Terveisiä Pietarsaaresta!

Rannikkoautoilu kävikin aiottua nopeammin. Suomen luonto on tänä kesänä vihreää - ja märkää. Matkan varrella tuli huomattua että, talojen ovenpäällisiä koristavat suomen liput ja rantasuomalaiset pitävät nurmikoistaan hyvää huolta. Isänmaallista ja siistiä. Tai sitten joku ovelta ovelle lippumyyjä on ollut todella sinnikäs.
Ensimmäiseksi päräytimme Kaustisille. Jude sanoi, että siellä on kaunis talo. Oletan hänen tarkoittaneen upeaa kansantaiteenkeskusta. Se olikin hieno. Vaikuttava kokonaisuus ja kuitenkin helposti lähestyttävä ja luonnollinen.
Kaustinen oli muutenkin positiivinen yllätys - ensi vuonna aion kyllä kaivaa ohjelman ajoissa esiin ja katsoa mitä kansainvälistä musiikkiylläreitä paikalla on tarjottavana. Yö tuli vietettyä Tastulan leirintäalueella. (sen jälkeen kun teltta oli kerran jo pystytetty muualle, maisema tsekattu uudelleen - ja todettu - ei sittenkään)
Rantareitti on kaunis mutta vesisateessa kaikki alkaa näyttää samalta. Vaikka rakastankin teltassa lukemista vesisateella, en niin paljoa, ettäkö samaisen teltan pystyttäminen ja sateessa vessaan juoksenteleminen innostaisi. Suunnitelmat lyhenivät siis useammalla päivällä ja paluu sujui uudenmaan omakotitaloalueen suojiin hyvinkin kivuttomasti. Hieman harmitti, että minkki p:n kotiseutu jäi ohi ajaessa tarkemmin katsastamatta mutta jospa ensi kesänä vaikka auringon paistaessa. Jopa Koskenkorva jäi kuvaamatta.
Mutta Pietarsaari oli ystävällinen ja vieraanvarainen. Jälleennäkeminen isäpuolinorpan siskojen kanssa oli uskomaton, ja vieraita viihdyttämään saapui naapurikin, joka oli myös eräänkin porilaisen ystävän ystävä. Naapuri toi vielä seuraavana päivänä läksiäislahjat, vaikka juuri edellispäivänä olimme tyhjentäneet hänen viskivarastonsa. Nyt on norpallakin sveitsiläistä laatua oleva linkkuveitsisetti - turvaksi telttaöihin kuulemma.