torstaina, elokuuta 16, 2007

Uusi ajokortti ja passi

Noudin tänään uuden ajokorttini Pasilasta ja samalla laitoin passihakemuksen menemään. Vanhasta passista oli irronnut etusivu. Sinänsä ihan kätevää ettei tarvinnut koko passia näyttää, yhtä irtosivua vain. Arvelin kuitenkin että mikäli aion vielä joskus matkustaa, niin matkustusasiakirjan on syytä olla suhteellisen virheetön. (jännittäväähän tässä on myös se että viikon kuluttua pitäisi suihkaista Pärnuun ja passin saaminen kestää viikon)
Pasilan vierailu ei ollut ensimmäinen. Viime kerralla sain a) hylkäyksen passikuviini b) tylyä ja epäkohteliasta palvelua. Sain kuulla syyttävään äänensävyyn että olen käyttänyt passiani henkilöllisyystodistuksena ja se on taittunut, joten rikkoutumisen syy on minun. Ja toden totta, niin olinkin. Passissani ei nimittäin lukenut, ettei sitä saa käyttää henkilöllisyyden todistamiseen. En myöskään ollut säilyttänyt passiani koskemattomana kirjoituspöydän laatikossa, joten kyllä, se oli käytössä myös kulunut.
Tänään virkailija oli eri. Hän oli ystävällinen ja näytti jopa virkamiesohjeita (olivat muuten huonosti taitettu ja painettu vaikealukuisella fontilla) ja totesi saman tapaisia seikkoja kuin edellinen asiakaspalveluhaukka.
Ystävällisesti hymyilin takaisin mutta pysyin kannassani, joten otimme esimiehen mukaan selvittämään asiaa. Ja koska poliisiaseman lupa-asioiden esimies, on oraakkeli, hän uskalsi antaa luvan tehdä valituksen valmistajalle, ja säästin 40 euroa. Hyvä näin mutta on ikävää että on täysin onnen kauppaa kenet saat hoitamaan asiaansa, ja yrittääkö virkailija olla asiakkaan vai valmistajan puolella.
Ja uusi ajokortti näyttää melko kohtuullisen kivalta. Edellinenhän katosi hämärissä olosuhteissa eräässä helsinkiläisessä ravitsemusliikkeessä jo muutama vuosi sitten. On vain ollut kiireitä, eikä ole ollut aikaa tätä ennen hakea uutta. Mutta nyt on uunituore kortti plakkarrissa eikä kuvakaan ole ollenkaan niin paha kun se on pienennetty. Kuorma-autoa en ole ajanut inssin jälkeen, josta siis on jokunen vuosi, ja välillä vilahtaa mielessä, että mitenköhän se mahtaisi sujua näinä päivinä..
Passikysymyksestä on tehty myös eduskuntakysely.

4 kommenttia:

Prepe kirjoitti...

Hetkinen: oletko runoista innostunut rekkakuski?

Anonyymi kirjoitti...

Sä siis voit hommata rahtarikortin.

Jude

norppa kirjoitti...

Prepe - kuorma-auto, ei rekka.

Jude - mä oonkin aina salaa himoinnut niiden ruoka-annoksia pysähdyspaikoilla..

Mutta nyt pitää enää löytää se auto millä heittää kokeilukiekat!

hna kirjoitti...

Stockalla myydään Ruotsissa ekana hotseja olleita vaununrekisterikilpiä (yeah, to-del-la-kin), joissa on lapsen nimi. Onneksi ei ollut Helmiä… Mutta JOS oman lapsen nimeä ei löydy voi ottaa vaikka kilven, jossa lukee: Blondi TAI sun fillariin kävis toi Rekkamies!

Mä aion ujuttaa tiaran seuraavaan passikuvaani. KEinolla taikka toisella…

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...