Tilaamatta ja pyytämättä

Asioita voi katsoa monelta suunnalta. Ei, se ei ole totta.
Usein asioista vain löytyy yksi näkökulma kun on pyörittänyt palikkaa muutaman kerran ympäri. Näkökulma pysähtyy aina samalle kyljelle, sille omalle suunnalleen.
Nyt katson pöydällä olevaa vuokrasopimuksen irtisanomispaperia. Se tuli yllättäen ja tilaamatta, niin kuin eräällekin entiselle pääministerittärelle. Se ei pyörittämisestä muutu.
Ilmoituksen jälkeen tuntui ikävältä. Todella ikävältä. (Tosin, myös tapa miten se tehtiin olisi voinut olla paremmalla maulla loppuun asti suoritettu.)
Jäin hetkeksi tänään miettimään miksi sitten äkkiseltään nykyisen kodin menettäminen sai aikaan niin vahvan tunteen. Olenhan muuttanut aiemminkin, ja varmasti tiesin etten jää nykyiseen ikuisiksi ajoiksi. Eivätkä muutot ja muutokset olleet ennenkään maailmaa kaataneet, päinvastoin korkeintaan muuttaneet arkea entistä paremmaksi.
Mutta palikkaa ei tarvinnut pyöräytellä montaakaan kertaa löytääkseni vastausta.
Nythän asunnosta olikin tullut koti. Monien vuosien jälkeen ensimmäinen kiinnekohta. Paikka missä viihdyin ja missä oli hyvä olla.
Itsekseen asuvalle aikuiselle ihmiselle(kieltäydyn käyttämästä naurettavaa sinkku sanaa) kodista tulee usein tärkein kiinnekohta. Parisuhteessa eläville, erityisesti lapsiperheille, sama asia on monisäikeisempi. Tärkeät kiinnekohdat tulevat(kuulemma) siinä järjestyksessä, että ensin lapset, sitten puoliso ja sitten vasta huolena on se koti jossa asutaan. Moniasukkaisessa taloudessa voi huolenaiheet myös jakaa muiden muuttajien kanssa, ja tulevaisuuden ratkaisuja voi käydä läpi puhumalla ja pohtimalla. Yksin ollessa sparraamminen takkuaa.. on vaikea olla arvaamatta kysymyksiä ja vastauksia etukäteen.
Myös työrintamalla tulee tänä päivänä niin myrskyisästi, ettei työpaikasta ole enää kiinnittäjäksi. Parhaiten pärjää jos varautuu muutokseen ja sopeutumiseen. Näin ollen kodista tulee tukikohta, joka toimii elämän ankkurina ja edustaa yhden tukipilarin pysyvyyttä. Ei siis ihme jos sen heiluntaa ei kaipaa.
Osaltaan suhtautumiseen muutokseen vaikuttaa myös aspekti vapaaehtoisuus/pakko. Ja nyt muutos ei tule omasta vapaasta tahdosta, vaan siihen pakotetaan ulkopuolelta. On perin ikävää, suorastaan harmillista, joutua muuttamaan elämäntilannettaan jonkun toisen ohjaamana. Tilaamatta ja pyytämättä.
Tiedän että "helsinki on täynnä vuokra-asuntoja ja että puolessa vuodessa löytyy entistä parempi asunto", mutta en myöskään ollut suunnitellut käyttäväni seuraavaa puolta vuotta asunnon metsästykseen. Se on hermoja raastavaa soitteluineen, käymisineen, näyttöineen, neuvotteluineen ja se kysyy aikaa ja hermoja. Eikä ulkopuolinen aikapaine tee siitä nautittavampaa.
Olen siis ollut enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen kotiini. Ennen sen löytymistä edelsi vielä jokseenkin..hmmm..jännittävä ajanjakso elämässäni. Kun se..hmm.. ikään kuin väistyi, ja löysin uuden asunnon sekä samalla ensimmäisen kodin pitkästä pitkästä aikaa, olin siitä kiitollinen ja onnellinen. Suorastaan riehakas.
Silloin muutokseen liittyi uutta itsenäisyyttä, arvokasta ystäviltä saatua apua ja jopa hiljaittaista muotoutumista keskitason asuntotasoitemaalariksi.. Olin ylpeä ystävistäni ja itsestäni, sekä iloinen siitä kuinka lupaavalta asiat näyttivät. Siksikin on aluksi vaikea pureskella ja niellä asioiden saamaa käännettä.
Juuri nyt ei tunnu riehakkaalta..tosin verrattuna tänä vuonna tapahtuneisiin muihin asioihin, suhteutunee tämä nopeasti. Mikään ei ole ikuista. Ehkä sen ei pidäkään olla.
Mihin suuntaan tämä muutos vie..se avautuu jo puolikkaassa vuodessa.