Viikonloppua odotellessa

Muistan jonkun pitäneen yläasteella aamunavauksen, jossa pointtina oli, että elämä menee hukkaan jos elää viikot vain viikonloppuja odotellen. Arkipäiviä oli opetuksen mukaan kuitenkin viisi, ja vapaapäiviä vain kaksi, ja jos vuosia eli vain kahden päivän vuoksi, hukkasi kokonaisen elämän niitä odotellessa. (42 sanaa aasinsiltana)
Aion kuitenkin odottaa tätä tulevaa viikonloppua. Erityisesti perjantaita. Heti kun näin Kylianista ja Ekistä ensimmäisen mainoksen - tiesin että haluan nähdä sen. Välillä koko meno oli jo peruuntua mutta nyt olen iloinen että liput tuli varattua ja menen perjantaina katsomaan jotain sellaista mitä haluan, todennäköisesti ihmisten kanssa jotka myös nauttivat katsomastaan. Ajattelin jopa vähän rauhoittua, etten odottaisi liikaa mutta käytyäni lyhyen ajatussparrauksen Anderssonin kanssa fb:ssä, tulin toisiin ajatuksiin. Eihän se niin voi olla ettei koskaan odota mitään, tai että odottaa että "asiat varmaan ovat ihan ookoo", ja sitten kokee positiivisen yllätyksen. Voihan sitä odottaa, että näkee ja kokee jotakin mahtavaa, ja on myös ihan mahdollista, että niin tapahtuu. Joka tapauksessa ilta ei koskaan ole huono kun tekee asioita hyvien tyyppien kanssa. Mutta superbonuksena perjantaille on (EHKÄ) luvassa myös yksi synnytys. Espoon lapsukainen ei siis ole vieläkään suvainnut syntyä, ja tulevan sankarin isä on perjantaina työmatkalla. Näin on uudestaan aivan mahdollista, että löydän itseni synnytyssalista. Saa nähdä alkaako puhelin vilkkumaan ennen vai jälkeen puoliajan..
Lauantaina ajattelin avata grillikauden ja Meilahden kalliot. Kun kerran odottamaan on lähdetty, niin odotetaan myös, että keli vihdoin lämpenee ja kunnon kevät räjäyttää tajuntamme. Olen aivan kypsä viimaan ja kalseaan keliin, joten nyt riittää.
Kelin puolesta liputtaa myös sunnuntain Länsiväyläjuoksu. Itse otan kyseisen matkan "vain" perinteisenä sunnutaihölkkänä mutta jaksaa hymyilyttää lähipiiristä löytyvät kilpailuhenkisemmät. Jos en väärin veikkaa, eräätkin juoksevat taas "leikkimielellä" oksennus kurkussa. Välillä olen tuosta ominaisuudesta kateellinen. Toisaalta taas vertailupakon puuttuminen madaltaa osallistumiskynnystä. Jos tuntisin, että minun täytyy saada jokin aika verrattuna muihin, tai juosta muiden ohitse, joutuisin jättämään nämä juoksutapahtumat kokonaan. Vielä muutama vuosi sitten en ollut koskaan juossut viittä kilometriäkään. Nyt pisin juostu, tai hölkätty matka taitaa olla 26 kilometrin paikkeilla. Mehumukin kanssa voi tulla reitin varrelle kannustamaan. Myös Go Loimaannorppa -tyyppinen kyltti ilahduttaisi.