Huoltomiehen kanssa olimme melkein yhtäaikaa kotiovellani. Kätevää. Annoin kympin, ja olin iloinen, että pääsin niin halvalla. Iltapäivällä arvostin, että pääsin kotiin sisälle ihan omin avuin.
Aamulla intouduin kokeilemaan uutta reittiä töihin(mikä seikkailija). Käänsin Focuksen Kurvin suuntaan, koukkasin rantatielle, sieltä Merihaan läpi kohti Kauppatoria. Täydellistä. Keli oli kaunis, ja merenrantareitti kohtuullinen työmatkamaisemiksi. Huomenna pitää herätä aiemmin ja mennä kauppatorille aamukahville. Mikään ei ole ihanampaa kun istua siellä rauhassa ennen töihin menoa.(paitsi ehkä torkkunapin painaminen ja unien jatkaminen)
Työpäivän jälkeen hengailimme pitkästä aikaa kummityttöni kanssa Kaivarin liepeillä. Meillä on taas uusi, hieno kävelijä joukossamme. Voi sitä iloa ja riemua - ja pientä hallitsematonta hoippuilua hoppuillessa. Pitää ehkä alkaa sopia kalenteriin suoraan vakituiset lasten tapaamispäivät koska muuten kaikki menevät pian kouluun, ja sen jälkeen muuttavat ulkomaille. Ehkä esim. joka kuukauden kolmas torstai voisi olla vakituinen lapsipäivä, jolloin voisin lukea lapsille loimaan-kielisiä satuja ja ehkä pienimuotoisia opettavaisia nukketeatteriesityksiä. Aikuisille niissä voisi tietysti olla väliaikatarjoilu. Nooh, pitänee hioa konseptia..Järkyttävintä oli tällä kertaa kylläkin kummitädin pyöräily-look. Eikä edes todella käytännöllinen kukkamekko vaan päässä oleva kapistus. Nuori neitonen tuijotti minua mykistyneenä kun tömäytin pyöräilykypärän päähäni. Ilmeisesti näkymälle ei löytynyt äänteitä. Mutta sekin meni ohi, ja raikuvat loppu Hej:t! kaikuivat perääni.
Nyt vielä lenkille. Kammoan kuumassa juoksemista mutta no can do -huuh - kilo on tipahtanut ja neljä vielä jäljellä - ja pahimmat karikot vielä edessä. Tsemppiä mulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti