Suurten tunteiden kolmiodraamaa

Sain kutsun katsomaan Anna Kareninaa, ja ilahduin suuresti. Baletti on yksi ykkössuosikeistani. Jaksoin taas hämmästellä että millä pienellä kapasiteetin osalla koen ymmärtäväni tätä korkeakulttuuria, ja jopa vielä nautin siitä. Mutta jotenkin se vain tapahtuu ja taas olin haltioituneena tuijottamassa täydellisiä suorituksia, jotka hypnotisoivat teknisellä tarkkuudellaan ja lumoavalla kauneudellaan.
Poikkeuksellisesti olin paikalla ajoissa. En lähtisi tosin leuhkimaan sillä, esityksen alkuun oli kuitenkin enää vain 11 minuuttia. Mutta viimeksi saavuin paikalle viimeisen kellon jo soidessa. Tällä kertaa siis hieman petranneena. Erikoista oli myös se, että seuralaiseni oli pyytänyt esiliinaksi mukaan äitinsä ja tätinsä. En niiannut. Mutta ei paljon puuttunutkaan.(tosin tässä vaiheessa en tiennyt että minun oli ilmoitettu saapuvan paikalle prinsessa
mekossa ja minua oli kielletty kiusaamasta herkkyyteni vuoksi)
Suosittelisinko? Kyllä. Jopa musiikki kosketti riitasoinnullisuudellaan ja dramaattisuudellaan, ei siis välttämättä esitys jonne kannattaa lähteä nukkumaan(näitäkin yrittäjiä oli) mutta energiaa keräämään kuitenkin. Lavastuksessa oli tehty yllättäviä(onnistuneella tavalla) ratkaisuja ja koreografia oli hyvinkin tajuttavissa.
Tosin ajatuksissa käväisi pitäisikö olla huolestunut jos hymyilee lopussa kun sankaritar heittäytyy junalle alle? Tai kun seuralainen sanoo " eihän se ollut mikään sankaritar, sehän oli täysi luopio! sai ihan ansionsa mukaan!"? (no heiii..se anna eli rakkaudettomassa liitossa ja ymmärsi oman tilanteensa vasta kun koki aidon rakkauden, ja teki todella suuren uhrauksen sen eteen)

Ensimmäisen baletin Anna Kareninasta toteutti Bolshoi-baletin legendaarinen ballerina Maja Plisetskaja. Kantaesitys oli vuonna 1972