maanantaina, elokuuta 20, 2007

Otetaanpa rauhassa siellä!

Liikenteessä ihmisiltä menevät hermot. Nykyään ne taitavan mennä kaikilta joka paikassa missä ollaan tiiviisti ja joudutaan ottamaan muutkin huomioon. Muuthan ovat idiootteja, eivät ymmärrä mistään mitään. Liikenteessä muut ovat vielä aikatauluriski, reittiriski ja turvallisuusriski. Itse kyllä osaa, tietää ja hallitsee.
Lähellä piti tilanteista huolimatta liikenteemme taitaa sujua yllättävän hyvin. Tuurilla. Yksi turvallisuustekijä olisi, jos kaikki lähtisivät viittätoista minuuttia aiemmin. Hermo ei menisi kun ei olisi omasta syystään myöhässä, ja rauhallisempana keskittyy ja toimii paremmin.

Mutta pyöräilijöistä ja suojatiestä.. Kuinka moni tietää miten pyöräilijän ja autoilijan etenemissäännöt menevät? Itselläni niistä oli hatara mielikuva, kunnes piti oikein selvittää että kuka väistää jos risteykseen osuu kaksi liikkennesäännöt osaavaa.
Tänä aamuna tätä asiaa pohdittiin kahdessa toimistossa. Toinen oli jäädä pakettiauton alle suojatiellä, ja toiselle alkoi kävelijä neuvomaan suojatiellä ajamisesta..(kumpikaan ei ajatellut kohtaamistaan mitenkään hyvällä)
Silti olen sitä mieltä että nätisti voi ja pitää sanoa asioista, jos siihen on aihetta. Mutta ei tarvi huudella. (paitsi siis jos huutelee ystävällisesti; bliiim blooom pyörätieeeee)Virheitä voi tehdä vahingossakin eikä vain tyhmyyttään, joten kaikilla on kivempi olla kun ei huudella liikenteessä pää punaisena. Esim. eräskin nainen ajoi bulevardia väärään suuntaan (täysin vanhingossa), täsä vastaantuleva rouva huomautti huudahtaen että "väärä suunta", ja eräskin nainen huusi anteeksi pyyntönsä perään kun tajusi moukkamaisuutensa. Ei tarvittu saatanoita tai perkeleitä.
Happea ja rauhallisuutta! Asiaa on pohdittu myös suomi24:n keskustelupalstalla - foorumiin nähden tavallista asiallisemmin:
********************************************
Luin muutaman uusimmista ketjuista, ja hämmästyin siitä, miten paljon tälläkin palstalla jaetaan harhaluuloja tietona. Alkoi pelottamaan, että ajaako suurin osa ihmisistä pelkän luulon varassa liikenteessä. Toivottavasti ei. No, sain kuitenkin päähäni korjata muutaman pyöräilysääntöihin liittyvän harhaluulon, joihin törmäsin lähimmän viiden minuutin sisällä.

Lapsi pyörällä: Alle 12-vuotias lapsi on ajoneuvon kuljettaja, jos ajaa polkypyörällä. Hän saa ajaa jalkakäytävällä, MUTTA hän on edelleen pyöräilijä. Häntä ei rinnasteta jalankulkijaan. Se tarkoittaa mm. sitä, että hän ei saa ajaa suojatietä, vaan hänen on talutettava pyörää. Katso kuitenkin pyöräilijän suojatien käytöstä alla.

Pyöräilijä suojatiellä: Suojatie ei tuo pyöräilijälle mitään suojaa tai etuajo-oikeutta autoon nähden. Jos pyörätie jatkuu molemmin puolin suojatietä, pyöräilijä saa ajaa suojatietä. Suojatie ei kuitenkaan muuta väistämissääntöjä mitenkään. Suojatie tuo suojaa vain jalankulkijalle. Pyöräilijälle tilanne on ihan samanlainen riippumatta siitä, onko paikassa suojatie vai ei.

Enää ei useinkaan (koskaan?) maalata erikseen pyörätien jatketta, vaan suojatie vedetään koko kevyen liikenteen väylän leveydeltä. Kuitenkin, jos em. ehto täyttyy, pyöräilijä saa sitä ajaa.

Kun pyörätie ja ajorata kohtaavat, on pyöräilijä väistämisvelvollinen ajorataa ajavaan autoon nähden. SUOJATIE EI MUUTA TÄTÄ VÄISTÄMISVELVOLLISUUTTA. Autoilija on väistämisvelvollinen, jos
- hänellä on kolmio tai stop-merkki
- kohtaaminen johtuu autoilijan kääntymisestä, eli autoilija kääntyy pyöräilijän eteen.
Kannattaa myös huomioida, missä autoilijan kolmio on. Joissain risteyksissä, jotka kyllä ovat vähemmistönä, kolmio on vasta pyörätien jälkeen. Tässä tapauksessa pyöräilijän tulee väistää autoilijaa.

Tilannenopeusrajoitus koskee myös pyöräilijää. Tämä tarkoittaa sitä, että pyöräilijä ei saa ajaa liian suurella tilannenopeudella risteykseen, vaikka hänellä olisikin etuajo-oikeus. Autoilija ei voi nähdä esteiden läpi.

Pyörässä on oltava pimeässä valot. Autoilija ei näe valotonta pyörää.

Pyörätien käyttö ei ole suositus, vaan pyöräilijän on käytettävä pyörätietä, jos sellainen on sopivasti käytettävissä. Tilannenopeusrajoitus pätee edelleen, eli pyöräilijän on sovitettava nopeutensa kevyen liikenteen väylälle sopivaksi.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Pyörätien käyttö ei ole suositus, vaan pyöräilijän on käytettävä pyörätietä, jos sellainen on sopivasti käytettävissä."

Tämäkin tuli tuossa männäviikolla testattua, kun viehättävä naispuolinen fillaripoliisi ystävällisesti ohjasi miut ajotieltä pyörätielle... Ei sentään tarvinnut käydä sakkoja maksamaan, selvisin ihan vaan hieman anteeksipyytävällä mutta ystävällisellä hymyllä =)

Hanna Kopra kirjoitti...

Pitäisiköhän järjestää sellainen ekskursio liikennekaupunkiin?! Koska itselle se teki ainakin ihan hyvää, olla kuuntelemassa miten ne säännöt oikeasti vaan menee.

Mua usein pelottaa liikenteessä, kun kukaan ei kunnioita ketään eikä oikein mitään. Edes yhteistä turvallisuutta.

Norppa kirjoitti...

Mies/Nainen/Hymy.. toimii joka kerran ja hyvin.

Päinvastoin kuin eräskin keikka, eräskin kireä naisratsupoliisi ja eräätkin naiset, jotka eivät kehoituksesta huolimatta nähneet mitään järkeä kaadella hyvin viilennettyjä juomiaan pitkin stadion asfalttia. Hymy ei tainnut olla riittävän anteeksipyytävä..

Prepe kirjoitti...

Tunnustit siis juuri ajaneesi Bulevardilla väärään suuntaan...? No, ehkä voin juuri ja juuri antaa sen anteeksi. Olisinkohan kiroillut ja nimitellyt myös sinua? Jos en, niin minua oltaisiin saatettu syyttää ystävänepotismista...

Norppa kirjoitti...

Mä olisin hymyillyt sulle. Ehkä jopa anteeksipyytäväisesti.

Hanna Kopra kirjoitti...

Mutta, mutta…

MISSÄ ON KYPÄRÄ?!?!?!!!

Norppa kirjoitti...

se oli se VANHA MINÄ! UUSIHAN KÄYTTÄÄ AINA KYPÄRÄÄ!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...