sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Farlanderia ja Transformers Riskiä


Kun häviää kaksi lautapeliä yhdeksänvuotiaalle, alkaa miettiä omaa kapasiteettiaan. Etenkin kun ihan kohteliaisuudesta yrittää osallistua ja on välillä ihan miettivän näköinenkin, ja silti jää tappiolle. Tämä yhdeksän vuotias kyllä erottaa mikä on voiton ja annetun voiton ero.
Lauantai-iltaan kuului Transformers Risk ja sunnuntaiaamupäivään Farlander.
Parker mainostaa TR:iä uudenlaisena kokemuksena, ja sitä se tosiaan oli. Koin vahvan sisäisen irvistyksen kun näin pelilaudan sekä parikymmensivuisen ohjekirjan. Tiesin ettei se luvannut hyvää. Eikä luvannutkaan. Kun sitten viidettä kertaa tavasin ohjeita, jopa järjestyksessä, edelleen puuttui tärkeä vihje siitä miten peli alkaisi.(ei mitenkään oleellinen tieto) Samalla piti vielä ymmärtää, että miten syntyy robottien valmiusvarasto, mikä on sitten romuvarasto, mitä hyötyä on salaisesta asevarastosta, mitkä ovat vyöhykkeet ja alueet, mitä eroa on autoboteilla ja deceptioneilla - ja edelleenkin - miksi puolustajalla on yksi noppa vähemmän mitä hyökkääjällä? Toisaalta, kysyikö minulta kukaan, "haluaisinko pelata (sota)strategiapeliä Transformers universiumissa?" En minä ole tiennyt että on joku alkuperäinen Risk-peli, jossa valloitetaan maailma, ja siitä on nyt tehty myös Transformers versio. (itse olin Bumblebee..)
Edellisillan shokkiin verrattuna seuraavan päivän Farlander lähtikin käyntiin nopeammin. Noppia ei tarvittu, hyökätä sai vaikka kuinka monella ja yksityiskohtia oli noin viisi tuhatta vähemmän. Vanha konkari vieressä kyllä välillä muisti huomauttaa että "no voitsä sinne hyökätä.. mut eksä sit mieti siitä eteenpäin". Ryhdistäydyin ja yritin miettiä. Ajatus harhaili.
Ehkä nyt on aika tarkistaa omaa lautapeliosaamista. Lapset kasvavat mutta todennäköisesti vielä muutaman vuoden peliseura kiinnostaa. Etenkin jos ei ole muita lähettyvillä. En ehkä ihan vielä haluaisi kuulla lausetta "ei ton kanssa voi pelata, kun ei se kuitenkaan tajua". Tämän viikonlopun peli oli tarkoitettu 10 +nvuotiaille, ja voittaja oli vuoden alle..

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HuuuhHUH kyllä tossa transformers pelissä oli pikkasen hukassa varsinkin siinä ennen peliä ja myös pelin aikana. Onneksi siinä on muistilaput mitä kaikkea pitää tehdä vuoron aikana, mutta ehkä seuraavalla kerralla on sitten vähän paremmin mukana:) ja säännöt alkaa vähitellen hahmottua.

Anonyymi kirjoitti...

mä niin tuun ja voitan teiät! ja sit te häviitte!

-törmänen

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...