Antibiootteja ja avautuminen

Selailin muutamia blogeja ja ilmeisesti on tapana kertoa mikä erityisesti pännii. Tämän kaltaiset avautumiset ovat mielenkiintoisia, etenkin jos lukija välittää. Henkilökohtaisesti on vähän vaikea kuvitella, että kiinostaisi. Mutta avaudutaan.
Flunssani on kestänyt nyt kuukauden. Ei tennistä, ei lenkille eikä jumppaan. Saikkupäiviä ja sinnittelyä. Pään huminaa ja uskomaton väsyminen. Sunnuntaina oli viehättävä huomata että jopa ulkovaatteiden päälle laittaminen sai pään mukavasti kieppumaan ja pulssin nousemaan. Kunnes tajusin ettei tämä olekaan mikään normaali su-olotila, vaan ole viettänyt lauantai-iltani täysin tervehenkisesti, ja oloni pitäisi olla täysin päinvastainen!!
Kävin lääkärissä. Aivan turhaan. Tai antibiootithan tuli ja kehoitus että tuu sitten uudestaan jos toi ei mee ohi. No nythän mä jo olin siellä, eikä tää ole mennyt ohi!!
Sattuu silmät, niska, lihakset ja on tuskaista olla. Mitä vielä pitäisi olla? Nii just. Kuumetta. Jos ei ole kuumetta on terve. Ja voi mennä töihin. Koska se että huimaa ja sattuu puhuessa keuhkoista, ei ole niin haitallista. Jos mä olisin terve, mä lähtisin heti lenkille, varaisin tennisvuoron ja menisin salille, ja tekisin sata vapaa-ajan projektia joihin ei nyt vaan pysty keskittymään täysillä. Enkä todellakaan kävisi huvinvuoksi terveyskeskuksessa.
Eli niiiiiiin wää wää ja vali vali. Kannattaisko levätä? Kyllä kannattais. Ja levätty on. On levätty jopa niin paljon ettei enää jakseta levätä. Levätty on ihan vyöryinä. Ja kuumaa teetä on vedetty niin paljon, että pelkään etteivät kiinalaiset ehdi kasvattamaan uutta tätä vauhtia. Mutta ilmeisesti lepäämisen jälkeenkään ei saisi tehdä mitään vaan pitäisi vaan..hmm..olla? Ja kuka pystyy vaan olemaan. Ei kukaan. *vali, vali*

Päivän linkkivinkkinä: Victoria Beckhmanin blogi
(klikkaatte kuitenkin)