maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Paras lääke on nenäliina

Perjantai aamulla oli sellainen olo että sai nieleskellä. Tunne tuntui "kurkun takana". Eilen illalla alkoi pieni ajoittain kiihtyvä rykiminen ja samalla alitajuntainen sadattelu. Aamulla homma olikin selvä. Yskiminen oli lähtenyt liikkeelle, ääni oli kadoksissa ja nenäliina tarpeen. Olen silti vahvalla henkisellä taistelulinjalla. Kuumaa teetä, kaikki kaapista löytyvät vitamiinit ja pari tuntia lisää unta niin homma on otettu haltuun. Nyt jos koskaan on erittäin huono aika tulla kipeäksi. (aivan kuin joskus olisi hyvä)

Paras lääke flunssaa on nenäliina ja antibiootteja määrätään vasta jälkitauteihin.

Antibiootit eivät auta virusinfektioihin, eikä niitä käytetä flunssan hoidossa. Sen sijaan flunssan jälkitautien, kuten korva- ja poskiontelontulehduksen sekä keuhkokuumeen hoidossa niistä on apua. Kun siis jälkitauti todetaan tai sellaisesta on vahva epäily, hoidoksi määrätään antibioottia.
Tiestitkö flunssa keskimääräisen pituuden? Sitä on hyvä miettiä kun neljännen päivän jälkeen on jo punkemassa salille hankkimaan sydänlihastulehdusta:

Flunssa kestää usein yli viikon. Melko sitkeässä elää usko, että "normaali" flunssa kestää 3–5 päivää. Todellisuudessa esimerkiksi rinovirusten aiheuttama tauti kestää lapsilla keskimäärin 7–12 vuorokautta ja aikuisilla kaksikin viikkoa


Kaikki tarvittava flunssasta, oireista, hoidosta, tarttumisesta, kestosta ja viruksista.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...