maanantaina, huhtikuuta 13, 2009
Lisää kilometrejä koneeseen
Eihän se juoksentelu vielä tähän loppunut vaan nyt maanantaina piti käydä kiskaisemassa "perinteinen" Lehtisaari/Kuusisaari -kierros. Kuisma ja Maikkis lähtivät seuraksi, mikä oli upeaa koska meneehän se pari tuntinen niin vaan nopeammin hyvässä seurassa.
Lähtö oli takkuista. Ei olisi yyyhtään tehnyt mieli lenkille. Siis ei pätkääkään. Tuntui että on jähmeessä, eikä parempaa ollut luvassa. Herääköhän sitä enää koskaan virkeänä vai meneekö loppuelämä pyöriessä ja heräillessä. Johtuuko se todellakin iästä että ne virkeät ja pirteät aamut tuntuvat auttamattomasti olevan ohitse? Se vain on vaikea käsittää, että jos ottaa iisisti, lepää ja urheilee, niin eikö silloin pitäisi olla elämänsä vedossa? No, ehkäpä tämä on kehon viimeisiä yrityksiä päästä eroon tästä ikävästä treeniajasta ja takaisin siihen parempaan normaaliin elämään. Täytyy myös muistaa, että kello oli jo reippaasti yli puolen yön kun tulin kotiin leffasta, ja saattaa olla että niillä parilla lasillisellakin saattoi olla vaikutusta unen laatuun. Seurueemme epämääräinen arvio Revolutionary Roadista: "..no olihan siinä hetkensä..ja oma tunnelmansa..jos siis tykkää sellasista..mutta kyllä se siis katsoa kannattaa...mutta parempi kirjana.."Hauskaa oli myös että Ukulele-martta(?) kävi paikalla esittäytymässä.
Kovin keväisen lämpöistä ei tosiaan vielä ollut. Oletan että jo parin viikon sisällä vihertää ja toukokuun alussa tämäkin venelaituri on täydempi kuin tyhjempi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Ukelele-martta, hahaha! Onneksi ukulelen kanniskelu tyylikkäässä laukussa tuo jo riittävästi lähes musiikillista uskottavuutta olemukseen. Marttamaisuuteni on sen sijaan huomattavan ailahtelevaa :)
Hauska oli tavata ja tsemppiä lenkeille!
Etenkin niin hienossa laukussa! :) Ja kuten keskusteltiin, marttamaisuuttakin voi katsoa eri valossa, kynttilän valossa tai kirkkaassa päivän valossa.
Mäkin kävin eilen ekan kerran lenkillä sitten viime vuoden. Ja tulin siihen tulokseen, että mennään vaan joukolla sinne Kilimiin, sillä voi olla, ettei Länkkärin jälkeen yksinkertaisesti jaksa tehdä yhtään mitään. :)
Mä yritin katsoa Revolutionary roadia koneessa, mutta en jaksanut puoleenkaan väliin. Ei vaan uponnut. MinkkiP
Eräs arvostelee näin:
Parituntinen elokuva soljuu eteenpäin ilman varsinaista päämäärää, eikä draaman kaarta tai muitakaan tapahtumia juuri erota harmaasta massasta. Tarinan punainen lanka loistaa poissaolollaan
Ja toinen taas näin:
Tarina on paksu ja kirjallinen. Teemat pursuavat joka raosta, tuleviin ja menneisiin viittaillaan ahkerasti ja henkilökuvaus on kohdallaan. Niin muuten ovat näyttelijätkin.
Ja kolmas:
Naispääosasta Kultaisella maapallolla palkittu Winslet ja DiCaprio ovat molemmat elämänsä roolissa. Näyttelijät ovat kertoneet olevansa läheisiä ystäviä, ja se näkyy heidän heittäytyvissä ja toisiaan täydentävissä suorituksissaan. Frankina ja Aprilina he uskaltavat avata itsensä, olla niin rumia ja raakoja että pahaa tekee. He repivät toisensa riekaleiksi julman tarkasti kirjoitetuissa dialogeissa ja paljastavat perheeseen, kotiin ja isänmaahan liittyvien uskomusten perimmäisen onttouden. Vahvimpina vertailukohtina nousevat mieleen Tennessee Williamsin ja Edward Albeen näytelmät ja niiden kuuluisat filmatisoinnit.
Ihan mukavasti sopii joukkoon toi meidän "..olihan siinä kohtansa.." ja "..ei kyllä jaksa katsoa loppuun lentokoneessa" arvostelut.
Hei, jopa meikäläinen piti Revolutionary Roadista. Itse olen joutunut joskus katsomaan kaksi kertaa putkeen Pyhimyksen lennolla. Ensin Atlantin yli. Sitten odoteltiin Chicagon lentokentällä 2,5 tuntia kiitoradan päässä ja ajan tappamiseksi lentoemot laittoivat filmin pyörimään...Jep...Pyhimys. Sitä kokemusta en voi suositella kenellekään enkä toivoa edes Matti Vanhaselle.
Prepe, totta kai sä pidit. Sehän kertoi parisuhteesta.
Lähetä kommentti