tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Susan Kuronen auttoi näkemään valon

Muutosten tuulet puhaltavat. Tuomitsemme henkilökohtaisten asioiden tuomisen julkisuuteen, emmekä halua että kukaan elättää itseään yksityiselämällään.
Vielä tällä hetkellä Suomessa elättää useampi lehti itsensä vain ja ainoastaan löyhästi todellisuuteen liittyvällä sosiaalipornolla. Näitä lehtiä ostetaan, tilataan ja luetaan ahnaasti. Meillä on useampi ns. "turha julkkis", joka on tullut julkisuuteen salarakkaana, rinnoillaan, rattijuoppoudellaan tai muilla, ei -yhteiskunnallisesti niin merkittävillä avuillaan.
Mutta nyt Susan Kuronen saa koko kansan järkyttymään. Netti on pullollaan shokissa olevia kansalaisia siitä miten törkeää on levitellä yksipuolisesti. Kantaa ovat ottaneet myös sivistypuolueiden kansanedustajat: (IL)

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on kirjasta kauhuissaan. - Voi
hyvänen aika. Tämä on farssi koko homma. Jollain lailla tuntuu todella
säälittävältä. On yksinkertaisesti väärin levitellä tällä tavalla yksipuolisesti
tietoja yksityisasioista, Räsänen kauhistelee.

Samaa mieltä on kokoomuksen Suvi
Lindén. - Miten sen kauniisti sanoisi. Tällaisen kirjan julkaiseminen kertoo
aika tavalla itse kirjoittajasta. Täytyy miettiä motiiveja, että miksi ihminen
haluaa antaa tällaisia asioita koko kansan reposteltavaksi.

Ihanaa, mä oon ylpeä suomalaisista. Nyt loppuu iltapäivälehtien ostaminen, OHO:t ja Seiskat jäävät historiaan, ja turhien julkkisten aikakausi on mennyttä. Susan Kuronen sai kirjallaan meidät ymmärtämään mikä on oleellista ja mikä on kestävää yhteiskunnallista viestintää. Suomalaista kiinnostaa vain asia, ja aidosti välittävä journalismi.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko jo ehkä toivonut kyseistä kirjaa lahjaksi esimerkiksi ensi jouluna?

Norppa kirjoitti...

mä oon pettynyt jos en saa sitä jo nimipäivä lahjaksi - tai "ihan muuten vaan lahjaksi"

Prepe kirjoitti...

Radio Novalla, joka on Radio Suomen lisäksi aikuisten oikeesti valtakunnallinen kanava eli kuului myös Lapin reissulla, yksi juontaja oli lyönyt vetoa, että jos Susan Kuronen tekee tänä vuonna levyn, niin hän joutuu lukemaan kirjan. Aika paha veto. Kaverin kannattaa todella toivoa, että levyä ei tule.

t.Lauttasaaren presidentti

Hanna Kopra kirjoitti...

Mä en lue mitään missä käsitellään The Nettideittaajan ex-misun mitään asioita. En siis tätäkään.

Mä en haluaisi edes tietää mikä sen misun nimi on, mutta valitettavasti siltä ei ole voinut välttyä.

Koen, että joku muu tieto voisi korvata senkin. Esim. Missä se Tulimaa nyt oikeasti siis taas sijaitseekaan… KVG/EVG!

Anonyymi kirjoitti...

Koko trikki on M.Vanhasen vaalipuhallus,tällä kerätään mummojen ym. sympatiaäänet.Way to go Masa!Vuoden nettipokeripelaajantitteli Matille!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...