lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Pörrösukat ja maglite

Asioilla on tapana kasaantua. Välillä tahattomasti ja välillä vain siksi ettei kasaan ole koskettu sen vielä ollessa pikkuruisen pinon alku. Eilen oli kasaantuneen sosiaalisuuden päivä.
Sain joko soiton, meilin tai tekstarin viideltä ihmiseltä joista en ollut kuullut todella pitkään aikaan. Se oli tietysti erittäin mukavaa mutta myöskin "onpa hassua että juuri tänään" -tyyppistä. Mutta ehkä pidempi vapaa tai itsenäistyyspäivän juhlallisuus tai lähestyvä joulu on saanut ihmiset herkistymään yhteydenotoille.
Sain myös kolmen hengen vierasryhmän, joista kukaan ei ollut vähimmäissäkään määrin vieras. Samaisen ryhmän kanssa olimme tavanneet jo tiistaina ja keskiviikkona..ja torstaina...ja siis myös eilen. Ilmassa oli taas Suuren Yhdessäolon tuntua.
Eilinen oli myös lahjojen päivä. Mustat pörrösukat, lyhyet varret, koristeena pieni rusetti JA Chiquita-minimaglite. Hienot lahjat, kumpaakaan ei löytynyt taloudesta aiemmin, ja kyllähän itsellisellä naisella pitää pörrösukat ja maglite olla.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...