa-arvoiset" vaatteet päälle, jotka muuten joutuisivat kiusatuksi perheen taloudellisen tilan vuoksi.
Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen jossa ei pärjäää. Silloin pienikin apu voi olla kullanarvoista. Joskus vaikeassa tilanteessa, pelkästään sekin, että tietää aivan vieraiden ihmisten välittävän, voi auttaa. Yhteisö on niin vahva kuin sen heikommat jäsenet ovat. Auttamalla omaa yhteisöä, auttaa myös itseään.
Mutta oli mukava nähdä, että Lohjalla toiminta on käynnistymässä reippaasti ja mukana on aikaansaavia ihmisiä. On kiinnostava nähdä mitä kaikkea täällä saadaan aikaiseksi ja muutenkin erityisesti itselläni on hyvä tunne siitä, että ajatus ilman välikäsiä auttamisesta on levinnyt. Voidaan itse viedä suoraan apua tarvitsevalle vaatteita yms. eikä vain odoteta "että joku muu jossain muualla varmaan hoitaa".

Hieno Rouva & Hey Dude!

Nuoriso tarkkailemassa kulmakunnan meininkiä.

Kävi vieraita. Melko tyylikkäitä ja hienostuneita. Tai ainakin vanhempi rouva oli hienostunut, nuorempi oli..hmm..tyylikäs..ja spontaanin sympaattinen.
Emäntää hieman jännitti kun ei ollut aluksi aivan varma, olisivatko vieraat mielummin kotonaan vai kylässä. Nämä vieraat kun vilkuilivat tavallista tarkkaavaisemmin ulko-ovea ja jopa katsoivat ulos ikkunasta tavallista kaihoisemmin. Mutta eipä hätää, kun tarjoilu alkoi, tuntui tunnelmakin nousevan. Jopa melkeinpä riehakkaaksi.
Mutta kun kyläläisiä tultiin noutamaan  kotiinsa - pankki suorastaan räjähti - tietysti omalle väelle oli mukavaa, että vastaanotto oli vähintäänkin Rion karnevaalit-tasoista - mutta jäähän sitä vähän miettimään, että oliko se oma tarjolla ollut seura kuitenkin ollut hieman..*haukotus?*

Hieno rouva ottaa iisiä.

Piipahdus mäkeen

Pikkuserkukset

Kiitos sille ystävälliselle anonyymille, joka toivoi, että pääsisin mäkeen tänä talvena. Ihan talven aikana se ei onnistunut, kevääseen se meni mutta kivaahan se oli. Luonnollisesti se vain aiheutti sen että "kuinka kivaa olisikaan päästä laskemaan hieman isompiin mäkiin nauttimaan auringosta, maisemista ja smootheista laskuista...*TÖKS*(tuossa kohdassa laudan etureuna haukkasi kiinni)
Kiitokset myös teinille, jonka ansiosta tuli päästyä/lähdettyä Vihti-skihin viime pe ja la. Viikkoa aikaisemmin puhelimeen tuli tekstiviesti missä kysyttiin ystävällisesti, että "voitaisiinko joskus mennä mäkeen kun iskä ja äiti ei laske" - Tottahan toki.
Ei muuta kuin teini bussiin ja kamat kassiin!
Matkalla Vihtiin mietin koska olin ollut viimeksi laudalla. En tänä talvena..ja ou mai gaad, en myöskään viime talvena! Ja siltä se sitten näyttikin mutta - puolustuksekseni sanottakoon, että jätin itselleni tyypilliset normi urpoilut väliin ja homma alkoi sujumaan paremmin jo siedettävän ajan kuluessa. Myöt Teini tuntui tyytyväiseltä, vaikken vielä saanutkaan häntä kokeilemaan lautaa.
Harrastukset ja taidot ovat tärkeitä. Niistä monelle ihmisille tulee kuitenkin se elämän sisältö ja usein myös paljon iloa. Vaikkakin saisi toteuttaa aikuisena unelma-ammattiaan tai omaisi maailman ihanimman perheen. Aina tulee tilanteita, jolloin haluaa tehdä jotakin itse ja kokea sitä tekemisen iloa vapaa-ajalla.  Näiden vanhempien lastan suhteen ajattelen myös, että esim. uudet harrastuksissa opitut taidot ovat aina eteen päin tulevaisuudessa. Koskaan et tiedä kenet tapaat missäkin, ja jos silloin sinulta kysytään että pidätkö laskemisesta, voi olla että se avaa ovia johonkin aivan uuteen.

Mutta olipa kuulkaa norppa tavallista tönkömpi pari seuraavaa päivää. Vaikka tunteja ei niin ihmeellisesti kertynyt niin taisi siinä kuitenkin joku lihas joutua tekemään jotakin.
 nimm. Pääsiäisenä olisi kyllä mukava päästä mäkeen...

Kummiksi keväällä?

Moni onkin varmasti kaivannut uutisia Loimaalta, ja nyt niitä tulee, ja vielä kummiasiaa mukana. Oleninimittäin ilmoittanut halukkuuteni kevään kummiksi. No nyt näen jo muutaman lukijan ilmeen siellä - mutta hei - kyse on vasikasta! Heikkilän Luomutila - Loimaalta ilmoitti facebookissa, että nyt pääsee kevätvasikoille kummiksi. Tilalla odotetaan satakuntaa vasikkaa syntyväksi, ja ainut mikä kummin tehtäväksi jäi - oli I -alkuisen nimen keksiminen. Lehmien lapsien syntyvuodenhan tietää nimen alkukirjaimesta, kun kaikille samana vuonna syntyneille annetaan samalla alkukirjaimella alkanut nimi. Ai mitäkö ehdotin? No, jos se on poika - niin sen nimi voisi olla Ilmo ja jos taas tyttö - niin olisiko reippaampaa kevätnimeä vasikalle kuin Ilonoora! Nyt vain jännitetään, koska se "oma" vasikka syntyy ja miltä näytää. Kesällähän olisi mukava käydä tilalla katsomassa omien ihmiskummilapsien kanssa tuota nelijalkaista kevätpoikata.
Olen myös ylpeä Heikkilän Luomutilasta, joka nimeettiin viime vuonna Suomen ympäristöystävällisemmäksi viljelijäksi. Upeaa työtä ja hienoa malli tulevillekin viljelijöiden aluille!
Tuomariston mielestä Heikkilän luomutilan vesiensuojelutoimien kirjo on vaikuttava. Tämän lisäksi Heikkilän tilalla hoidetaan merkittäviä perinneympäristöjä, huolehditaan eläinten hyvinvoinnista ja kiinnitetään huomiota energiankäytön tehokkuuteen.
Tällaiselta tilalta olisi ilo ja kunnia saada kummivasikka!

Norppa saapui kotiin

Eräänä päivänä äkkäsin, että Erik Bruun on saapunut facebookiin. Sivustolla myös mainittiin hänen verkkokauppansa, ja pitihän siellä käydä kurkkaamassa, josko tarjolla olisi norppaa grafiikkana. Mutta eipäs ollut. Ei edes pienen pientä kuuttia, vaikka otin erikseen kaupanhoitajaankin yhteyttä. Ystävällinen asiakaspalvelija, Sebastian - hänen poikansa olettaisin - kuitenkin kehoitti tilaamaan julisteen, ja lohdutukseksi lupasi siihen Erikin nimikirjoituksen. Miten olisin voinut kieltäytyä.
Eilen se sitten saapui, ja oli vielä samana iltana päästävä hakemaan se postista. Ja kuinka iloiselta norppa näyttikään! Niin kuin kotiin saapuessa tietysti näyttääkin. Nyt täytyy vielä löytää hyvä kehystäjä, paikka on jo valmiina.

Räsynukkena shiatsussa

City-deal on "tarjousjärjestelmä" joka lähettää ohjelmaan kirjautuneen sähköpostiin joka päivä tarjouksen joltakin palveluntarjoalta, yleensä melko hyvällä alennusprosentilla. Alennuspalvelut tai tuotteet voivat olla esim. liikuntakortteja, hierontaa, kampaajapalveluita, autohuoltoa tai oikeastaan mitä vain. Käsittääkseni yrittäjät haluavat näin madaltaa kynnystä eri palveluiden kokeiluihin, ja kun olet kerran käynyt, voit käydä toistekin.
Sain sähköpostiini tarjouksen Shiatsu-hieronnasta ja päätin tarttua siihen. Viime aikoina olkapäät ovat olleet jumissa, samoin alaselkä, johtuen todennäköisesti siitä etten ole tehnyt niiden kanssa mitään avaavaa liikuntaa. Varasin ajan K-Shiatsusta ja kävin siellä eilen. Kokemus oli positiivinen ja miellyttävä. Siis sen lisäksi, että se oli hyödyllinen ja hyödyllisyyden havainnoin uskomattomina jumikohtina erityisesti alaselässä ja rintarangassa. Aivan uusi kokemus oli "roikkuminen toisen käden varassa kun hoitaja venytti sitä". Ajatus kehonhuollosta kirkastui mielessäni hetkessä. On aivan turha päästää itseään liian huonoon kuntoon tai totuttautua vajaisiin liikeratoihin. Katsoimme nimittäin toisen olkapääni liikkuvuutta, joka oli samaa luokkaa kasikymppisten kanssa..Eeeh..
Soile Naskalille myös pisteet hyvästä hoidosta ja täysin järkevistä ohjeista. Tapaamme vielä, kunhan ensin virittelen itsehoito-puolen kuntoon. 

" Kukkuu, mikäs lintu se siellä? "

Pariviikkoa sitten äkkäsin oravan, tai itseasiassa kaksi etupihalla olevassa tuijassa. Toinen oravista huomasi myös minut ja siinä sitten tuijotimme tovin toisiamme. Orava piha-alueella on ristiriitainen veitikka. Lapsesta asti meille on opetettu, että orava on suloinen ja pörheä kurre - kun taas jonkun mielestä orava saattaa olla vain varsin ahne jyrsijä, jonka ruuaksi kelpaavat niin linnunmunat kuin -poikasetkin.

No ainakaan ei tarvitse pelätä, että tämä kaveri tuntisi olonsa jotenkin vieraskoreaksi. Tänään tämä vikkelä jyrsijä päätti ruokkia itsensä lintulaudalla. Minun lintulaudallani. Eikä muuten hätkähtänyt misään maltillisista ikkunaan koputteluista. Ihan piti mennä pihalle asti kysymään, josko herralla alkaisi olla vatsa täynnä, jotta muutkin pääsisivät apajille. Saapa nähdä löytyvätkö talven aikana "linnuille syötetyt" jyvät pihanurkista ja koloista kevään kuluessa. Oravahan muistaa vain noin suunnilleen, minne jemmapaikkansa on perustanut..

Tuli se tänäkin vuonna

Kevät on tullut. Ei siitä mihinkään pääse. Aamuisin on valoisampaa, kotiin tullessakin riittää vielä päivänvaloa ja lämpötila on käynyt inhimilliseksi. Ulkona ja sisällä. Katolta ovat lumet tippuneet ja jalkakäytävilläkin pystyy kävelemään.
Kevät on kasvun aikaa. Aloitetaan viherpuolelta. Jatketaan henkisellä  sitten myöhemmin.
Tänä vuonna aion kasvattaa paljon hienommat kevätruohot, mitä viime vuonna. Tai no, ainakin tuuheammat. Sitä ennen päätin varautua jo muutamalla krookuksella ja liljalla. Muuten käy niin, että onkin jo juhannus, kesä on ohi, eikä ikkunalaudalta löytyy vain auringonpistokseen kuukahtanut kärpänen..

Krookus
Sinililja
Pakkasta kestävä narsissi

Eikä tässä vielä kaikki

Ja mitä odottikaan kotipostilaatikossa?! Askarreltu kortti! Tässä kohtaahan viimeistään kuuluu Suomessa sanoa, että "tämä on kyllä ihan liikaa." Ja höpön höpön - kyllä sitä ihmisellä on kapasitettia ilahtua ja iloita kahdestakin kortista saman päivän aikana.
Aivan mahtavaa. Nyt on kyllä hyvä mieli! Ei tullut viime lauantaina lottovoittoa, eikä kyllä maailman rauhakaan ole vielä julistettu mutta ihminen voi silti olla iloinen. KIITOS!

Oikea postikortti on erityisen erityinen. Aidosti.

"Sulle on tullut POSTIKORTTI!", huudahti päivän postejamme läpikäyvä työkaveri. En uskaltanut heti innostua, koska kaikenlaisia lippulappusiahan sitä singahtaa pöydälle  harvasepäivä. Mutta kyseessä oli kuin olikin, ihka oikea - itse käsinkirjoitettu - fyysinen postikortti. Varmuuden vuoksi työkaverini vielä pohti ääneen vielä, että "älä nyt vaan sano että se on kuitenkin joku mainosposti". Ei ollut mutta ehkä suhtautumisemme kertoo jotakin ympäristöstä josta elämme.

Siinä se oli. Ja nauratti myös ensimäiselle riville kirjoitettu sähköpostiosoite, tätähän se on. Lähetämme sähköisesti kirjeitä mutta postipojalle jää enää vähän euroihin liittymätöntä postia kannettavaksi. Tietysti minua myös lämmitti kortin painettu viesti, runsaasta käsialakirjoituksesta puhumattakaan. Korttiin oli painettu:  "Muut ovat muita - Sinä olet erityinen! " Ihanan egoa hivelevää. Lähettäjän piti vielä varmistaa, että " ei siis, sillä tavalla erityinen vaan aidosti erityinen." Kummasta erityisestä sitä sitten olisi enemmän huolissaan..Kiitos Sinulle lähettäjä, Sinäkin olet erityinen, sekä aidosti oikea Aarre. Tästä ilahtuneena lupaan myös tsempata ja  lähettää erityisiä kortteja erityisille lähimmäisille erityisen usein. (alkoipas tuo erityinen sana vähän keulimaan)

Sudden Death and Condom Paprika postilaatikossa

Orange Flame, Habanero Sudden Death, Thai Chili... Postilaatikkooni oli tullut kirjekuori, joka tuntui pullealta ja rapisevalta. Avasin sen, ja sisältä löytyi keltaisista post it -lapuista taitellut "kuoret", joissa jokaisessa oli chilinsiemeniä. Lappujen päälle oli siis  merkitty huolellisesti lajikkeen nimi. Kaikki itselleni vieraita.

Ei, en ole saanut yhtäkkistä innostumista perustaa chilifarmia vaan nämä siemenet tulivat minulle tavallaan kuin faksi eräällekin lyhytaikaiselle pääministerille. Tilasin huuto.netin kautta isokokoisen ruukun, joka kuvauksen mukaan oli hyvässä kunnossa. Kun ruukku saapui, se olikin yllättävän paljon naarmuisempi mitä saattoi olettaa. Annoin myyjälle julkisen mutta maltillisen palautteen asiasta, ja hän tarjoutui lähettämään chilinsiemeniä hyvitykseksi. Hieman erikoista mutta miksikäs ei.

Mutta jos esim. Condom Paprikasta kasvaa jo itsessään kaksi metrinen - niin minkälainen kasvihuone pitää olla, että chilejä pystyy kasvattamaan useampia..

Suomen chiliyhdistyksen sivut täällä
Lisää tietoa myös täältä 
Ja täältä taas löytyy Chilin kasvattajan blogi

Oman fiksuuden korostaminen vs roskaboikotti

Luin lehdestä kommentin, jossa mediatutkija määritteli että esim. facebookissa leviävät Tuksu-boikotit ovat halu korostaa käyttäjän omaa fiksuutta. Mietin asiaa hetkisen käsi sydämmellä. Vaikka yleensä pistelee kovastikin kaikkien asioiden kanssa painiskellessa, niin nyt ei pistänyt yhtään. Ei siis edes pienen pientä vihlaisua.

Olen nimittäin tehnyt iltapäivälehti -boikotin, MariaMaria -boikotin, enkä todellakaan klikkaa Tuksu-videoiden linkkejä, enkä katso kyseisen - tai muiden vastaavien hahmojen - häitä, polttareita tai muita meediatapahtumia mistään välineestä. Olen myös uskaltanut kertoa asiasta, siitä huolimatta, että joku nyt menisi tulkitsemaan sen itsekorostukseksi. Hirveän vaikea kuvitella mutta olemmehan erilaisia.

Eilen työkavari sattui osuvasti lounastunnilla toteamaan ohimennen että "tuntuu, että kaikki maailmalla olevat kaverit voivat paremmin kun ovat ilman tätä paskaa". Keskustelu lähti liikkeelle kovinkin suositusta renkutusmusasta, ja jatkui kuinka kaikki höttö vie tilan oikealta ajattelulta. On ahdasta luoda ja ideoida kun joka puolelta painaa päälle aivotonta sälää ilman minkäänlaista sisältöä.

Omassa boikotissani ei ole kysymys siitä, että haluaisin vaikuttaa fiksummalta kuin olen. En usko, että se olisi edes mahdollista. Haluan vain vähentää kierroksia ja säilyttää mielenrauhani. Huomaan vetävänäi jengoja ja kierroksia iltapäivälehtien lööpeistä ja jutuista, joten jos ne kerran vaikuttavat minuun negatiivisesti, silloin on parempi olla lukematta niitä. Ja kieltämättä, jo nyt tuntuu aivoissa hieman avarammalta. 

Voihan koiranpentu..

Aina välillä minulta kysytään, että miksi minulla ei koiraa. Yksi syy on, ettei kukaan ole tuonut pentua kynnykseni yli. Kaikki kynnyksen yli tulleet ovat aina saaneet jäädä, kunnes omistajat ovat tulleet hakemaan.
Viime viikolla sain kutsun lähteä seuraksi katsomaan 11 dalmatialaisen pentua. Yhtätoista! Ei olisi tullut mielenkään kieltäytyä. Etenkin kun ne eivät olleet luovutusikäisiä, joten ei ollut vaaraa, että olisin sullonut taskuni ja kassini täyteen uusia perheenjäseniä.

Ja olivathan ne aivan hurmaavia! Pikku täplikkäät possuset, pömppömahoineen ja jo varsin terävine hampaineen. Farkkujen lahkeet olivat suosituinta viihdettä, mutta paremman puutteessa myös villasukka tai hihan suu kävi. Myös nenänsä kanssa oli syytä, niin kuin tietysti aina muulloinkin, varoa mihin sen työnsi.. Kavereilla oli myöskin loistavat unenlahjat. Ensin touhukierrokset päälle nollasta sataan - sen jälkeen muutama minuutti erittäin innostunutta tonttuilua, jonka jälkeen totaalinen simahdus yhtäaikaa. Mielummin kylläkin kasassa, ja jos tuntuu siltä, että jää liian kauaksi muusta jengistä, paras tyyli on kiivetä muiden kaverien yli ja mätkähtää itse torkkukasan ylimmäiseksi. 

JK: Kasvattajan must see video: http://www.youtube.com/watch?v=J29EahAC6UQ

Maalia, tapettia, kaakelia, paneelia & pakkelia -> sähkötyöt

Loimaan Shamaanin Alpo Jaakolan oma
 kuva kuikuilee nykyinen tapetti taustanaan.

Perjantain tilatut ja pyydetyt mutta silti yllätysvieraat - saivat taas hiukan selkeytettyä loputtomalta tuntuvaa remonttipähkäilyä. Vielä ei ahdisa mutta huomioon otettavia asioita on paljon, ja oikeaa marssijärjestystä ei pääse hahmottamaan ennen kuin tietää mitä haluaa. Eikä voi tietää mitä haluaa, ennen kuin tietää mikä on mahdollista, ja miten se haluaminen toteutettaisiin, ja millä budjetilla.
 Nyt näyttää siltä että pieni ensiapu pintaremontti jätetään väliin - koitetaan vielä sinnitellä ja hoidetaan ensin sähköt. Olisi niin kovin harmillista ensin maalata ja tapetoida, ja sen jälkeen katsoa kun palokunta tekee jälkisammutustöitä tulipalon jälkeen, joka on aiheutunut vanhentuneista sähköjohdoista...
Remonttia, sen edistymistä tai edistymättömyyttä voi seurata tuolla Harrastelijat Harjulla -puolella mutta nyt tuli löydettyä niin hyvä tapettilinkit, että pitää jakaa ne tännekin. Mutta kuinka erilaiselta tuokin tapetti näyttää valosta riippuen. Yläkuva on otettu rullasta joka löytyi yläkerran kaapista, ja alinmainen kuva on; seinästä.

Tapettitalo.fi  tai sitten Edullisia tapettieriä?

Ruotsalaisista Lim & Handtryck- tapeteista

Tai moderneita klassikoita täältä

Vai saisiko olla Harlequinia?

Minkälaisella autolla salarakkaan salarakas ajaa?

Eilen päätin lopettaa iltapäivälehtien lukemisen. Kokonaan. Uskon, että se onnistuu vähintään yhtä hyvin sekä helposti kuin sokerin käytön kahvissa lopettaminen. Vahingossa saattaa käsi hamuta lehteä työpaikan taukopöyältä ajatuksissa mutta siihen se jää, koskematta. Ei erikoista syytä miksi tämä päätös tuli mieleen juuri eilen. Mielestäni kyseisten lehtien, sekä muidenkin vastaavantyylisten medioiden edistävä maailmankuva on luotaantyöntävä. Kaikki on "kohua, maniaa, shokkia, järkyttävää" yms. Ihmisiä pelotellaan katteettomasti ja lietsotaan sosiaalipornon kuluttamista, jonka tunnelissa ei näy päätä ei häntää. Otsikot suuria, sisältö pientä.
Suurta lovea julkaisijoiden kassaan ei tämä päätökseni tee. En ole aikaisemminkaan tukenut taloudellisesti näitä tuotteita. Ne ovat vain olleet saatavilla, pyytämättä tai tilaamatta. Se ei silti tarkoita, että minun pitäisi aivottomana selata niitä. Sama koskee myös kyseisten ja samantapaisten medioiden nettisivuja. Päivän aikana on pakko tapahtua jotain minulle tärkeämpää kuin "Missä ammatissa petetään eniten tai kenellä julkkiksella on suurin summa ulosotossa tai minkä näköisellä autolla Eremenko Juniorin entisen salarakkaan nykyinen salarakas ajelee". Jos ei, niin sitten on syytä tehdä muutakin kuin vain katsoa peiliin.

Ilahduttava ulkomaalainen

Olenko muistanut pitkään aikaan hehkuttaakaan miten minä suorastaan Rrrakastan teatteria? En varmastikaan. Jo on siis aikakin. 

Pääsimme viime maanantaina ennakkoon kurkkaamaan Pasilaan komediaa nimeltä Ulkomaalainen. Ensi-ilta oli torstaina, joten oli kiinnostava nähdä missä vaiheessa näytelmän kanssa oltiin tuossa vaiheessa. Niin innoissamme olimme, että varmuuden vuoksi kävimme Tyrkkyläisten kanssa tempomassa teatterin ovea tuntia liian aikaisin, jolloin oli kovin hiljaista vielä. Kerrankin ajoissa.

Teatteri Pasila oli varmasti ainut paikka  missä oli lämmintä. Moni oli suosinut kerrospukeutumista ja joutuikin sitten kuoriutumaan t-paitasilleen esityksen aikana. Harvinaista näinä Sipearian Talvi päivinä. Angoravillapaidan voi siis suosiolla jättää narikkaan.

Ulkomaalainen on kevyt komedia, jossa näyttelijäsuoritukset pääsevät oikeuksiinsa. Ainakin jo ennakkossa yleisö repesi useaan otteeseen. Tarina itsessään ei ole kovinkaan monimutkainen mutta  se antaa katsojalle mahdollisuuden nauttia miellyttävän kepeästä illasta ja näyttelijöiden ammattitaidosta. 

Mutta niin kuin teatterin kanssa usein, on sillä myös toiset kasvot. Kepeän ja hauskan lisäksi, Ulkomaalainen muistuttaa, kuinka rajoittuneita me ihmiset olemme pelkojemme kanssa. Kuinka tutulta tuo kaikki kuullostaakaan. Emme me ole tainneet kuitenkaan kehittyä vuosikymmenien saatossa. Mutta pidimme ja nauroimme. Viihdyttävää ja roolihahmoista on helppo itse kunkin löytää yhtymäkohtia elävään elämään.. Menkää katsomaan! Sopii niin nuorisolle kuin perheen varttuneemmillekiin.

Rooleissa: Riitta Havukainen, Santeri Kinnunen, Hannes Suominen, Pertti Sveholm, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Mikko Pörhölä

j.k. ja mitä minä muka tässä yritän mitään muka puolueetonta "arvostelua" kirjoittaa. Vappu oli aivan ihastuttava vaaleana neitona ja juonittelujen keskipisteenä ja  Jari Pehkis Pehkonen sympaattisen miehekäs - jonka vanhan ketun roolia olisi suonut näkyvän vielä enemmänkin lavalla!

Koska valitaan Suomalainen 2011 eikä Miss Suomea?

Allerin ehdotus lasten muotilehdelle on aivan yhtä luotaantyöntävä kuin jo vuosikausia lapsille myynnissä olleet napapaidat ja kimalletopit. Puhumattakaan puoli pornahtavista nukeista, jotka eivät ulkomuodoltaa, vaatetukseltaan ja olemukseltaan ole yhtään sen järkevämpiä kuin tuleva lasten Top-Modell lehtikään..En tarkoita, etteikö pieniä tyttöjä voi pukea juhlavasti ja etteikö pienet prinsessat ansaitse kimallustaan mutta pornahtavia musiikkivideoita matkivat pienet ruusunnuput ovat  vain niin  - surullista katseltavaa. Kymmenvuotiaalla pitää olla jo meikkiä ja päiväkodissa vertaillaan kuka on laihin..

Tämän päivän iltalehdet tarjosivat taas aimo annoksen Miss Suomea. Lehtien sivuilla nuoret naiset hymyilevät leveästi bikineissä. Totta kai. Pitää nähdä kuka on laihin ja kuka on lihavin. 

Nuori nainen fiksuimmillaan?

Mikä tekee naisesta viehättävän? Alastomuus? Jos menet baariin bikineissä, olet itseäsi tyrkyttävä huora, jos taas esiinnyt niissä iltapäivälehden aukeamilla, olet edustuskelpoinen ja näyttävä?

Entä jos meille valittaisiin Mr/Miss/Mrs/Ms/tai vaikkapa X. Mies tai nainen - ei sillä niin väliä. Edustavin henkilö vuodeksi kiertämään kauppakeskuksia ja juontamaan muotinäytöksiä? Ei tarvitsisi kiereskellä mainoskuvissa rantahiekassa läpinäkyvissä kesähepenissä, ei pikkutuhmia alusvaate-esittelyitä vain rehellistä valovoimaisuutta, kiinnostavuutta, edustuksellisuutta? Minkälaisen roolihahmon lapset saisivat tästä? Monelle ei tekisi pahaa satsata ulkoisen kauneuden lisäksi sisäiseen puoleen. 

Lumitöitä ja tosi tättärää!

Trendy SpringShopping:  Lumikola, lumentyönnin
ja Punavuoren raudasta - Petkele

Olen kiitettävästi luistanut lumitöistä. Ensinnäkin meillä on ollut vain yksi lumikola, ja toiseksi, olen muissakin asioissa sitä mieltä, että ihmisten pitää keskittyä vahvuuksiinsa ja tehdä niitä asioita jotka sujuvat paremmin. Mutta eilen sain äkillisen happivajeen ja osallistumisajatuksen päähäni. Kyse oli ilmeisesti hetkittäisestä identiteettikriisistä ja tiimiytymisen tarpeesta. " Olen reipas, tasa-arvoinen ja yhdessä olemme nopeampia. " (ha ha)
Ei auttanut kuin kotimatkalla kaartaa Starkin pihalle. Lunta olikin tuiskannut kiitettävästi aikaisesta aamusta. Myönnän myös olevani välineihminen. Ikävästä hommasta saa vielä ikävämmän, jos sitä tekee huonoilla työkaluilla. Lumityöt ovat yksi hyvä esimerkki. Yleensä siinä kun ei kohtaa ajoitus, ei inspiraatio, ei keli, eikä myöskään luojan suoma vapaa tahto.
Valikoimasta löytyikin juuri sopiva Fiskarsin kola. Pieni, kevyt ja kätevä. (Sisätiloissa) Voi iloa ja riemua kun päästiin kotipihalle, jonka peitti 25 senttinen lumikinos! Kyllä luisti ja oli kevyttä. Ensimmäiset viisi minuuttia. Sen jälkeen olikin jo hiki ja naama punaisena.
Isommalla kolalla en olisi päässyt lumivallejamme puoleenkaan väliin, ja teki se tiukkaa pienemmälläkin. Suurin ongelma on saada lunta enää mahtumaan minnekään. Toiseksi suurin ongelma on oma harjaantumattomuus. Puskuvoimaa ja tekniikkaa puuttuu. Täyden työpäivän jälkeen tuntuu olevan myös hippasen motivaatiohaastetta.. Olisin halunnut lykkiä kaiken liikenevän pihaportista kadulle. Sieltähän se lana-autokin työntää ne meidän pihalle. Uskalluksen puute esti. Olin aivan varma, että joku kuitenkin näkisi ja saisi hepulin. Säästän naapurisovun testauksen myöhempään.
Kun kuitenkin olin yritteliäällä päällä a.k.a. esitin osallistuvaa, niin halusin hoitaa oman osani ihanasta valkeasta puuterista. Kolaamisesta vaan ei oikein tuntunut tulevan enää mitään pihan puolen välin jälkeen.  Luovuin siis kolasta ja siirryin samalla reissulla hankittuun lumentyöntimeen. Sillä jaksoin urheasti heitellä lunta mäkeen vielä varttitunnin, kunnes kädet eivät enää suostuneet tottelemaan. Pyysin luvan saada poistua muonitus- ja rakennuksen lämmitystehtäviin. Lupa myönnettiin. Viikonloppuna ajattelin käydä juttelemassa naapurin papan kanssa. Hänellä on lumilinko.

ps. Vinkkinä kaikille "meillähän ON aivan hyvä ja ehjä lumikola" -ihmisille. Jos taloudessanne on vähänkään erikokoisia lumityöläisiä, niin hankkikaa nyt ihmeessä myös sopivat työvälineet. Jos kolan työntäjillä on esim. pituuseroa parikymmentä senttiä tai painoaeroa parikymmentä kiloa, niin voisi ajatella, että työvälineissäkin voisi olla eroa. 

Ylös, ulos ja Tättärää!

Elämä on niin pienestä kiinni. Kummalla jalalla nousee sängystä, sattuuko lyömään varpaansa kynnykseen, onko maito mennyt happamaksi - vai sattuuko aurinko paistamaan.
Tänään se aurinko paistoi mutta samaan aikaan ratkaistavien hommien/odottavien tehtävien lista oli lannistavan pitkä. Ratkaisin valtavan urakan ja tekmättömien töiden ahdistuksen yhdellä ainoalla oikealla tavalla - lähtemällä ulos.
Mikään ei ratkennut, tekemistä on vähintään yhtä paljon kuin ennenkin mutta olo ja mieli on reippaampi - ja sillähän tässä arjessa muutenkin pusketaan.
Syntymäpäivälahjaksi saatu Firemountain osoittautui loistolöydöksi ja siitä riittänee iloa pitkäksi aikaa. Vaikka vähän lipsui ja lipesi niin muuten ajamisen iloa riitti. Epäilinkin, että runko olisi löydetty lastenosastolta..

Yhteiskunta olemme me

Pari viikkoa sitten bussissa luin Gloria lehteä. Viimeiseksi jäi haastattelu Kirsi Salosta. Olin selannut jo koko muun lehden läpi mutta Salo kiiltävässä paljettimekossaan ei kiinnostanut. Kunnes - luin artikkelin. Artikkelissa kerrottiin Salon taustoista ja hänen elämästään, mutta erityisesti hänen tekemästään hyväntekeväisyydestä Hopen parissa.
Koin tarpeellisen herätyksen. Aina välillä saan kiskaistua itseni liikkeelle tekemään jotain hyvää ja järkevää mutta liian usein se jää. Arjen keskellä on muka kiire, eikä jaksa. Kuitenkin tiedän kokemuksesta miten iso merkitys auttamisella tai avun saamisella voi olla. Vielä suurempi merkitys ihmiselle voi olla sillä, ettei kukaan auta.
Hope-yhdistys auttaa ihmisiä suoraan. Tavalliset ihmiset auttavat tavallisia ihmisiä. Ei sossun luukulla nöyristelyä, ei turhaa byrokratiaa, vain normaalia ihmisten välistä auttamista. Lapsille järjestetään harrastusmahdollisuuksia, joku saa elämänsä ensimmäisen syntymäpäivälahjan, toisen perheen arkeen taas pesukone voi tuoda helpotuksen, joka auttaa pahimman yli.
Menin nettiin Hopen sivuille ja maksoin jäsenmaksun. Eilen laitoin yhdistykselle sähköpostia ja kysyin myös onkohan mahdollisesti uudessa kotikaupungissamme perhettä, joka tarvitsisi jeesiä. Joskus tuntuu, että täällä pääkaupunkiseudulla esim. järjestöapua voi olla helpommin saatavilla kuin pikku kunnissa, joissa myös avuntarvitsijat helpommin tuntevat joutuvansa arvostelun kohteeksi.
Me ihmiset muodostamme yhteiskunnan. Olemma vastuussa omasta asumisyhteisöstämme. Se on yhtä vahva ja kestävä kun me olemme. Me rakennamme itse huolehtivan, humaanin ja inhimillisen ympäristön.

 Mikäli sinulla on täällä pääkaupunkiseudulla tai lähettyvillä ehjiä harrastusvälineitä, tarpeettomia kodinkoneita, vaatteita tai pelejä yms. Laita viestiä - mielelläni noudan niitä sovitusti ja laitan niitä kiertämään niille, jotka niitä enemmän tarvitsevat.
 meili: loimaannorppa@gmail.com
Erityisesti kaivataan isompien lasten vaatteita, 122 centtiä kookkaampaa.

Uudet villahipulit

En ollutkaan muistanut tuota sanaa pitkään aikaan. Villahipulit. Erityisesti yhdistän sen isoisääni. "Missäs sun villahipulit oikein on?"; kysyi hän paljain jalon juoksentelevalta lapselta, viitaten villasukkiin. (Tosin, villahipuli sanasta minulle tulee mieleen hillosipuli. Minkäs teet, sanat vain muistuttavat toisiaan.)
Eilen ostin työkaveriltani nipullisen uusia villahipuleita. 10 e/pari. Niitä kun kuluu "mökillä", niin kuin toinen työkaverini kutsui nykyistä kotiani. Mutta villahipuleita ei parit riitä. Niitä pitää olla myös vierasvarana ja pesukoneeseenkin tuntuu järkevämmältä laittaa useammat kerralla.

Noita kuuluu rakentaa itse

Työpaikkani sijaitsee lähellä "sisustuskauppa Mokoa". Nyt kun kyseinen liike on ollut helpommin saavutettavissa ja hintatasoa on tullut seurattua kovinkin pitkään, en ole paikasta yhtä viehättynyt kuin joskus menneinä vuosina. Tarjonta tuntuu kalliilta ja valikoima suppeahkolta, en myöskään pidä siitä, että rikkinäisiä tavaroita myydään alennuksella, etenkään jos niistä puuttuu paloja ja alennus on siltikin 20 % luokkaa. Myös lounasruuan hintaa on kohotettu tässä parin vuoden aikana sitä vauhtia, että paikka on mennyt boikottiin, ja enää vain hyvien ystävien seura nostaa tason paikan vastaamaan hintakehitystä. Mutta mitäpä siitä - kaupanteko perustuu kysynnän ja tarjonnan lakiin.
Tänään tein kuitenkin Mokosta löydön. Metsolan linnut saavat uuden laudan. Edellinen hinta kyseiselle laudalle oli lähempänä kolmeakymmentä euroa mutta kun ne eivät näyttäneet liikkuvan, niin kerrankin hinta oli alennettu kohtaamaan minun kukkaroni. Uuden lintulaudan sai mukaansa viidellä eurolla!  Kohtuullista sanoisin minä. 
Työpaikalla ostokseni herätti suurta kiinnostusta. Ensimmäinen kommentti toki oli että "noitahan kuuluu tehdä ite". Jouduin toteamaan, että viidellä eurolla saisi korkeintaan narun koko rakennukseen tarvikeaineista ja työkaluista puhumattakaan.
Ehostusta uusi lauta toki kaipaa. Laitan sitten uuden kuvan kun olen saanut sen maalattua ensi vuoden trendiväreillä. Ei taida tulla vielä ensi viikon aikana.
ps. remontti hommia voi seurata tarkemmin Harrastelijat Harjulla blogista. Vaikka toki kerron uuden kodin kuulumisia täälläkin, en viitsi nakuttaa kaikkia näitä sivuja täyteen kakkosnelosta ja öljypoltinta ;)

Ilman sokeriakin pystyy juomaan kahvia

Mitääh, eikö ketään kiinnosta "mitä sille sun sokerinkäytön lopettamiselle kahvissa on tapahtunut?" Kiitos, kysymästä. Kerrotaan.
Sille joka ei koskaan ole aiheesta kuullutkaan, kerrottakoon että olen jo kerran aikaisemmin koittanut lopettaa sokerin käytön kahvissa, joka muistaakseni kesti epämääräisesti viikon verran ja päätyi siihen etten välttämättä halunnut koko kahvia, jos sitä elintärkeää sokeria ei siihen saanut.
En ole sen kummemmin asian kanssa paininut mutta lokakuussahan sain idean yrittää uudelleen, ja kuulkaahan, se on toiminut! Minusta on tullut sokerivapaa kahvinjuoja. Sen vuoksi tuskin kukaan sokerinviljelijä jää työttömäksi, ja lupaan ostaa vaikka paketillisen reilun kaupan sokeria, jotakin hyvää leipomusta(sitä odotellessa...) varten mutta turhasta kahvin makeuttamisesta ollaan päästy. Eikä siihen kuulkaa mennyt kuin muutama viikko, ja varsinaiseen rutiiniin ehkä kuukauden verran.
Toivon kuitenkin että verensokeri arvoni kiittävät minua tästä suorituksesta tulevina vuosina. Työpäivän aikana saattoi ennen isoon mukiin sujahtaa kaksikin sokeripalaa ja kyllähän siihen tummapaahtoiseen latteen piti sokeria sujauttaa viikonloppuaamuisin kotonakin. Loppuaikoina tosin huomasin, että sokeria meni vähemmän ja vähemmän, joten ehkä siitä tulikin ajatus, että sen voisi kokonaan lopettaa.

Jeanne d`Arc ja Marrakesh

Ensimmäinen kuukausi uudella paikkakunnalla, uudessa kodissa ja vanhassa talossa on ylittänyt odotukset jo nyt. Toivotaan, ettei tämä lähinnä heijastele odotusten tasoa...

Mutta positiivisen vireen, joskin tämän hieman erikoisen kaaoksen keskellä ovat saaneet aikaan ystävät.  Ystäviä on nimittäin jaksanut jo nyt raahautua tänne maalle, raitiovaunun tavoittamattomiin. 

Olin henkisesti valmistautunut, että "sitten kesällä" ja "ehkä vähän myöhemmin" -vierailuihin mutta monta kulkijaa on jo löytänyt tiensä tänne Metsolaan. Muutamat aivan yökylään asti. 

Tämä aasinsiltana seuraavaan tee-esittelyyn. Ystävien tuomana tuliaisiksi tuli teetä suoraan Eerikinkadulta. Olen melkein päivittäin mennyt bussilla tämän houkuttelevan teeliikkeen ohi, mutta en ole koskaan ottanut asiakseni käydä siellä. 

Nyt pääsin vihdoin maistamaan ja haistamaan kahta varsin erilaista mutta yhtä hyvää yhdistelmää. Jeanne d´Arc tuoksuu aivan ihanalta. Hieman ehkä omenaiselta ja tuoksutellessani sitä, se saakin minut hymyilemään ja muistamaan Hubba Bubba -purkan.   Marrakesh puolestaan tuoksahtaa hieman arvokkaammalta mutta kuitenkin puhtaalta, lempeältä ja ihanan raikkaalta. Se onkin marokkolaistyyppinen minttutee, johon on yhdistetty vihreää kiinalaista gunpower teetä.

Kiitos Papunen erittäin paljon. Kun sinun raikkautesi ja hienolaatuisuutesi, eivät ole täällä ilahduttamassa niin Marrakesh ja Jean d´Arc ovat. Kumpaakin ovat jo ehtineet nauttia ja kiitellä muutkin.

Ihana talvi - murteella tai ilman

Herätessäni katsoin lumisia kuusia ja miten kauniita ne olivat lumen peittämine oksineen. Samoin pihalla olevat omenapuut pysäyttivät hetkeksi hengähtämään ja katselemaan talven kauneutta.
Vielä ei ole  siis otsasuoni napsahtanut lumitöiden kanssa mutta ehkä sekin päivä tässä kevään edetessä tulee. Itseasiassa olen vielä talviaikataulustani jäljessä ja odotan sitä päivää kun pääsen sukset jalassa hiihtämään, joten antaa tulla lunta vaan!

Ihana talvi - (Heli Laaksosta mukaillen - tullut sähköpostiin kiertokirjeenä)

Tammikuu 1. klo 17.00

Lunt satta! Lumi o sit kaunist!
Luanto tule kaunim valkkoseks ja miäli piristy,
ku ei ol enä nimpal pimmiä. Mää tei itellen kuuma rommitoti ja mää
istusin ikkuna äären kattoma hiutaleitte leijumist maaha. Tosi kaunist.


Tammikuu 2.

Mää heräsi ja kattosi akkunast pihal.

Koko maisemam peitti uus puhtavalkone lumi.

Hiano näky! Jokasel puul ja penssal o valkone kaapu. Mää tei talven
lumityä
ja nauti joka kolallisest. Mää kolasi sekä piha et jalkakäytävä
Myähemmi
päiväl tielaitoksse aura auras tiä ja tyäns lume piha ette.

Kuljettaja naureskel mul ja vilkutti. Määki vilkuti hänel ja kolasi
piha


Tammikuu 3.

Viime yän sato vaja 15 sentti lunt ja pakkast o parikytä astet.

Pihakoivuist katkes muutama oksa lumem painost.

Mää tei lumityä ja taas ku mää sai tyä
valmiks, tuli aura-auto. Lumi ol täl kertta ruskian harmaat.


Tammikuu 4.

Sää lauhtus, lumi suli sohjoks, ja se jäätys liukkaks, ku pakkane taas
kiristys.

Kaatusin perssellen postilaatikom eress. 22 eurom
poliklinikkamaksu, mut onneks mittä ei ollu poikki.

Sääennustus lupas lissä lunt.


Tammikuu 5.

Viäläki nii kauhja kylm. Pittää osta maasturi, et mää päässe töihi.

Auto liukus päi kairet ja oikkia etukulma meni aika pahaste kassa.

Viime yän sato reilu 15 sentti lunta. Auto o iha sualas ja kuras.
Tiaros  ol  lumitöit tänäpä.
Se perkele aura ajo ohitte kaks kertta.


Tammikuu 6.

26 astet pakkast. Lissä tota perhana lunt.

Pihal ei ol yhtäm puuta tai pensast, mikä ei olsis vahinkoittunu.
Sähkö oliva poikki melkke koko yä.

Mää yriti pittä talo lämpimänä kynttilöil
ja pensalämmittimel, joka kylläki roiskas hiuka yli, syttys tule ja oli
poltta koko talo.

Mää sai onneks matol tukahrutettu liäki, mut mää sai toise
aste palovammoi kässi ja silmäripse ja kulmakarva palova.

Auto karkas käsist matkal poliklinikal ja hajos  lunastuskuntto.


Tammikuu 7.

Tota vitunperkele valkost paska tule koko aja.

Kaik perkele vaatte pitäsis olla pääl, jos halu käyrä postilaatikol.

Jos mää saa kässi sen saatanan kusipää, mikä aja tota aura-auto,
niin mää revi silt syräme rinnast! Se o ain varma kulman taka kytikses
ja orotta, ku mää saa piha puhtaks!

Sähkö ova viälki poikki.

Vesijohro jäätys ja näyttäsis silt, ettei katto kestä tol lume paino.


Tammikuu 8.

Saatana, 12 perkelee sentti uutta vitu lunt ja vitu ränttä ja vitu
jäät, ja herra yksinäs tiättä mitä paska sitä taivast viime yän tuli.

Mää yriti ossu aura-auton kuljettaja jäähakul, mut see pääs pakko.

Auto ei  lähre käyntti. Mää luule, et must on tulos lumisokkia.

Mää em pysty liikuttama varppaitan. En ol nähny aurinkko montte viikko.

Ennusteis luvata lissä lunt. Viima tekke ilma purevaks. Perkele, mää muuta
Espanja, tai ainaki Tampereell.

Vitutta nii perkeleste! Saatana lumi ja koko talv.

Ai kylppäri?

Terveisiä remontointi- ja sisustusmaailmasta. Paljon energiaa kuluu koneen ääressä sekä päänsisällä mutta varsinaista konkreettista ja näkyvää edistystä ei ole vielä tapahtunut. 

Sisäkylpyhuone on siis vielä samalla mallillaan. Paitsi henkisesti. Huomaan myös olevani paljon kiinnostuneempi tulevan huoneen rakenteista ja syntyvän tilan muodosta kuin pyyhekoukuista kiinnitysmekanismeineen.. Odotukset ovat korkealla yläkerran rappusten ja seinälevyn takaa löytyneen oven suhteen. Yläkerran rappuset haluaisin jättää esiin tuomaan suihkutilaan hieman elävyyttä, ja tuon löytyneen oven haluaisin siirtää kellarin oveksi näkyviin..

 Taidan laittaa projektikalenteriin merkinnän toukokuulle. Kyllä - se tuntuisi hyvältä kuukaudelta kylpyhuoneen olla kunnossa. Kun aikajanan toinen pää on tiedossa mutta ei kuitenkaan ihan ensi viikolla, ei tarvitse hosua mutta on sentään selkeä tavoite, jos joku kysyy. Eihän sen toukokuunkaan ei olisi niin väliä. Vettähän tässä  säästyy kun ei ole jatkuvasti turhaan lotraamassa...

Supershopping - pyytämättä ja tilaamatta

Kotipostilaatikkoon oli  eilen tullut pakettikuori. Talouden miespuoliselle suunnatusta lähetyksestä tupsahti "laihdutussaippua" ja 13 euron lasku. Pari minuuttia päivässä, ja appelsiini-iho olisi mennyttä ja senttejäkin olisi nopeasti kadonnut vyötäröltä ja reisistä.
Houkuttelevista lupauksista huolimatta, paketin saajaa kyrsi. Ensimmäisenä ajatuksena oli lähettää vastapalveluna asiakaspalveluun paketillinen silakoita, ja lasku perään. Silakat jäänevät lähettämättä mutta yrityksen toimintatapa harmittaa. Illalla myöhään kotiin tullessaan ei halua löytää postilaatikostaan ylimääräistä krääsää. Jo pelkästään aiheellisissa lippulappusissa on tarpeeksi tekemistä. Saippuan lähettäminen takaisin Tallinnaan ei ole huvi, joka ensimmäisenä tulee mieleen kun vapaa-aika koittaa.
"Tilauksensa" voi peruuttaa vain lähettämällä palasaippuan siis Tallinnaan. Mikäli saippuan lähettää jonnekin muualle, Supershopping ei voi kuulemma taata että tilaus peruuntuu.
Jos kyseinen markkinointitapa yleistyy, pitänee hankkia suurempi postilaatikko. Samalla viikolla voi tupsahtaa postilaatikkoon laihdutussaippuaa, saapassukkia, rypistymätön penkinpäällinen, kaljuuntumisesto-geeliä, linnunsiemeniä, autovahaa, ihmeitä tekevää huuhteluainetta, ternimaitokapseleita ja punkkipihdit? Kenellä on aikaa ja mahdollisuutta palautella tavaroita, joita ei ole edes tilannut, saatika jos postilaatikkoon pitäisi mahtua myös päivän lehti ja ne aiheelliset laskut.

Kuluttajaneuvonnan yhteyteystiedot

Myös muilla on ollut ongelmia kyseisen yrityksen kanssa:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9320101

http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/566333-supershopping-fi.html

No jos vaikka vähän jotain laattaa ja maalia..

"Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa.." Ei mikään mutta kun olen aivan varma, että jos tässä puolen vuoden sisällä en keksi kylpyhuoneeseen ratkaisua, aletaan sitä tarjoamaan ulkopuolisten toimesta. Mikä sinänsä ei pian ala tuntua yhtään hassummalta vaihtoehdolta..
Täytyy kyllä tunnustaa, että samoin kuin verhotangot ja vieläpä niiden kiinnitysmekanismit, myös hanat ja suihkut eivät lukeudu suurimpiin kiinnostuksen kohteisiini. Maalaminenhan on hauskaa. Tapetoinnistakin tulee varmasti ikimuistoista mutta hanat, laatat, allasmallit ja suihkunurkkaukset..*huoh*
Älkää käsittäkö väärin. Arvostan todella paljon yksityiskohtia ja muotoilua - en vain ole niitä ihmisiä, jotka nauttivat ajan käyttämisestään suihkutankojen ja sulkuventtiilien parissa.
Kenenkään on turha marista tässä maassa, ettei meillä ole vaihtoehtoja. Ainakin erilaisia suihkumalleja on enemmän kuin yksikään ihminen ehtii elämänsä aikana kaivata.. Verkkokaupoissahan niitä on sitten lisää mutta olen ehtinyt vasta puuduttamaan itseni alan liikkeissä. Tosin - myönnettäköön, että esim. Venuksen Kylpy liikkeessä, jossa tänään vierailin, oli hyvää ja ystävällistä palvelua. Se jos mikä tekee monestakin tuskallisesta tapahtumasta jopa ihan siedettävän.

SIKA Siististi cuul

Express Bussin mainokset ovat jo vuosia aiheuttaneet monelle puistatuksia. Halutessaan nuorentaa imagoaan trendikkääksi, Express Bussit palkkasivat keulahahmokseen -70 luvun anarkistinuorukaisen reggaemyssyineen, ja päättivät bussillamatkustamisen olevan "siististi cool".  Nyt, muutamia vuosia myöhemmin, nuorekas vaeltaja istuu jo keinutuolissa, pikku possu sylissään, ja EB(näin ystävien kesken) onkin "SIKA siististi cool".  Olisinpa halunnut olla kehittämässä ja myymässä tuota konseptia...
Oli miten oli, olen saanut tutustua tähän siististi cuuliin systeemiin nyt uuden työmatkareitityksen vuoksi. Eikä se ole hassumpi. Kotoa pysäkille pyrähtää 10 minuutissa, sikacuul tulee ajoissa ja matkalla ehtii ottamaan torkut, lukemaan sähköpostit tai vaikkapa ihan vain pohtimaan maailman menoa. Ns. pitkän matkan bussin etu on ettei se pysähtele minuutin välein vaan huristelee motaria pitkin tasaisesti, eikä kukaan huuda kännykään. Ja suomalainen nauttii kun istuakin saa ihan yksin. Junamatkalaisille tiedoksi; tänäänkin bussini oli jopa minuutin etuajassa perillä. Taitaa se sittenkin olla SIKAsiististicuulia näinä aikoina..