lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Viimeisiä viedään

En muistanutkaan miten päistävää hommaa muuttaminen on. Itse kantaminenhan menee vaikka kiukulla mutta tavaroiden pakkaaminen on viho viimeistä iltapuhdetta. Jostain putkahtaa aina vielä yksi levyke, kynttiläpakkaus, säästetyt kengännauhat, kasettikotelo ilman kasettia, kaksi kertaa käytetty käsilaukku tai pariton tyynyliina.
Olen myös vähitellen hahmottamassa, että olen roinaihminen. Sitä vain riittää, enkä nähtävästi ole sitä ihmistyyppiä joka aktiivisesti pyrkisi siitä eroon. En niinkään ostele tavaroita vaan olen hyvä säilyttämään niitä. Erityisen kunnostautunut olen "muistojen" säilyttämisessä. Vuoden -86 puinen leiripassi nyt vain on niin hellyyttävä.
Nyt onneksi olen saanut korvaamatonta apua ystävän muodossa joka on ollut heittämässä elämääni roskasäkkeihin. Ja syystä. Oli jo aikakin.
Myös kierrätys on saanut osansa. En vain ymmärrä miksei tätä kaikkea voinut tehdä ilman muuttoakin pienissä erissä. Nyt tietysti olen vannonut käsisydämmellä tekeväni inventaarion pari kertaa vuodessa. Kevät- ja joulusiivous alkaa kuullostaa järkevältä siinä vaiheessa kun on viikon verran käynyt asuntoaan läpi ja miettinyt minne minkäkin voisi pakata ja "tarvitseeko vielä jotakin".
Viimeisiä päiviä siis vietellään täällä Taka-Töölön lempeässä mutta ehkä vähän hailakassa kehdossa. Pariin vuoteen mahtuu paljon hyviä muistoja. Valhallankadulla on naurettu ja itketty. On luettu runoja ja tanssittu. Keittiössä on tehty ruokaa ja pöydän ympärillä on istunut ystäviä. Sohvalla on ollut nukkujia. Juhlaa on riittänyt, samoin hyvää arkea. Tästä on ollut hyvä lähteä ja hyvä tulla.
Bakom-Tölössä talot ovat kauniita, ihmiset hillittyjä ja hiljaisia. Vehreät puut ja meren läheisyys ovat olleet ehdoton plussa. Lähikallioilla on vietetty päivä jos toinenkin. Tehty ruokaa yksin ja yhdessä. Lenkkiseuraakin on saanut naapurustosta soittamalla.
Mutta nyt on aika suunnata katse Vallilan suuntaan. Huomenna pitäisi ensimmäisen erän tavaroista lähteä uuteen kotiin. Kätevästi uuden vuoden aattona sitten loput. Vielä kun lattian lakka olisi kuiva eikä tulisi mitään hirveän isoja skraiduja muutosta niin lopputulos voisi olla suht onnellinen.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi, tuossa se nyt tämänkin lähiön rauha sitten menee :-)

-erakko törmänen-

Norppa kirjoitti...

Itäinen kantakaupunki - here I come! ;)

Anonyymi kirjoitti...

oujeah töölöö rauhottuu, ja meikun kallioille voi mennä ihan vapaasti kuulemata kommentttia MITÄ sä täällä MUN kallioilla teet?

Anonyymi kirjoitti...

Kuisma, tuttu tilanne, Omenassa tuli hissiin tomera viisivuotias neitonen joka ilmoitti heti samantien koko sakille, "menkää pois, tää on mun hissi".

Anonyymi kirjoitti...

HAHAAA oliko neitonen viisi vai kolkytviis? No mutta kumminkin olisi hassua nähdä myöhemmin minkälainen neitonen hänestäkin kasvaa - kun otteet on jo tuossa iässä samanlaiset kuin tuolla meidän Norpalla nyt.

Norppa kirjoitti...

pöhkö, tarina ei kerro miksi te yleensä olitte sen neidin hississä..?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...