keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Ensimmäinen tarjous

Ensimmäinen tarjous on jätetty. Eikä edes tuntunut missään. Vielä. Missäköhän vaiheessa totuus valkenee? Todennäköisesti ei pitkään aikaan. 
Tai ehkä siinä vaiheessa kun taloyhtiö on oikeudessa ullakkorakentamisen määräysten rikkomisesta, tai kuntokartoituksen yhdessä huomataan että aiemmin tehty putkisaneeraus on teetetty apinalaumalla, tai siinä vaiheessa kun seinänaapuri on alttoviulun jatkokurssilla. (tai siinä vaiheessa kun seumo, uraali, joge ja kimi laittavat ensimmäistä kertaa kakluuniin tulta - "ihan vaan kokeilumielellä")
Nyt sitten vaan odotellaan. Joku sanoi että "on ollut pitkä prosessi" mutta eihän tässä periaatteessa ole vasta hujahtanut kuin muutamia viikkoja. Pidempi pinnaiset saavat puolikin vuotta kulumaan näissä hommissa. Mutta ehkä parisenkymmentä asuntoa on antanut jonkin näköisen kuvan markkinoista tällä hetkellä. Sitäpaitsi eilen palautuivat myös vuokramarkkinat kuvioihin kun olin vielä tsekkaamassa Hesarilla hauskan 52 neliöisen tilaihmeen! Piti käydä palauttamassa avaimet heti jo illalla ettei olisi mielenhäiriössä ottanut sitä. Ilmassa oli pelottavan suurten juhlien tunnetta. 
Mutta eihän tämä vielä ole päättynyt. Viikon loppuun mennessä tilanne voi olla taas täysin eri, tai sama.

2 kommenttia:

MinkkiP kirjoitti...

Mitä missä? Tell me more!
Tän kämpän naapurustossa asuu ainakin yksi koira, joka aloittaa haukkumisen klo23 illalla sekä parikunta joka aloittaa aina aamunsa huutaen toisilleen kilpaa... Onneksi ensi viikolla voi jo mennä taas töihin.

Anonyymi kirjoitti...

Pia hyvä. VALITA NIISTÄ, uskomatonta mutta totta. Se vaan toimii, mun olisi pitänyt keksii tämä jo vuosia sitten...

Hei ajakaa budasta rajan yli kapruniin, käydään viettämässä ravintolailta porukalla. Tea rattiin!!!

-törmänen-

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...