Hissikohtaamisia

Työpaikkamme rakennuksessa on useampi kerros, joten liikkumiseen tarvitsee hissiä. Jo aloitusviikolla alitajuisesti totesin, että "onpas reippaan ja kivannäköisiä ihmisiä". Siis keskimääräisesti melko elävän ja pirteän näköistä porukkaa, eikä mitään loppuun palanutta peruskauraa -jengiä.
Tänään aamulla huomasin, että samaan aikaan hississä olevalla tytöllä oli hyvännäköinen farkkuhame. Kiva leikkaus, erikoiset napit, ja vielä hauska vyötäröresori. (hissimatka 5. kerrokseen kestää yllättävän kauan). Kävi mielessä sanoa asia ääneen, parikin kertaa, mutten vain saanut suutani auki.
Mutta sitten! Ruokatunnilla palattuani samainen nuori nainen tuli hississä vastaan ja eikun korjaamaan erhe. " Hei anteeksi, mun piti vain aamulla sanoa että sulla on tosi kiva hame". Johon tyttö ilahtuneena vastaa että " Eikun MUN piti sanoa sulle aamulla, että sulla on tosi kaunis mekko". Keskinäisen kehumisen -kerho oli löytänyt toisensa! Hän kysyi mistä olin ostanut omani, ja kehui lisää. Hän itse kertoi farkkumekkonsa olevan jo todella vanha, mutta vakuutin, että se oli ollut ehdottomasti säästämisen arvoinen ja sopi hänelle hyvin.
Toivotimme hyvää päivänjatkoa ja jatkoimme matkaa. Hymyilytti. Kannattaa sanoa kun on sanottavaa.

Kaloreita ja kulutusta

Muutama rivi painoasiaa tähän väliin. Naiselle kaloritaulukot ja energiankulutukset saattavat olla helppoja sisäistää, kun vuosien aikana luetut naistenlehdet ja -ohjelmat ovat niitä täynnä. Vähintään joulun jälkeen pitää sulattaa kinkkua, keväisin päästä rantakuntoon ja syksyisin sitten päästä eroon niistä kesäkiloista, mitä varten koko kevät laihdutettu. Ja kyllähän tässä kulttuurissa muutenkin kommentoidaan naisen ulkonäköä ja -muotoa helposti. Isosta perseestä tai pienistä rinnoista suomalainen mies saa kyllä suunsa auki julkisilla paikoillakin.
No, painon pudottaminenhan on periaatteessa melko yksinkertaista matematiikkaa. Ihminen laihtuu, jos kuluttaa enemmän energiaa kuin sitä saa. Itse olen sitä mieltä, että yksi tyyli sopii toiselle ja toinen taas kolmannelle. Jos haluaa alakarpata tai paastota niin fine, mutta mikään yksittäinen keino ei sovi kaikille. Mutta jos liikkuu lisätäkseen kulutusta, ja järjestelmällisesti katsoo mitä syö, ei oikeastaan paino voi muuta kuin pudota.
Niin sanotun pieni muotoisen ryhdin parantamisen jälkeen, olen käynyt lenkillä nelisen kertaa. Kolme kertaa tökki, ja yhden kerran tuntui tossu luistavan vähän helpommin. Alkupisteeseen palaaminen näyttää olevan helppoa. Tosin, ehkä homma myös lähtee kevyemmin nousuun kun alla on ainakin viisikymmentä "aloituskertaa".
Lenkkeilyllä olen lisännyt energian kulutusta, samoin töihin fillaroinnilla. Vaikkei matka ole pitkä niin sekin on parempi kuin ei mitään. Olen myös avannut kuntokeskuksen aikataulusivun, minkä uskon myös osaltaan vaikuttavan positiivisesti kaloreiden kulumiseen. (niin kuin lenkinjälkeisen urheilujuomankin)
Nämä rivit eivät kumpua nyt ulkonäkötekijöistä, vaikka kyllähän ihminen usein näyttää paremmalta silloin kuin voi paremmin. Painolla ja voinnilla taas ei välttämättä ole suoraa yhteyttä toisiinsa. Tikku voi olla onneton, ja pullukka voi onnellinen - mutta myös toisin päin, eikä millään tavalla ulkoisista seikoista johtuen.
Kalorihässäkkä kumpuaa siis tuosta typerästä painonpuodotusvedosta. Ja siitä, että tänään olen tainnut ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti lukea kaikkien pakkausten kylkiä. Oikeastaan uteliaisuudesta ja kiinnostuksesta.
Hauskaa vielä, että tavoitteeseen jo päässeen ruokavalioon on kuulunut uskomaton määrä jäätelökakkuja, pullapitkoja ja jopa muutava virvoittava six päckikin.
Onneksi viikonloppuna sataa niin ei tarvitse pääsevänsä terassille useammaksi päiväksi.


Me naiset kaloritaulukko laskee puolestasi.

Ruoka-aineiden kaloritaulukko
Jumankekka, ankeriaassa on muuten kaloreita!

Painoindeksi

Paljonko liikkuessa kuluttaa?
*********

"Lettupannu ei usko liikunnan laihduttavan"

"Täällä alkoi voimakas keskustelu kainaloläskeistä"

Jatkui paremmin

Hyvinhän kaikki sitten meni. Aamulla soitin huoltoyhtiöön, jonka puhelimeen hieman uninen ääni vastasi. Luonnollisesti ensin soitin vahingossa väärään numeroon. Herätin melko ystävällisen kuulloisen naisen. Pyysin hirveästi anteeksi.
Huoltomiehen kanssa olimme melkein yhtäaikaa kotiovellani. Kätevää. Annoin kympin, ja olin iloinen, että pääsin niin halvalla. Iltapäivällä arvostin, että pääsin kotiin sisälle ihan omin avuin.
Aamulla intouduin kokeilemaan uutta reittiä töihin(mikä seikkailija). Käänsin Focuksen Kurvin suuntaan, koukkasin rantatielle, sieltä Merihaan läpi kohti Kauppatoria. Täydellistä. Keli oli kaunis, ja merenrantareitti kohtuullinen työmatkamaisemiksi. Huomenna pitää herätä aiemmin ja mennä kauppatorille aamukahville. Mikään ei ole ihanampaa kun istua siellä rauhassa ennen töihin menoa.(paitsi ehkä torkkunapin painaminen ja unien jatkaminen)
Työpäivän jälkeen hengailimme pitkästä aikaa kummityttöni kanssa Kaivarin liepeillä. Meillä on taas uusi, hieno kävelijä joukossamme. Voi sitä iloa ja riemua - ja pientä hallitsematonta hoippuilua hoppuillessa. Pitää ehkä alkaa sopia kalenteriin suoraan vakituiset lasten tapaamispäivät koska muuten kaikki menevät pian kouluun, ja sen jälkeen muuttavat ulkomaille. Ehkä esim. joka kuukauden kolmas torstai voisi olla vakituinen lapsipäivä, jolloin voisin lukea lapsille loimaan-kielisiä satuja ja ehkä pienimuotoisia opettavaisia nukketeatteriesityksiä. Aikuisille niissä voisi tietysti olla väliaikatarjoilu. Nooh, pitänee hioa konseptia..
Järkyttävintä oli tällä kertaa kylläkin kummitädin pyöräily-look. Eikä edes todella käytännöllinen kukkamekko vaan päässä oleva kapistus. Nuori neitonen tuijotti minua mykistyneenä kun tömäytin pyöräilykypärän päähäni. Ilmeisesti näkymälle ei löytynyt äänteitä. Mutta sekin meni ohi, ja raikuvat loppu Hej:t! kaikuivat perääni.
Nyt vielä lenkille. Kammoan kuumassa juoksemista mutta no can do -huuh - kilo on tipahtanut ja neljä vielä jäljellä - ja pahimmat karikot vielä edessä. Tsemppiä mulle.

Ensimmäisen päivän kunniaksi

No niin.
Siinähän käy sitten niin, että kun tarpeeksi tekee, niin jotain aina vähän sattuukin. Ja tällä kertaa ovi läimähti kiinni ennen kuin avaimet ehtivät mukaan matkaan. *yks, kaks, kolme, neljä.. jne. ja voi vironperän persikka!* Vaikka kuinka monta kertaa laskisi kymmeneen, ovi pysyy silti kiinni. Pyöräilykypärä päässä pihalla, sekä koti- että pyöränavaimet samassa nipussa, ja sitä rataa.
Päivä olikin muuten mennyt melko seesteisesti, siis ensimmäiseksi työpäiväksi. Tuntui jopa ihan mukavalta mennä ja olla. Salasanojen muistamisessa meni tietysti hetki mutta keskimääräisesti luisti ihan reippaasti.
Mutta tietysti ulos tullessa auringon paisteeseen oli vähällä tökkiä. Jarrut pohjaan ja Kaivarin rantaan hetkeksi vetämään happea ja aurinkoa. Kengät pois jalasta. Uskomatonta miten kenkien jalassa pitäminen tuntuukin niin..no, kenkäiseltä kun nelisen viikkoa on tassutellut menemään millä sattuu. Siis kultasandaleteissä ja paljain varpain.
Ja miten kävi. Kun sitten koko päivän oli keskittynyt äärirajoilleen ja sopeuttanut itsensä yhteiskuntaan, käy näin. Oman kodin ovet sulkeutuvat.Turha kai kertoakaan että vara-avaimet olivat sisällä. Tähän liittyy myös tietenkin se että piti kiirehtiä ystävän luokse uutta puoliksi loimaalaista tyttövauvaa katsomaan. Tosin, seuratessani myös heidän pientä poikaansa, epäilen että lapset, joiden toinen vanhempi on loimaalainen;ovat 2/3 loimaalaisia. Toiset piirteet vain periytyvät paremmin kuin toiset. Sympaattinen pikku mies. Energinen - mutta sympaattinen. Ylös alas ylös alas ylös alas ylös alas voi hyppiä kaksi tuntia putkeen.
Entä mikä sitten neuvoksi? No meillähän on tietysti huoltoyhtiö, joka päivystää klo 16.00 asti. Tämän jälkeen kaikki on extra-kallista huvitteluaikaa. Kello 16 jälkeen ovimiehen käyttämisestä saa maksaa 40 euroa. En voi ymmärtää, että aamu seitsemältä, saman huvin saa kympillä. Eli kello 17.00 homma maksaisi nelinkertaisesti mutta seiskalta, joku aamuvirkku tulee kymmenellä eurolla avaamaan oveani. No, olisi hinta mikä tahansa, mielellään sen omaan kotiin sisäänpääsystä maksaa. Nyt vain tällä kertaa, ihan vain periaatteen vuoksi, päätin sinnitellä yön yli, jotta saisin palvelua neljä kertaa halvemmalla kuin edellispäivänä. Sitähän voi ajatella vaikka olevansa Oven Avaamisten Hulluilla Päivillä!
Että näin.

Paluu yhteiskunnan jäseneksi

Neljä viikkoa. Ei festareita, eikä terasseja. Jaa no, neljään viikkoon taisi sentään mahtua kaksi piipahdusta terassilla. Yksi pidempi Loimaan vierailu,yksi sukulaistytön vierailu täällä. Yksi pidempi pyöräily ja neljätoista kirjaa. Mökkeilyä. Autolla piipahdus Pietarsaaren korkeudella. Kaksi uutta siskoa. Vanhempia. Kaksi sushiateriaa. Yksi hajonnut puhelin. Kaksi syntynyttä vauvaa(ei itselle). Tyttö ja poika. Alennusmyyntiostoksia.(yksi palautus) Ei poistumista valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Vähemmän hyttysenpuremia kuin yhtenäkään aiempana kesänä. Ei häitä, eikä hautajaisia. Puhelimen ulottumattomassa useita päiviä. Ei pelkästään hyvä asia koko ajan.
Aika meni hujauksessa. Olen ajatellut ja lukenut. Kun en ole halunnut ajatella, olen lukenut. Kun en ole lukenut, olen ajatellut.(tältäkö se siis tuntuu)
Luulen, että en edes alkoholisoitunut. Huomenna töihin. Onneksi kaikki muutkin ovat olleet pois neljä viikkoa. Ehkä ensimmäisen tunnin ajan puhumme hitaasti.

Kesälukemista

Kenenkään pakottamatta, pongasin tämän Elämää ja kirjoitusvihreitä sivuilta.
Koska näitä on joskus kiinnostava lukea mutta välillä niin vaikea saada aikaiseksi että itse täyttäisi, välttelen itseni ulkona polttamista ja vietän muutaman minuutin koneen ääressä.

Säännöt:

- Tässä on lueteltu sanoja. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
- Jos juuri siitä sanasta ei tule mieleen mitään, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta.
- Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljon juttuja.
- Lopuksi: keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele siihenkin sanaan liittyviä lapsuuden tapahtumia.

1. Kampa
Juuttui aina tukkaan kiinni. Aina. Jos olisi saanut valita, olisi mielummin kulkenut hiukset kampaamatta, ja varmaan lapsena myös näytin siltä. Myöhemmin ala-asteella oli ihanaa jos joku vanhempi tyttö kampasi ja letitti hiukset, koska en itse osannut ja hyvin letitetyt hiukset tuntuivat ryhdikkäiltä.

2. Lintu
Ei mitään mielikuvaa linnuista. Joskus kuudennella oli kotona pari undulaattia jotka tekivät poikasia ja koska linnut saivat harjoitella häkin ulkopuolella lentämistä, olikin "hauskaa" kun poikaset linnouttautuivat olohuoneen verhotangon päälle ja välttelivät samaan aikaan häkkiin lentämistä. Myöhemmin linnut muuttivat Turkuun mutta kuulemma silti elivät onnellisen loppuelämän.

3. Meri/Järvi
Lapsena vietimme usein kesällä papan ja enon kanssa Liesjärvellä. Tehdas, jossa isoäiti kävi töissä omisti siellä mökin. Näen siitä usein unta vieläkin. Ruokana oli Jalostajan purkkilihapullia ja pussista mummon muusia. Maistui. Enon kanssa pelasimme ristinollaa tai jazzia. Taisin hävitä aina. Yötä nukuttiin makuupusseissa pienessä huoneessa. Vaikka kotialue Loimaan vesimäärä on minimaalinen on järvimaisema silti tutumpi. Tosin kesäleireillä pääsi meren ääreen ja suolaveden makuun mutta veneily jäi vieraaksi.

4. Kitara
En koskaan oppinut soittamaan mitään. Tosin en sitä koskaan harjoitellutkaan. Musikaalisuus vain ei millään tavoin tullu esiin peruskoulu-urani aikana. Nykyäänkin laulamani kappaleen tunnistaa sanoista, jotka usein myös menevät pieleen.. Pikku-enolla oli akustinen kitara huoneessaan mutta muistaakseni hänkään ei oppinut soittamaan sitä.

5. Kello
Minulla oli usein lapsena tapana kysyä "paljon kello on sillai erilaisesti", mikä tarkoitti digitaalista aikaa, ja televisio-ohjelmien lukua.

6. Oksentaminen
En muista lapsena kauheasti oksennelleeni. Ja itseasiassa hurjin oksentelukokemus tuli nyt vasta muutama kuukausi sitten kun aikuisiällä olin kunnon vatsataudissa. Joskus 12-vuotiaana muistan oksentaneeni bussimatkalla ruotsissa kun menin kiskaisemaan pussillisen mansikoita yhteenmenoon.

7.Mummo
Meillä on ollut suvussa aina reippaahkot vanhat rouvat, niin varsinainen mummo-sana on jäänyt käyttämättä. Isoäidistä tuli isoäiti jo 40-vuotiaana, ja hänen äitinsäkin oli vasta 75-vuotias silloin, ja hyvinkin reipas. Mutta "mummo" niin kuin vanhempana sukulaisena on edustanut hyvin läheistä perheenjäsentä.

8. Kirja
Vaikka koulu muuten ei tainnut olla varsinainen menestystarina, lukeminen onnistui. Kirjasto tuli tutuksi jo varhain, ja lukeminen on ollut Ystävä.

9. Pipo
Hukassa. Usein. Kun on ollut jonkinasteinen AD/HD lapsi, on kaikkien tavaroiden tallessa pitäminen ollut mahdotonta. Pipo oli yksi näistä. Mainospipo-lapsia. Pipoissa saattoi lukea esim. Laaksosen putkiasennus tai Joule. Teininä tietysti kuljettiin paljain päin. Ei liity suurempia muistoja. Pipo on myöhemmin tullut hyvinkin rakkaaksi ja tärkeäksi asusteeksi.

10. Matematiikka eli laskento
Mikä meni pieleen? Suomalainen peruskouluopetus, matematiikan osalta on rakennettu toisen tyyppistä oppijaa ajatellen. Minulla ei ollut mitään matematiikkaa tai numeroita vastaan, ei ole vieläkään. Matematiikkaa vain opetettiin tavalla, joka ei mennyt perille. Myöhemmin totesin, että minuun henkilöityi lapsena jotakin, josta muutamat laskennon opettajat eivät suuremmin välittäneet.

11. Metsä

Metsä on aina ollut jollakin tavalla ympärillä. Koulun, kodin ja kasvuympäristön lähellä. Sinne eksymisestä varoitettiin lapsena tuhansia kertoja. Kesäleireillä myös yövyttiin metsikössä.

12. Ukkonen
Ukkonen on aina kuullostanut kiinnostavalta. En koskaan lapsena pelännyt ukkosta ja salamointia, ehkä päinvastoin. Ukkosta on ollut kaunista kuunnella ja salamoita seurata.

13. Hiukset

kts. kohta kampa. Pienenä minua luultiin pojaksi, joten ehkä siksi välillä halusin kasvattaa pitkät hiukset. Hiuksiin ei liity sen kummallisempia muistoja. Usein sain vain kampaajalla kuulla, että "onpa sulla paksu tukka" ja myöhemmin tietysti "ettei hiukset ja järki pysy samassa päässä".

14.Sisko/veli - valitse toinen
Voi kun niitä olisi voinut pienenä tilata jostakin! Kaipasin pienenä siskoja ja veljiä, ja vielä isompanakin. Kaikilla muilla niitä oli.

15. Ikkuna

En ole tainnut rikkoa yhtään ikkunaa lapsena. Hämmästyttävää kyllä. Enkä ole juuttunut ikkunoihin, enkä pudonnut niistä. Tosin ekaluokalla kaverimme Esa halusi näyttää meille tytöille kuinka vahva hän on, roikkui sitten neljännen kerroksen ikkunasta, eikä sitten enää jaksanut nostaa itseään sieltä. Minä ja toinen tyttö juoksimme hakemaan isot neljäsluokkalaiset apuun, ja saimme kuin saimmekin kaverin nostettua takaisin luokkaan. Jälki-istuntoa tuli.

16. Kalenteri

Eikai tähän voi laittaa muuta kuin joulukalenteri. Tarhassa sai jokainen vuorollaan avata yhden luukun ja pyytää yhden ystävän istumaan viereensä luukun lähelle. Joulun aika oli mukavaa aikaa kun joululoma alkoi ja vihdoin oli omat synttäritkin.

17. Puuro
Puuroa ei paljoa syöty kotona. Se oli enemmänkin leiri/kyläruokaa.

18. Harmoni/piano
Vesikosken ala-asteella oli aamuhartaudet joissa opettaja soitti harmonia polkien, ja virsi laulettiin sinikantisesta virsikirjasta. Neljä ensimmäistä vuotta opettaja säesti kaikki musiikkitunnit harmonille. Pikku koulussamme ei ollut pianoa.

19. Säkkituoli

Ostin yläasteella ensimmäisestä talvilomapalkastani harmaan säkkituolin ja palapeililasit huoneeseeni ja olin erittäin tyytyväinen. Töissä oli pienellä konepajalla automaattisorvin vieressä. Huolestuttavinta on, että nyt tuollainen saman sävyinen säkkituoli sopisi hyvinkin nykyiseen kotiini.

20. Sekalainen

Ööö..sekalainen karkkipussi? Karkit maksoivat 5 penniä tai 10p. Eikä niitä ollut jättisäkkiä. Osuuskaupassa ne kääräistiin paperitötteröön, ja karkkia saatettiin ostaa 50 pennillä.

21. Polkupyörä

En muista opinko ajamaan aikaisin vain myöhään, muistan kuitenkin että varsinainen pakko-opettelu alkoi siinä vaiheessa kun äiti kyllästyi hitsauttamaan katkenneita apupyöriä takaisin kiinni. Olin melko pieni kokoinen lapsi, ja muistan pyörän olleen hieman korkeahko mutta pyörällä ajo sujui melko hyvin opittuani. Pyörän väri oli punainen. Ainoastaan joku kevät ajoin suoraan vettä täynnä olevaan ojaan kun tavallaan katsoin, että siinä oli lätäkkö eikä oja. Olimme sitä ennen ajaneet muihin lätäköihin huvin vuoksi rikkoaksemme päälle jäätyneen ohuen jääkerroksen. Naapurin tytön äiti minut sieltä sitten onki läpimärkänä ylös.

Piipahdus kaupungissa

Jäin ällistyneenä tuijottamaan edellistä tekstiä. Kirjoitettu tiistaina. Mitäh, sehän oli vasta eilen. Tai siis edellispäivänä..eikun. Mihin nämä päivät kiitävät..?
Nopea käynti kotona ja takaisin Lohjanjärven rannalle vielä muutamaksi päiväksi. Sitten onkin edessä paluu todellisuuteen, arkeen ja työelämään.
Kotona puhelin lataukseen. Taas pari päivää ilman toimivaa puhelinta tai latausmahdollisuutta. Alan jo tottumaan tähän. Siitä on jo useampi viikko kun pystyin lähettämään tekstiviestin puhelimella jossa kaikki kirjaimet toimivat ja ystävien nimet löytyivät puhelinluettelosta.
Hesarit lattialta ja kahvinkeitin päälle. Nopea vilkaisu tv:hen pitkästä aikaan. Lähetys pätki. Apu löytyi digitohtorilta: Itse suosittelen galvaanisen erottimen asentamista vastaanottimen ja antennikaapelin väliin. Selvä homma.. En lähde metsästämään galvaanista erotinta, mikä ikinä se sitten onkaan. Ehkä asia korjaantuu itsestään.
Mutta kuinka ihanaa onkaan piipahtaa ns. sivistysoloissa. Telttailu ja mökkeily on ihan superia. Ja mielestäni mitä lähempänä on ulkoilmaa, sitä paremmin nukkuu mutta kaikenlainen hygieniatoiminta on vain kerrostalo-oloissa huomattavasti sujuvampaa, helpompaa ja hmm..ei luonnollisempaa. Eläköön vesijohto- ja viemäriverkosto!

Jotkut haluavat mökit mukavuuksilla
Kotiliesi pohtii ekotehokasta mökkeilyä
Mökkeily kuluttaa enemmän energiaa - hesari

Vedonlyöntiä kiloilla

" Kaikesta oppii - paitsi ei välttämättä "; on edelleen käyttökelpoinen sanonta. Kävi nimittäin niin, että toukokuussa tuli lyötyä isäpuolen kanssa pienimuotoinen painonpudotusveto. Jos olen mitään oppinut näinä vuosina niin a) isäpuolen kanssa ei kannata lyödä vetoa - mistään ja b) painonpudottamisesta ei kannata lyödä vetoa ollenkaan. Näin.
Veto oli siis että kummankin piti pudottaa painoa tietty määrä elokuun viimeiseen päivään mennessä. Punnitus tapahtuu Loimaalla. Ja kuinka ollakaan, isäpuoli on tavoitteessaan jo nyt - ja eräskin nainen on suunnilleen lähtökuopissa. Periaatteessa kaikki on vielä mahdollista. Vedin siis lenkkitossut jalkaan, ja kieltäydyin mahdollisuudesta kieltämättä houkuttelevasta saunaillasta juomineen.
Sillä:
Lonkero ja makea siideri sisältävät puolen litran pullossa jopa yli 27 sokeripalan verran energiaa, puolen litran IV-oluttuoppi taas yli 22 sokeripalan verran. Puolesta litrasta kuivaa siideriä saa energiaa noin 20 sokeripalan ja III-oluesta yli 18 sokeripalan verran.
Mutta oli miten oli, älyttömät 100 euroa on pelissä ja valitettava mahdollisuus kuulla aiheesta koko loppuelämän, joten erityisesti tämä jälkinmäinen ajatus mielessä saattaa hyvinkin innostaa yrittämään nämä hätäiset loppuviikot.

Atkins
Laihdutus.net
Älytön määrä muita dieettejä
Lihavuudesta

Terveisiä Pietarsaaresta!

Rannikkoautoilu kävikin aiottua nopeammin. Suomen luonto on tänä kesänä vihreää - ja märkää. Matkan varrella tuli huomattua että, talojen ovenpäällisiä koristavat suomen liput ja rantasuomalaiset pitävät nurmikoistaan hyvää huolta. Isänmaallista ja siistiä. Tai sitten joku ovelta ovelle lippumyyjä on ollut todella sinnikäs.
Ensimmäiseksi päräytimme Kaustisille. Jude sanoi, että siellä on kaunis talo. Oletan hänen tarkoittaneen upeaa kansantaiteenkeskusta. Se olikin hieno. Vaikuttava kokonaisuus ja kuitenkin helposti lähestyttävä ja luonnollinen.
Kaustinen oli muutenkin positiivinen yllätys - ensi vuonna aion kyllä kaivaa ohjelman ajoissa esiin ja katsoa mitä kansainvälistä musiikkiylläreitä paikalla on tarjottavana. Yö tuli vietettyä Tastulan leirintäalueella. (sen jälkeen kun teltta oli kerran jo pystytetty muualle, maisema tsekattu uudelleen - ja todettu - ei sittenkään)
Rantareitti on kaunis mutta vesisateessa kaikki alkaa näyttää samalta. Vaikka rakastankin teltassa lukemista vesisateella, en niin paljoa, ettäkö samaisen teltan pystyttäminen ja sateessa vessaan juoksenteleminen innostaisi. Suunnitelmat lyhenivät siis useammalla päivällä ja paluu sujui uudenmaan omakotitaloalueen suojiin hyvinkin kivuttomasti. Hieman harmitti, että minkki p:n kotiseutu jäi ohi ajaessa tarkemmin katsastamatta mutta jospa ensi kesänä vaikka auringon paistaessa. Jopa Koskenkorva jäi kuvaamatta.
Mutta Pietarsaari oli ystävällinen ja vieraanvarainen. Jälleennäkeminen isäpuolinorpan siskojen kanssa oli uskomaton, ja vieraita viihdyttämään saapui naapurikin, joka oli myös eräänkin porilaisen ystävän ystävä. Naapuri toi vielä seuraavana päivänä läksiäislahjat, vaikka juuri edellispäivänä olimme tyhjentäneet hänen viskivarastonsa. Nyt on norpallakin sveitsiläistä laatua oleva linkkuveitsisetti - turvaksi telttaöihin kuulemma.

Länsirannikko - here I come!

Viimeinen lomaviikko on alkamassa. Vaikka kesä on ollut kuulemma kylmä, ei keli ole haitannut. Ehkä vasta aivan näinä muutamana viime päivänä olisin jo mielelläni nauttinut parista hellepäivästäkin mutta sää on hyvinkin pitkältä annettu tekijä, ja turha sitä on itkeä. Heti kun kuvittelen mielessäni vaakasuoraa räntäsadetta, alkaa +19 astettakin tuntumaan riittävän miellyttävältä.
Tänään suuntaan sandalettini(kirjoissa kaikilla naisilla on aina sandaletit) kohti Lohjanjärveä ja huomenna koti länsirannikkoa. Muuta suunnitelmaa ei ole kuin laina-auton nokka kohti rannikkoa, ja siitä sitten ylöspäin. Pietarsaaresta on luvattu yöpaikka, ja teltan kanssa leiriytyiminen ei vaadi hirveitä etukäteisvalmisteluja.
Pori on mukavasti matkan varrella, ja pitkään hinguin jazzeille joka on aina ollut hyvin onnistunut happening mutta kuunneltuani hetken Shaggya, täytyi todeta; "ei pysty liian hapokasta". 55 euroa kukannpössyttelymusiikista on liikaa. Eikä kyse ole edes rahasta, vaan siitä että itseni tuntien toisen kappaleen jälkeen alkaisin aidosti odottaa koska "sen yhden ja saman biisin jollotteleminen loppuisi" Parasta oli kun ystäväni sanoi "että ei se oikeastaan ole reggae tyyppistä" Eiiii-pä - tyyppi vain on muuten syntynyt Kingstonissa Jamaicalla. Piripolkkaako sieltä nykyään tuodaan?
Oikeastaan melkeinpä haluaisin pitää reggee okeee -musiikista, se tekisi elämästä niin paljon helpompaa mutta vaikka kuinka pidän mielen avoinna, niin sydämeni ei ole vielä avautunut värikkäille villamyssyille. Mary J Bligella kuullostaa olevan kaunis ääni ja ihan iisi meininki mutta ei pelkästään riitä tänä vuonna Kirjurinluodolle linnouttautumiseen. Tuntuu kuin katsoisi Whitney Houstonin menestynyttä pikkuserkkua. Suomen rannikko kiinnostaa nyt enemmän. Mitä on Kristiinankaupungissa? Entä Kaskisilla? Tai onko Närpiössä muuta kuin perunaa? Larsmon luodollakin voisi käydä ottamassa valokuvan. Kurikkaankin voisi poikesta, jos Late olisi lähtenyt käymään kesävaate ostoksilla mutta ajopäiväkirja on vielä täysin tyhjä.

Sisäpihan avajaiset

Kaikki isot ja tärkeät asiat tapahtuvat kun niitä vähiten suunnittelee. Ei, en nyt puhu varpaan kynsien lakkaamisesta, vaikka kiitos kysymästä, tänään otin senkin puolen haltuun. Tuli kyllä muitakin tärkeitä asioita hoidettua; vein mm. Minkki P:n Louis Vittonin liikkeeseen, minkä hän palkitsi löytämällä minulle alennusmyyntilaukun(valkoisen) hieman edullisemmasta kaupasta. Ja palautin pari viikkoa sitten ostetun mexxin lievästi optimistisen kotelomekon. Ymmärsin tosin ottaa palautuksen lahjakorttina, enkä käteisenä, jotta voisin ostaa palautuksella jotain hyödyllisempää, enkä esim. maksaa juuri lattialle tipahtaneita kaasu- ja sähkölaskuja.
Mutta siis pihan avajaiset. Sisäpihallamme on ollut suhteellisen hiljaista. Osittain se johtuu näistä..hmm..luojan luomista kesä(?)keleistä, mutta osittain tietysti myös siitä että jotkut ovat töissä ja jotkut kokonaan poissa kaupungista. Välillä olen huomioinut kun joku pieni ihmisrykelmä on kokoontunut pihalla olevien pöytien ääreen, mutta kovin pienimuotoista se on ollut. Tai sitten en ole ollut vain kotona todistamassa riehaikkaimpia pihajuhlia. Tämä kaikki liittyen siihen, että sisäpiha on verrattain ookoon kokoinen, ja lähes valmiin rempan jälkeen ihan mukavassa kunnossa, uusine pöytineen. Viime kesä sujui pitkälti ulkoruokinnan parissa, ja odotin tästäkin kesästä saman tapaista mutta toisin on käynyt.
Kovin hiljaista meinasi olla tänäänkin. Päivällä näytti sateiselta, ja tuuli oli kovinkin ikävä mutta koska grillaajia saapui, niin eipä siinä auttanut muu kuin heittää grillinestettä taloyhtiön grilliin, ja toivoa parasta. Eipä ettenkö olisi lähtenyt tilanteeseen itsevarmasti. Mukana olleessa tulitikkuaskissa oli yksi tikku jäljellä. Arvelin että se riittäisi. Olin oikeassa.
Ja tungoshan siitä tuli. Tänään sattui huippusuosittu grillausilta taloyhtiössämme. Juuri meidän jälkeemme saapui paikalle nuori neitokaisseurue, joka valtasi toisen pöydän grilleineen, ja sen jälkeen miesseurue, joka suivaantuneena tästä, lähti ostamaan lisägrillin. (jota he myös kokosivat tunnin verran...). Siis meillä on vain kaksi yleisgrilliä käytössä mutta meidän grilliin olisi kyllä mahtunut. Tosin, moni ei hirveästi tunnu yhteisiä grillejä putsaavan, ja ruuatkin heitetään grilliin vähän miten sattuu. (enpä tässä kohtaa huomauta edes siitä miten niitä säilytetään talvella niin, että ne vievät kuuden polkupyörän tilan varastossa). Mutta tässä kaikessa näytti todella toimivan "ensimmäisenä paikalla saa valita" - systeemi.
Grillaussessiomme aikana vielä naapuripöytäämme linnoittautui nuori naisseurue koiransa kanssa, ja koska toisella seurueella oli koira, oli ilmassa jännittynyttä tärinää. Ja kun vielä yksi mummoseurue halusi nauttia ulkonaolosta (melko kylmällä säällä sanoisin), niin ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Ensimmäistä kertaa oli mukava olla omalla pihalla, oman taloyhtiön pöydän ääressä, tietäen ettei ollut kiire, tai ei tarvinnut väistää sen vuoksi että "oli vain kuokkimassa", koska sopu sijaa antaa jne.
Kahville siirryttiin sisälle. Kakun kera kaivettiin uudet runot.
Riku tuntui raskaalta. Orava runot naurattivat Elinaa, ja Pahkalalta ei meinannut löytyä sivuakaan missä ei olisi lukenut pimppi. Ota näistä sitten selvää.
Vieraiden jälkeen jäin hymyilemään että miten nämä nuoremmat jaksoivat tuossa vuosia sitten naureskella sille kuinka minä olin vaaanhaaa. Ja nyt sama jengi tuntuu olevan väsyksissä kesäaikaan vaikkei tunnit pauku kahdessatoista ja riehuminen tuntuu olevan minimaalista, tai suorastaan kadoksissa olevaa. Hmm..ehkä se todellakin on mielentila. "Mitäs minä sanoin!" ;)
Elokuussa helteiden jälkeen sitten uudestaan.

Ja SM-mitalisti Loimaalta

Minähän kerron mielelläni Loimaalaisia urheilu-uutisia. Erityisen mielelläni myös menestyjistä.
Lämpimät Onnittelut Kummisetänorpalle, joka tuli kotiin Petanquen SM-kisoista kolme kultamitalia kaulassaan! (omia)

Nainen Loimaalta

Nyt kesälomalla vierraillessa, Loimaan kodista irtosi palanen sivistystä mukaan Helsinkiin. Kerran näinkin päin. Eikun siis..
Jo mielestäni aikoja sitten norppaisäpuolen antama taulu, pääsi Jaken&Hannan kyydillä isolle kirkolle, kun itse jäin vielä maaseudun rauhaan. Kiitos tästä. Taulu kainalossa muiden raahattavien matkatavaroiden kanssa, on aina hieman kyseenalainen huvi, on se expressbussi sitten miten siististi cuul tahansa.
Ja aina kun uusi taulu tulee kotiin, alkaa säätö. Tulisiko se tähän, vai tähän - entä jos tämän ottaisi pois ja siirtäisi nämä - ai mutta aurinko häikäisee näiden lasiin, jos nämä ovat keittiössä - no entäs jos sitten laittaisi tämän vain tänne...
Kun taulu on paikallaan, tietää että "nyt pitäisi saada joku uusi" tuolle toisellekin puolelle, onpa kiinnostava nähdä, mistä ja minkälainen siihen rantautuu.

Juhlapäivä - kirjatulva postiluukusta

Kirjaterveisiä! (taas vaihteeksi) Täytyy muistaa kehua kun on kehumisen aika. Löysin itseni puolivahingossa kirjakustantamo Sammakon sivuilta. Olin juuri lukenut todella hyvän Dan Rhodesin Kulta -kirjan(vuoden 2007 paras skottilainen romaani), ja selailin mitä muuta tuotantoa mieheltä oli tullut. Koska kesäaikaan, tai ylipäätään minään muunakaan aikana, mitään, ei pitäisi ostaa muualta kuin alennusmyynnistä, klikkailin tarjouksia - kohtaa, ja löysin kuin löysinkin muutaman heräteostoksen.
Ja kuinka ollakaan! Tänään kolisi postilaatikko niin ettei paremmasta väliä, ja kirjaa toisensa jälkeen putkahti lattialle. Loistavaa ja nopeaa palvelua. Tein tilauksen viikonloppuna, joku fiksu käsitteli sen heti maanantaina, ja kirjat olivat minulla kotiinkannettuina tiistaina! En ole mikään edistyksellinen ja postitilausten suurkuluttaja mutta onpa välillä ollut niinkin, että aivan tavallisen varastotuotteen toimittamiseen postitse on mennyt useita viikkoja. Tästä siis innostus ja kiitokset Sammakon suuntaan.
Itseasiassa kaikki viisi kirjaa löytävätkin tämän linkin alta.


Riku Korhosen: Savumerkkejä lähtö harkitseville (tämä sen vuoksi, että Korhonen sattui kirjoittamaan lähiaikoina julkaistussa kolumnissaan, jotain ihan täysipäisen tuntuista, eikä tunnu laulavan ikuista itkuvirttä naisista, niinkuin kolleegallaan Arno Kotrolla *huokaus* on tapana)

Isopahkala@Terho: Intohimon hullu huhtikuu (tämä sen vuoksi että Pahkalalla on ollut ennenkin aika...hmmm..reippaita runoja ja - runoja tarvitsee aina)

Juha Seppälän Super Market (tämä sen vuoksi, että ex-työkaveri Pöhkö jaksoi tuulettaa Seppälän puolesta mennen tullen, ja kuin näin tuon opuksen, niin se oli pakko saada.

Dan Rhodesilta klikkasin kotiin myös hänen esikoisteoksensa sekä kirjan Antropologia ja 101 tarinaa (alkuperäiskielellä, jokaisessa on ollut vielä 101 sanaa), jotta kunnolla saisin kaverin kirjoittamisesta kiinni.

Jotta päivä olisi tarpeeksi juhalllinen, ostin itselleni vielä CD:n (niitä on häpeällisen vähän), ja vaihtoehtoja olisi ollut monta, päätin kuitenkin aloittaa Johanna Iivanaisesta.

Nimipäiväjuhlintaa

Isoäitini ovikello soi aamulla siinä puoli kymmenen aikaan. Se on lomalaiselle aamua. Etenkin jos ei ole etukäteen varoitettu, ja miksi lomalla muuten pitäisi varoa. Eikö vapaalla saa vain olla?
Koska olin jo hereillä, menin avaamaan ovea, joka tosin oli jo auki mutta ymmärsin, että ovella on joku vieras joka ei vaan täräytä suorilta sisään.
Oven takana oli hieno kukkapuska ja tuttu kukkakauppias. Repesin ja nauroin ääneen. Näytin varmaan lievästi pöllähtäneeltä aamutukassani (ihan niin kuin se muka muulloin olisi paremmin), ja onneksi päällä olevassa mustassa rantamekossani.
Sain nimipäiväkukkia! Iladuin suuresti! Ehkä herrasmiesmäisyys ei ole sittenkään suomessa vielä kuollut..
Olen myös saanut lukuisia nimipäivätekstiviestejä ja muutaman soitonkin. Kiitos kaikille!
Pienenä nimipäivä oli melkein isompi juhla kuin syntympäivä. Heinäkuussa oli helpompi sukulaisten piipahtaa kuin joulukuussa. Isoäidin äiti ja hänen sisaruksensa tulivat aina heinäkuun 11. kylään. Pienessä kerrostaloasunnossta kahvin kanssa, syötiin ranskanleipää, ja laitettiin päälle kinkkua tai silliä, maljaksi kohotettiin Patras Muscatelia. Isoäiti teki mansikkakakun. Jossain vaiheessa oli mokkakakkuinostus (ei, en nyt viittaa viivi avellaniin) mutta se onneksi meni ohi.

Haastava puhelinsituaatio

Ns. puhelinsituaatio alkaa jo hymyilyttää. En ollut saanut kuin satunnaisia tekstiviestejä muutaman viikon aikana, ja vaikka se periaatteessa on aivan normaalia, epäilys kaivoi mieltäni - mitä jos sittenkin olen ollut kaivatumpi. Suivaannuin ja mätkäisin eilen sim-korttini siiderissä uineeseen N73:seen ja näytölle napsahti 13 viestiä. No niin, olin sittenkin olemassa.
Laitoin puhelimen laturiin ja ajattelin sen toimivan, kunnes kävikin ilmi että esim. kaiutin joka toistaa äänen toisesta päästä, ei toimi - eikä myöskään tekstiviestejä kirjoittaessa ns. korjausnäppäin.
Nyt minulla on siis kaksi puhelinta. Toinen, joka ei ota vastaan tekstiviestejä kuin päivän parin viiveellä tai joskus aivan satunnaisesti, ja toinen jolla voi lähetellä ja vastaanottaa niitä mutta ei esim. puhua puhelimessa, koska vastapuolen ääni ei kuulu.
Minkki P:tä lainatakseni; "Onneksi on kesä".

Ryhtiä ilmeeseen - oli jo aikakin

Tänään oli se päivä/ilta, kun vihdoin sain aikaiseksi kokeilla toista blogipohjaa. Ajatus häivähti mielessä jo vuoden vaihteessa, ja joskus aiemminkin mutta koska vaihtamisen yhteydessä käy aina niin että "jotain säästyy ja jotain katoaa", en ole vain saanut aikaiseksi. Nytkin suurin osa linkeistä nähtävästi hävisi mutta niitähän voi ajan mittaan aina kehitellä uusia.
Kiitos kaikille jotka käytte täällä. Se on edelleen hämmästyttävää ja hauskaa. Toivottavasti joinakin päivinä saan hymyn huulillenne.

Hesari testaa ja tykkää - paitsi amerikkalaisista

Huomaan, että olen lomaillut tarpeeksi, koska kulmani alkavat nousta eri asioista. Tämä aiheuttaa tietysti otsaryppyjä mutta jos ne ovat elämäni suurin murhe, silloin asiat periaatteessa melko mukavasti.
Ei pitäisi lukea aamuisin lehtiä. Lomalla juodessaan aamukahvia, sitä on jotenkin niin suojaton. Mikä tahansa otsikko tai pieni vaaniva lause pääsee ihon läpi kun ei ole varuillaan. Pitäisi olla esilukija joka yliviivaisi typerät kohdat lehdestä mustalla tussilla tai leikkelisi tarpeettomat artikkelit etukäteen lomalaista säästääkseen.
Nyt pulssia nostatti niinkin viattomalta kuullostava asia kuin Helsingin Sanomien jäätelötesti; plussat ja miinukset, hinnat ja mittatiedot jne. Kärkevää ammattijournalismia siitä että jäätelöpallojen hinnat ja koot vaihtelevat Helsingin keskustassa. Eikö olisi vasta uutinen jos Helsingin jäätelöpallojen koot eivät vaihtelisi, ja hinnatkin olisivat sentilleen samat?
En kritisoi aihetta. Suomi tarvitsee tuollaisia kesäjuttuja. Eihän päivän sanomalehden ole tarkoitus olla pelkkä kopio stt:n uutistiedotteesta, vaan perinteiseen tapaan tuoda ihmisiä yhteen eri asioiden ja teemojen ympärille. Ja jäätelö, sehän kiinnostaa kaikkia! Paitsi - täytyy tunnustaa, että tänän kesänä olen ollut entistäkin huonompi jäätelön syöjä. Mutta tänään oli juhlahetki kun pistäydyimme Valion Jäätelöbaarissa (hei anteeksi, muuten, mikä jäätelöbaari se on? ihan tavallinen pieni, parin asiakkaan palvelutiski) ja ilahdutimme nuivasti kunnon lounaaseen suhtautuvia lapsia jäätelöllä. Yhteisen herkuttelun kohokohta oli kaikille kun eräänkin naisen ylisuuri pehmis tipahti ensimmäisen nuolaisun jälkeen lattilalle. "PLÄTSIS!" Lapset eivät edes nauraneet. Jäätelön pudottaminen lattialle taitaa olla vähän kuin ilmapallon kadottaminen taivaalle, vaikka olisi jo vähän vanhempikin.

Mutta asiaan, eli puolueettoman ja luotettavan Helsingin Sanomien jäätelötestiin.
Testiin oli valittu GB Glace, GOI, Helsingin jäätelötehdas, Ingman, karhupuiston kioski, Valiojäätelö (nestle)

Testissä (7.7.) vertailtiin pallon painoa, pallon hintaa, laskettiin jäätelölaadut yms. Hienosti kootussa taulukossa kuluttajaa infotaan myös siitä käykö pankkikortti, montako pistettä tulee miljöölle ja miten palvelu on sujunut. Kätevää, koska harvoin tulee ravattua seitsemälle eri kioskille tekemään eri vertailuja.
Sitten annetaan plussat ja miinukset. Ingman saa plussaa siitä että tarjoaa esim. tofujäätelöä ja GOI:n valikoima on "mieletön ja sijainti mukava". Hienoa, harvemmin tuota mieletön laatusanaa saakaan lukea Hesarin tuotevertailuissa. Mutta sitten tulevat miinukset ja kohta missä joudun nielemään aamukahviani kaksi kertaa:
Ben&Jerry`s: miinuksena: amerikkalaisuus. WHATTHEF**K? Siis ei esim. että: "kioski sijaitsee kampissa keskellä vilkasta kulkuväylää tms" vaan miinusta: amerikkalaisuus.
Olenko taas kulkenut ajatuksissani muutaman vuoden ja missanut jotain suurta? Saako nykyään kansallisuuden kirjoittaa jonkun tuotteen miinukseksi, vai koskeeko se vain amerikkalaisia? "Pitäisin tästä jäätelöstä mutta se on ukranailaista?" Entä toimiiko se muissakin testeissä; "Tämä vuorisuola olisi loistava mutta se on tehty ulkomailla?" Yhdessäkään kohdassa ei ollut plussan kohdalla että: "suomalaista" tai "eurooppalaista"; tai vaikkapa sitten edes että "ei-amerikkalaista". Ei hlvetti, mitä enemmän, ja alhaisemmalla sykkeellä yritän miettiä tätä, sitä käsittämättömämmäksi koko asia muuttuu. Helsingin Sanomien jäätelötehtaiden vertailutestissä, Ben & Jerrys jäätelö saa miinuksensa siitä että on amerikkalainen.
En vain ymmärrä mitä Merituuli Ahola ja Kati Pukki ovat ajatelleet tuossa kohdassa. Nestle on sveitsiläinen. Tässä kohdassa miinuksena oli, että senaatintorin kioski oli huonosti sijoitettu.
GB Glace on monikansallisen Unileverin omistuksessa. Tämäkin kioski on saanut miinusta sijainnistaan tuulikaapin suulla.

Paha, paha amerikkalainen jäätelötehdas
and more fun with it

Eräskin puhelintapaturma

Tässä eräänkin loman alkajaistohinoissa, eräänkin naisen synttärijuhlilla, kävi eräällekin naiselle niin, että eräskin siideritölkki rikkoontui erääseen kassiin, tehden eräänkin uuden puhelimen käyttökelvottomaksi. Eräskin puhelin lähetettiin toiveikkaana korjattavaksi, "no can do" -sanoi eräänkin pörssiyhtiön korjaamopalvelut, ja näinpä ollen eräskin nainen on ollut vanhan puhelimensa armoilla.
Erittäin hauskaksi tämän kaiken tekee vielä se että tällä hetkellä eräällekin naiselle tekstiviestit a) eivät tule b) tulevat päivän tai useamman päivän myöhemmin c) tai jostakin käsittämättömästä syystä tulevat, vain tunnin parin viiveellä.

Eräänkin tarinan opetus: ei puhelinta ja alkoholia avaamattomissakaan säilytysastioissa(lue: nestettä tölkissä) samaan kuljetusvälineeseen.
Eräskään ei siis ole tahallaan vastaamatta. Mediataitoja löytyy, meediotaitoja ei.

Kyllä vanhakin jaksaa

Tänään tuli taas metrossa todistettua ohimennen sielujen sympatiaa. Taaksemme tuli äiti rattaiden ja pienen poikansa kanssa. Rattaat oli otettu penkkien väliin kun kerran tilaa oli. Istumapaikkoja riitti kaikille halukkaille.
Sisään seuraavalta pysäkiltä tuli eläkeläisrouva alias ahdistava mummo, joka päätti laittaa äidin ja lapsen ojennukseen. Rattaiden näkeminen penkkien välissä oli nähtävästi kestämätön punainen vaate.
Ensimmäinen kovaan ääneen marmatus tuli siitä että "viedään kaikki tila niin ettei kukaan muu mahdu minnekään". Sama virsi piti vielä toistaa, siltä varalta ettei äidillä olisi vielä ollut tarpeeksi paha mieli. Äiti yritti hiljaa sanoa ääneen lähellä olijoille, että onhan täällä vielä vapaita paikkoja. Useampiakin.
Kohottelimme seurueemme kanssa kulmiamme, ja totesimme, että tuohon mummo sekoamiseen on vielä matkaa, vaikka aika herkästi joskus tulee asioista huomautettuakin. Silti yllättävän usein taas kuitenkin tuntuu että asioista pitäisi sanoa useamminkin. Ei vaan aina jaksa.
Mummo ei ollut vielä saanut tarpeeksi huomiota vaan tarvitsi sitä lisää. Hänen piti ottaa asiakseen tulla omalta paikaltaan takaa äidin viereen seisomaan ja opettamaan että "älä anna poikasi seisoa penkillä, muuten se seisoo isonakin." Zsiisus!
Aurinkoinen vajaa pari vuotias poika jaksoi hymyillä meille penkiltään kultaisesta, ja seisoi välillä äitinsä sylissä, ja välillä varmaan myös penkillä. Julkisiin kulkuvälineisiinhän paska tulee aivan jostain muualta kuin pienten lasten kengistä.
Ihailin äidin asiallisuutta ja rauhallisuutta. Tähän mennessä hän oli varmasti ehtinyt jo miettiä monta vasta-argumenttia mutta tyytyi toteamaan ystävällisesti "tuskinpa nyt sentään"
Kauhea mummo, totesi äitiä symppaava täti vastapäätä. Nyökkäilimme ja olimme samaa mieltä.
Itselliniki on muutaman kerran käynyt samoin. Joku on päättänyt aloittaa kovaäänisen henkilökohtaisen hyökkäyksen, joka ei lopu ennen kuin kaikki sanottava on sanottu.
Mikä siinä iloisessa ja hurmaavassa vesselissä, ja metrossa kulkevassa äidissä oikein rassasi niin että piti paukuttaa omaa mielipidettä koko metrovaunulliselle? Ehkä poika oli liian suloinen, äiti liian hyvännäköinen ja ulkona kesä.

Päivien kulumista parhaiten kuvaavat sanat tuntuvat olevan sujahdus ja vilahdus. Taas on pari päivää kadonnut jonnekin aika-avaruuteen kun Loimaan nuorempi prinsessa(11 v.) tuli vierailulle. Vierailun lyhyyden vuoksi, olemme satsanneet ravintokokemuksiin, emmekä niin kutsuttuun laatuaikaan, jota lasten kanssa pitäisi kuulemma viettää. Otetaan se laatuaika sitten vierailuohjelmaan kun lapsi ehtii leireiltään olemaan useamman yön. Tai vaikkapa siihen kun vastaanottaja on vanhainkodissa.
Ruuaksi ollaan nautittu pelmeneitä ja sushia. Melkein, jopa säälin tyttöä kun hän tulee luokseni kylään, eikä saa syödä "missään normaalissa paikassa" mutta kunnon kasvattajan tapaan vakaasti uskon, että myöhemmin hän on kiitollinen näistä eksoottisista kokemuksista. En ole aivan varma olisinko itsekään kyseisessä iässä hihkunut innostuksesta levästä lautasella.. Yritäpä siinä sitten perustella miksi merilevän muka on suorastaan herkullista, ja puolustella toisena päivänä pelmenien, ehkä hieman kalvakkaa ulkomuotoa. Mutta hyvää oli, ja reipas vieras maistoi kaikkea. Puikoilla ruokailukin onnistui, ja misokeittokin meni alas, kunhan sitä saattoi huuhdella aidolla Coca Colalla.
Lintsille ehdittiin ja lautalla suokkiin, joten ei tämä sentään ihan pelkkää kulinaristiksi pakottautumista ole ollut. Huomenna viedään neitokainen elämänsä ensimmäistä kertaa metroon.. Voin siis säästää helikopteriajelun Tallinnaan vielä muutaman vuoden päähän.

Pyörällä Porvooseen

Joskus tulee mietittyä asioita kauemmin kuin niiden tekemiseen menee. Tänään tuli pyöräiltyä Porvooseen. Sitä oli aiemmin miettinyt. Ei siihen muuta tarvinnut kuin ottaa pyörä ja polkea. Oli ehkä virhe lukea kirjaa edellisenä yönä kahteen asti , ja juoda samalla Louis Chadot Chassange Montracheti:a (erittäin suositteltava), koska aamulla tuntui, että olisi voinut nukkua vielä tovin. Mutta turha siinä oli enempä haukotella, eväsleivät reppuun ja pyörän selkään.
Eikä tarvinnut yksin lähteä. Neljän hengen seurueestamme tuli hyvin hauska kokoelma. Samalla toisaalla vielä ruuvattiin polkimia paikoilleen, toinen retkeilijä oli jo posket innosta hehkuen käsi metron ovella. Oikaisimme siis ikävän "tää on nähty keskustan" ja hurautimme metrolla Itikseen ja sieltä kotiseutuesittelijän ohjaamana Sipooseen.
Fillarilla Porvooseen hujauttaa parissa tunnissa. Pysähtelyjen ja muutaman kartan varmistuksen jälkeen meillä meni reissuun kaksi ja puoli tuntia.
Mutta olin yllättänyt miten kevyesti pyöräily meni. Vaikka olenkin pyöräillyt työmatkoja, niin varsinainen oikea pyöräily on jäänyt todella vähiin. Niinpä etukäteen jo vähän mietin että mitenköhän vastatuulinen ja ylämäkinen vanha Porvoon tie mahtaisi tuntua ensimmäisen tunnin jälkeen. Eikä se pahalta tuntunut. On kai normaalimpaa että takapuoli puutuu parin tunnin pyöräilystä, kuin että ei olisi puutunut. Tällä kertää säästyimme myös ylimääräisiltä hässäköiltä. Mitä nyt Kuisma meinaisi itsensä kyytä väistäessään hujauttaa rekan alle, ja vastaantulevaa
Porvoossa suoraan terassille, sieltä sitten fillarit laivaan. Pullo kuohuvaa pöytään ja buffet-ruoka lautaselle. Ei huono. Paitsi nauhalta tuleva turistiesittely ja viihdyttävä iskelmämusiikki. Niitä ilmankin elämä olisi jatkunut.
Seuraava etappi onkin Hanko. Tai jäämeri. Vai oliko se sittenkin espanjan läpi...

Lisää lomailua

Kummallista miten nopeasti arki löytää uuden uran aikataulun niin salliessa. Nyt on jo torstai, enkä kuvittelekaan enää tekeväni mitään ihmeellistä tämän päivän aikana. Eilen olin aamupäivällä sentään uimastadionilla. Keli helli, satunnaisista pilvistä huolimatta, ja aika hujahti hurjaa vauhtia, ensin hieman uidessa ja sitten vain lukiessa.
Sattuman kaupasta on vielä muutama sata sivua jäljellä, mutta voin jo suositella sitäkin kirjaa. Kahden pariskunnan tarina samalta viikolta, ja on mielenkiintoista miten naiskirjailija voi kirjoittaa toisen puolen kirjasta niin miehen maailmana. Tässä kirjassa nainen tekee tilkkutäkkejä, mies on historioitsija. Tiedättehän, naiset tekevät käsitöitä ja ovat sosiaalisia, ja miehet puhuvat asiasta ja ovat kiinnostuneita vallakumouksista. Vasta yli puolen välin selviää, että eletään -70 lukua. Nainen ja mies kuullostavat "vanhoilta", kunnes ymmärrän, että hehän ovat ikäisiäni. Eeeh.. Mutta kirjassa on hyvin muodostettuja lauseita, kiinnostavia näkökulmia ja soljuvaa etenemistä.
Sattuman kauppa, ja miksei Reittä Pitkinkin sai itseni ajattelemaan kirjoittamista. Niin myös kirjastossa viimeksi selailtu Hannu Mäkelän Muisto. Se sai nopeasti häivähdyksen ahdistusta ja surua pintaan, enkä halunnut lukea sitä alusta loppuun, vaikka varmasti sekin on hyvin kirjoitettu. Jollakin tavalla kuitenkin nuo epäjärjestyksesä selaillut lauseet, kohtaukset ja tunnelma muistutti kirjoittamisen vapaudesta. Kirjoittaa voi mitä vain, ja kuka vain. Miehenä, naisena, kissana, koirana, 1800-luvun kestikievarinpitäjänä tai vaikkapa Errol Flynnin sihteerinä.

kirjailija Carol Shields
writer Carol Shields

Hämärtynyt todellisuus

Olen irtautunut arjesta oikein hienosti. Käväisin maanantaina Kallion kirjastossa ja valitsin pikaisesti viisi kirjaa, jotka kaikki sattuivat olemaan naisten kirjoittamia. Kolme ulkomaista, kaksi kotimaista. Carole Shieldsin Sattuman kauppaa, Maeve Binchyn Talo Dublinissa, Candace Bushnellin Reittä pitkin ,ja jottei ihan menisi hulluksi, niin Sari Malkameän marraskuun tyttäret sekä Anja Snellmannin Lemmikkikaupan tytöt.
Oli mukava tunne olla kirjastossa aivan "huvin vuoksi", vaikka koinkin pientä orastavaa syyllisyyttä, etten lainannut mitään maailmaa syleilevää mutta perustelin itselleni, että lomalla saa lukea aivan mitä tahansa, jos siltä tuntuu.
Aloitin Bushenllin Reittä pitkin kirjasta. Se hujahti läpi päivässä. Taattua viihdettä. Kun vielä kävin katsomassa Sex and the Cityn, tunsin että todellisuuteni oli hämärtynyt riittävästi, ja olen nyt irtautunut arjesta.
En silti vieläkään ymmärrä lippujen tarkastajan kommenttia salin ovella; " Sitten(..elokuvan nähtyänne) te tiedätte miltä meistä miehistä tuntuu ". ...öööh...?